Olin vuosia sitten tiedekunnan edustajana mukana Unifin epäonnistuneessa yrityksessä laittaa yliopistot leikkaamaan itseään. Sieltä jäi käteen ihmetys, joka on tämän blogin kirjoittamisen keskeinen motiivi. Aina kun keskustelu yliopistojen välillä meni tiukemmaksi, kuulimme yhdestä ja samasta suunnasta saman mantran, ”perustuslaki, perustuslaki, perustuslaki”. Sillä oli silloin tarkoitus kertoa muille, että on olemassa jotain ”pyhää”, jonka takia vertailua muihin huonosti kestävää tulosta tekevä toiminta ei voi millään ajautua leikkuriin.
Kun herkistyin kuuntelemaan maailmaa tuon kokemuksen johdattamana aikaisemmasta poikkeavalla tavalla, olen nyt huomannut että perustuslakiin vetoaminen on maassamme varsin yleinen tapa yrittää puskuroida paha maailma pois. Pystyynkuolevat ja velvoitteistaan vain valtion rahalla selviävät kunnat vetoavat itsehallinnon perustuslainsuojaan yrittäen sillä tavoin kääntää uhat niskastaan pois. Opiskelijansa aikaa sitten kadottaneet oppilaitokset vetoavat perustuslakiin säilyäkseen ennallaan. Saavutettuja etuja saavat kansalaiset ja organisaatiot tekevät taajaan näin myös etujaan puolustettaessa. Kaikki nämä ovat minulle esimerkkejä jonkinlaisesta perustuslakikuplasta, johon monet ovat itsensä käärineet.
Yhtäältä perustuslain suoja on erinomainen asia. Mitäpä muuta suojaa meillä olisi ”kaikenvoipaa” valtiotamme vastaan? Toisaalta ihmettelen, että perustuslakia voi lukea niin että kaikki ehdotetut muutokset olisivat jollakin tavalla perustuslain tai kansainvälisten sopimusten vastaisia. Jos näin todella olisi, meillä olisi ilmeisen epäonnistunut perustuslaki ja olisimme myös tehneet harkitsemattomasti erilaisia kansainvälisiä sopimuksia. En usko, että näin kuitenkaan on. Eiköhän kyse ole enemmän mentaalisesta kuplasta? Kun ei ole ollut valmis muutokseen, joka todennäköisesti olisi pitänyt tunnistaa jo aikoja sitten, hädässä on sitten helppoa huudella perustuslain perään. Se on tapa olla katsomatta peiliin ja tunnustaa rumat tosiasiat, joille ei älynnyt tai kyennyt mitään tekemään kun aikaa vielä oli. Aika inhimillistä siis, mutta antaa samalla perustuslaille vääristyneen roolin yhteiskunnan staattisuuden takeena.
Esa Hyyryläinen
