Vincent van Gogh (1853-1890): Rouva Ginoux Arlesista (1890)

Tiede, tieto ja etiikka

blog

Etiikka on tieteen harjoituksen ja tieteellisen tiedon perusta.

Tieteen etiikkaa ei ole veistetty yhdestä puusta, vaan se koostuu osista. Niitä ovat seuraavat:

  1. Tutkimusetiikka eli tieteentekijöiden etiikka, joka voidaan tiivistää hyvän tieteellisen käytännön periaatteiksi
  2. Tutkimustulosten käytön ja soveltamisen etiikka, jossa toimijoita ovat tieteentekijöiden lisäksi muun muassa poliitikot ja elinkeinoelämä
  3. Tiedon etiikka eli mitkä eettiset periaatteet ovat tietämisessä perustavia
  4. Tieteen eetos eli arvot ja asennoituminen.

Keskityn näistä kahteen viimeksi mainittuun. Ne ovat jääneet viimeaikaisessa keskustelussa taka-alalle eivätkä ole välttämättä yhtä tunnettuja kuin tutkimusetiikka ja tutkimustulosten käytön etiikka.

Tiedon etiikka

Englantilainen William Clifford (1845–1879) esitti tiedon etiikkaa koskevan teesin, jonka mukaan kenenkään ei pidä milloinkaan uskoa mitään ilman riittäviä todisteita (”It is wrong always, everywhere, and for anyone, to believe anything upon insufficient evidence”).

Moni olisi tältä istumalta valmis allekirjoittamaan Cliffordin teesin. Hetken harkittuaan joku saattaa kuitenkin huomauttaa, että kriteerit todisteiden riittävyydelle vaihtelevat tilanteesta ja asiayhteydestä toiseen. Todistustaakka on tieteessä ja arkielämässä erilainen, tieteessä usein raskaampi kuin arkielämässä.

Otetaan esimerkki tieteen ulkopuolelta: Miltä näyttäisi Cliffordin teesin valossa, jos omainen lohduttaa kuolemansairasta ja sanoo, että tämä vielä nousee jalkeille? Entä jos naapuri kertoo nähneensä metsässä karhun – uskonko häntä? Erityisissä tilanteissa voi olla luottamuksen perusteella tai inhimillisistä syistä johtuen taipumus uskoa jotain toisin kuin toisissa tilanteissa.

Cliffordin teesin ytimessä ovat uskon ja tiedon perusteet sekä niiden riittävyys. Ratkaisevaa on perusteiden laatu, ei välttämättä suuri määrä. Lähtökohtana on, että ihminen on fiksu ja järkevä eikä siis automaattisesti herkkäuskoinen.

Teesi ilmaisee ihmisen velvollisuuden ensinnäkin itseään kohtaan: ei pidä milloinkaan uskoa mitään ilman riittäviä todisteita! Tiedon perusteet ovat myös yhteisön kannalta tärkeitä – ajatellaan vaikkapa suunnittelua ja päätöksentekoa tai suhdetta toisiin ihmisiin.

Vaikka tiedon perusteille voidaan esittää yleisiäkin kriteerejä kuten empiirisyys, toistettavuus ja yksiselitteisyys, perusteiden riittävyys näyttäisi olevan tapauskohtaista. Voisi kuvitella, että tärkeissä asioissa ja päätöksissä edellytämme vahvempia perusteita kuin vähemmän tärkeissä asioissa.

Riskinotto ja tahto uskoa

William James (1842–1910) arvosteli Cliffordin teesiä, koska se johtaa virheelliseen tiedonhankinnan strategiaan: henkilö pyrkii minimoimaan uskomustensa määrän eikä ota erehtymisen riskiä.

Lisäksi on olemassa uskomuksia, jotka ovat meille pakottavia, mutta joita emme kykene ratkaisemaan puhtaasti järkiperäisin perustein. Tällainen voi olla esimerkiksi usko, että ihminen voi muuttua ja että kukaan ihminen ei ole täysin paha.

Huomaa, että esimerkissäni on normatiivinen sävy: se, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin, ei ole pelkästään kuvattavissa oleva tosiasia, vaan siihen liittyy paljon arvoja ja ihanteita. Moniin uskomuksiin – erityisesti sellaisiin, mistä ei ole varmaa tietoa – vaikuttaa henkilön tahto.

