Oscar Wilden romaani Dorian Grayn muotokuva (1890) kertoo itsepetoksesta. Kirjan nimihenkilö ei tahdo hyväksyä väistämätöntä – omaa vanhenemistaan ja kuolemistaan – vaan vaalii mieluummin kuvaa ikuisesta nuoruudesta ja kauneudesta.

Itsepetoksen vaara liittyy myös ilmastonmuutoksen vähättelyyn ja kieltämiseen.

Euroopan komission tuoreen tilaston (Emissions Database for Global Atmospheric Research) mukaan Suomen hiilijalanjälki vuonna 2019 oli maailman 64.:ksi suurin. Suomi tuprutti ilmaan yli 43 miljoonaa tonnia kasvihuonekaasuja. Mukana vertailussa oli 208 maata.

Suomen osuus koko maailman päästöistä oli kuitenkin vain 0,11 prosenttia – siis suurin piirtein prosentin kymmenys. Vertailun vuoksi Suomi kattaa koko maailman metsäpinta-alasta 0,6 prosenttia.

Suomen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat niin pienet, että täkäläisillä päästövähennyksillä ei maailmaa pelasteta. Euroopan unionin ja Ison Britannian yhteinen osuus maailman kasvihuonepäästöistä vuonna 2019 oli alle yhdeksän prosenttia. Senkään pienentäminen ei vielä muuta isoa kuvaa.

Jos päästövähennyksiä ei voida tehdä riittävästi, ilmastoponnistelujen mielekkyys on vaarassa kadota. Mielekkyyden säilyttämiseksi kannattaa kuitenkin muistaa, että päästövähennykset ovat paitsi paikallinen myös globaali tavoite. Suomalaiset tai eurooppalaiset eivät tietenkään yksin hillitse ilmastonmuutosta, vaan siihen tarvitaan kaikkia.

Kuolemansairaan ei välttämättä kannata tehdä elämäntapamuutosta – lopettaa tupakanpolttoa tai siirtyä kasvisruokaan. Ilmastonmuutoksesta taas emme tarkkaan tiedä, kuinka kaukana romahduspiste on. Siksi on mahdollista ja hyödyllistä ajatella, että ilmastoteoilla on väliä.

Jos suomalaisten ilmastoteoilla on joka tapauksessa hyvin rajallinen merkitys ja suuret päästöt syntyvät muualla – erityisesti Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Intiassa – mitä ”näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla” tulisi tehdä? Yritetäänkö pysyä päästövähennysmaiden eturivissä vai hymyilläänkö takarivissä?

Välineitä tilanneanalyysiin tarjoaa päätöksenteon tekopyhyysteoria (K. Brunsson & N. Brunsson, Decisions: The Complexities of Individual and Organizational Decision-Making, Cheltenham: Edward Elgar Publishing 2017, s. 85). Sen mukaan yksilö tai organisaatio voi tehdä tulevaisuutta koskevia hyviä päätöksiä – ja patsastella vaikkapa päästövähentäjien ryhmäkuvassa – mutta jatkaa silti entiseen malliin kestämättömällä tiellä. Se voi vieläpä olla lyhyellä tähtäimellä kannattavaa. Pitää tietysti toivoa, että kukaan ei vedä hihasta ja tule näyttämään valokuvasta: ”Tekin olitte siellä!”

Tekopyhä voi esittää tehneensä oikean suuntaisen päätöksen, mutta jos päätös koskee riittävän kaukaista tulevaisuutta, juuri nyt ei tarvitse investoida kalliisiin ja hankalalta tuntuviin ratkaisuihin. Mañana, mañana! Huomenna, huomenna!

Oikea päätös on siis tehty, mutta mitään näkyvää ei saada aikaan. Tällaista tekopyhyyttä voi torjua ainakin kahdella ajattelutavan muutosta tukevalla perusteella.

Ensinnäkin on syytä panna merkille, että suomalaisten kasvihuonekaasupäästöt ovat suhteellisen suuret. Euroopan komission tilaston mukaan Suomen väestömäärään suhteutettu hiilijalanjälki vuonna 2019 oli maailman 46.:ksi suurin. Näin ollen kuulumme päästöiltämme maailman kärkineljännekseen. Olemme siis huipputupruttajia, vaikka Suomi on väkimäärältään vasta sijalla 116 – siis reippaasti alle puolenvälin.

Toisekseen on syytä pitää mielessä Kantin kategorinen imperatiivi: toimi aina niin, että toimintaasi ohjaava periaate voisi tulla yleiseksi laiksi! Sen mukaan Suomen ja suomalaisten pitää vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, koska kaikkien pitää.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n tuore raportti toteaa, että ilman välittömiä päästövähennyksiä maapallon keskilämpötilan nousun pysäyttäminen puoleentoista tai edes kahteen asteeseen ei ole mahdollista. Puolentoista asteen tavoitteen saavuttaminen vaatii hiilineutraaliutta maailmanlaajuisesti vuoteen 2050 mennessä. Vaaditaan siis poikkeuksellisen rajuja ja ripeitä toimia. Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki ajattelisivat: min en ainakaan rupee, tehköön joku muu?