Huono johtaminen on tärkeä tutkimusteema, sillä kun olen jututtanut ihmisiä luennoilla, lounaspöydissä tai kahvikupin äärellä, erittäin moni on sen jossakin muodossa omakohtaisesti kohdannut. Vaikken tässä huonon johtamisen määritelmää annakaan, olen varma siitä, että sen kohdatessaan kaikki tunnistavat sen vaikeuksitta huonoksi johtamiseksi. Tutkijan haasteena on miettiä mikä siitä huonoa tekee. Se taas tapahtuu vain suhteessa siihen mitä hyvänä johtamisena pitää.
Huonon johtamisen tutkimus on tärkeä erityisesti siksi, että huonolla johtamisella saa merkittävästi tuhoa aikaan. Missä ”työn imua” löytyy, siellä yksikin huono johtaja sen saa nopeasti sammumaan. Sen verran managerialisti olen perusvireeltäni, siis uskon nimenomaan hyvällä johtamisella saatavan haluttuja vaikutuksia aikaan, että olen tästä huolissani. Meillä ei olisi varaa huonoon johtamiseen. Yksi kestävyysvajeen ratkaisu on huonosta johtamisesta eroon pääseminen. Tämä on helpommin tosin sanottavissa kuin tehtävissä. Huonoa johtamista tutkitaankin nyt yllättävän vähän. Ehkä meitä johtamisen tutkijoita kiinnostavat enemmän menestystarinat ja hyvät käytänteet, ei se kun homma ei vaan toimi? On helpompi olla menestyjien matkassa kun leimautua huonoon.
Osaltaan ongelma on myös aineisto-ongelma. Miettikääpä miten hyvän palautteen saa esimerkiksi sellainen tutkija, joka soittelee johtajat läpi kysyäkseen kiinnostusta huonoon johtamiseen kohdistuvan tutkimuksensa haastatteluihin? Moniko miettisi ensiksi sitä miksi kuuluisi juuri nyt haastateltavien joukkoon? Monet johtajathan eivät kuorensa sisällä suinkaan ole varmoja itsestään ja toiminnastaan, vaan kaikkea muuta. Muutoin ei voisi millään ymmärtää sitä intoa, jolla monet tarttuvat aina uusimpaan johtamisoppiin, jonka konsulttifirman varmuutta myyvä edustaja heille haluaa siirtää. Sitä ei tarvittaisi ainakaan samaa määrää jos tietäisi pärjäävänsä muutenkin. Kun ei ole varma, joutuu etsimään turhaan apua tuskaansa läpi koko uran. Jatkuva epävarmuus näkyy johtajana toimimisessa muutenkin monin tavoin, nimenomaan huonona johtamisena.
Jokaiselle ihmiselle voidaan opettaa hyvää johtamista, mutta kaiket kurssit käyneenkään osalta ei ole takeita siitä, että tämä ”hyvin koulutettu” ihminen osaisi johtaa hyvin. Asiaosaamisella on suuri merkitys, mutta myös henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on väliä. Vaikken pystykään varmuudella kertomaan millainen persoonallisuus hyvällä johtajalla on, enkä edes usko dominoivaa persoonallisuustyyppiä löytyvän, voin sanoa melkoisella varmuudella, etteivät kaikki persoonallisuudet sovi johtamiseen. Kaikki johtajat taitavat olla jossain määrin narsisteja, mutta silti voimme aika suurella varmuudella sanoa, ettei kovan sarjan narsistista saa hyvää johtajaa. Oman navan ympärillä pyöriminen, erityiskohtelun vaatiminen, oman erinomaisuuden yliarviointi, ylimielisyys, röyhkeys, ihailun tarve, toisten hyväksikäyttö, empatiakyvyttömyys ja jatkuva luulo toisten kateudesta, narsismiin usein liitetyt piirteet, eivät ole hyvän johtamisen lähtökohtia. Ne ovat pikemmin väyliä huonoon johtamiseen ja sellaisina huonon johtamisen tutkimuksen ydinkysymyksiä muiden johtamiselle ongelmia aiheuttavien kysymysten joukossa.
Esa Hyyryläinen