Tähän liittyy kysymys, voiko Cliffordin teesiä soveltaa itseensä. Onko siis riittäviä perusteita omaksua teesi vai käykö sille samoin kuin Wienin piirin verifikaatioteesille (”lause on mielekäs vain, jos se voidaan todentaa suhteessa havaintoihin”) – osoittautuukin, että se ei itse täytä esittämäänsä vaatimusta?

Voisi olla houkuttelevaa ajatella, että Cliffordin teesiä ei pidä soveltaa itseensä, vaan se esittää normin, joka koskee kaikkia muita uskomuksia. Näin ajateltaessa ei kuitenkaan ole vielä vastattu siihen, millä ehdoilla Cliffordin esittämä normi on hyväksyttävä.

Tiedon määritelmä

Niin tai näin, Clifford on todisteluvaatimuksineen hyvässä seurassa. Sitä osoittaa seuraava.

Platon esittää Theaitetos-dialogissaan kuuluisan määritelmän: ”Tieto on samaa kuin oikea käsitys yhdessä selityksen kanssa” (201c–d). Määritelmä tunnetaan paremmin muodossa ”tieto on perusteltu tosi uskomus”.

Tieto (kreik. episteme) eroaa siten erheestä totuusvaatimuksen nojalla. Tieto eroaa myös pelkästä luulosta ja mielipiteestä (kreik. doxa, lat. opinio) perustelua (oikeutusta, selitystä) koskevan ehdon nojalla. Perusteluvaatimus on siis keskeinen osa klassista tiedon määritelmää. Kaikki perustelut eivät kuitenkaan ole empiirisiä ja suhteessa havaintoihin, vaan perustelut voivat olla myös käsitteellisiä ja normatiivisia.

Tieteen edistyminen

Asialla on myös muita puolia – kuten rohkeus. Rohkeutta on arvostettu maailman sivu. Rohkeus on klassinen luonteen hyve viisauden, itsehillinnän ja oikeudenmukaisuuden rinnalla. Antiikissa rohkeutta pidettiin erityisesti sotilaan hyveenä. Rohkeudella on kuitenkin käyttöä myös tieteessä.

William James korosti tiedonhankinnassa erehtymisen riskin ottamista. Karl Popper (1902–1994) puolestaan korosti rohkeuden merkitystä hypoteesien esittämisessä. Rohkea riskinotto vaikuttaisi olevan ristiriidassa Cliffordin teesin kanssa.

Popper esitti kirjassaan Arvauksia ja kumoamisia (1963), että tieteelliset teoriat ovat usein pelkkiä arvauksia. Teorian muodostukseen tulee kuitenkin rohkaista, vaikka uusi teoria poikkeaisi huomattavasti vallitsevasta käsityksestä. Tiede edistyy arvausten ja kumoamisten kautta.

Kaikki pitää kuitenkin alistaa kritiikille ja kokeille, sillä tiedon kasvu on olennaisesti erehdyksen eliminoimista.

Rohkeat arvaukset ja ankarat testit

Popperin mukaan tieteessä tulee pyrkiä keksimään ”rohkeita arvauksia” (bold conjectures), joita yritetään ”ankarien empiiristen testien” avulla kumota (severe refutations). Opimme maailmasta vain yritysten ja erehdysten kautta. Rohkeilla arvauksilla on siksi suuri informaatioarvo.

Popperin näkemyksen ongelmana on pidetty sitä, että rohkeiden arvausten kumoamisella on vastaavasti vähäinen informaatioarvo. Ilkka Niiniluoto pitää tätä vakavana perusteena Popperin falsifikationismia vastaan (Niiniluoto, Critical Scientific Realism, 1999, s. 168, n. 11).

Otetaan esimerkiksi hypoteesi, että Kuu on juustoa. (Pahoittelen, että esimerkkini on teennäinen.) Jos tämä ”rohkea arvaus” kumoutuu, saadaan tietää, että Kuu ei ole juustoa. Tuon tiedon informaatioarvo on nolla.

Tieteen eetos

Toisesta näkökulmasta tieteen etiikkaa tarkasteli amerikkalainen sosiologi Robert Merton (1910–2003). Hän puolusti voimakkaasti tieteen autonomiaa ja tieteen asemaa demokraattisissa yhteiskunnissa (Robert Merton, Social Theory and Social Structure: Toward the Codification of Theory and Research, Glencoe, IL: The Free Press, 1949).

Mertonin mukaan tieteen eetos eli arvot ja asennoituminen voidaan tiivistää seuraaviin periaatteisiin:

1. Universalismi

Tieteellisten väitteiden arvioinnin tulee perustua yleispäteviin, tutkijan henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumattomiin kriteereihin. Tutkijan persoonan tai yliopiston sijainnin ei pitäisi vaikuttaa väitteiden hyväksymiseen.

2. ”Kommunismi” (tiedon yhteisomistus)

Tieteen tulokset ovat yhteistä julkista omaisuutta ja ne voidaan tiedottaa kaikille. Tulosten tulisi olla kaikkien käytettävissä ilman salailua.

Voidaan siksi sanoa, että jo Merton edusti avoimen tieteen ihannetta. Tieteen avoimuuden näkyviä ilmentymiä ovat tiedekirjastot.

3. Pyyteettömyys

Tässä pyyteettömyydellä tarkoitetaan aitoa tiedonhalusta nousevaa kiinnostusta tieteeseen. Oman edun tavoittelun tai oman arvovallan pönkittämisen ei sen sijaan pitäisi kuulua tieteeseen. Tiedeyhteisö yhdessä valvoo tieteen harjoitusta.

Tosiasiassa kuitenkin kaikilla ihmisillä – myös tutkijoilla – on monenlaisia pyyteitä alkaen hengissä pysymisestä ja hyväksynnän saamisesta. Mertonin käsitys on siten idealistinen.

4. Järjestelmällinen epäily

Mertonin mukaan järjestelmällinen epäily johtaa vähitellen siihen, että faktat saadaan esiin. Johtopäätösten tekoa ja lopullisia päätelmiä pitää siirtää, kunnes empiirinen näyttö on riittävä. Huomaa jälleen, että Cliffordin teesin mukaan kenenkään ei pidä milloinkaan uskoa mitään ilman riittäviä todisteita.

Totuus raja-arvona

Mertonin käsityksen kanssa kättä lyö Jürgen Habermasin (s. 1929) ”kommunikatiivisen toiminnan teoria”. Sen mukaan totuus on raja-arvo, jota voidaan ihanteellisissa olosuhteissa lähestyä, muttei ehkä koskaan saavuttaa täydellisesti.

Ihanneolosuhteisiin kuuluu muun muassa se, että keskustelijat ovat tasa-arvoisia, asiantuntevia ja keskustelukykyisiä. Lisäksi keskustelua tulee käydä ilman vääristäviä ideologioita ja harhakäsityksiä.

Ihanneolosuhteissa keskustelulle on myös rajattomasti aikaa ja keskustelun ainoa auktoriteetti on rationaalisuuden vaatimukset. Tällaisessa keskustelussa paras argumentti lopulta voittaa.

Tämä kuulostaa samansuuntaiselta kuin Mertonin käsitys: järjestelmällinen epäily johtaa vähitellen siihen, että faktat saadaan esiin.

Tiivistelmä: kaksi vastausta Cliffordin teesiin

Lähdimme liikkeelle Cliffordin teesistä, joka tiivistää tiedon kannalta perustavan eettisen periaatteen: Kenenkään ei pidä milloinkaan uskoa mitään ilman riittäviä todisteita. Havaitsimme, että teesiin on vastattu kahdella päätavalla:

  1. Riskinotto ja testaaminen → tiede edistyy (James, Popper)
  2. Järjestelmällinen epäily ja totuus raja-arvona → faktat saadaan vähitellen esiin (Merton, Habermas)

James ja Popper korostavat riskinottoa ja rohkeita arvauksia. Niiden avulla tiede edistyy. Merton ja Habermas puolestaan korostavat järjestelmällistä epäilyä ja totuuden vähittäistä lähestymistä tieteellisen tutkimuksen ja keskustelun avulla.

Näihin vastauksiin tiivistyy kaksi eri näkemystä tieteen edistymisestä. Ensimmäinen näkee yrityksellä ja erehdyksellä keskeisen rooli. Toinen taas korostaa tieteellisen tutkimuksen yhteisöllisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Kumpaankin pätee, että etiikka on tieteen harjoituksen ja tieteellisen tiedon perusta.

Kirjoitus perustuu Vaasan tiedekirjasto Tritonian 20-vuotisjuhlassa 7.10.2021 pitämääni esitykseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.