Helmikuussa 2022 julkaistiin komission ehdotus yritysten kestävää toimintaa koskevaksi huolellisuusvelvoitteeksi (due diligence, COM/2022/71 final). Direktiiviehdotuksessa määritellään kuinka eurooppalaisten ja Euroopan alueella toimivien suurten yritysten tulisi ottaa huomioon ihmisoikeusloukkausten, ympäristöongelmien sekä ilmastonmuutoksen uhka ja hallinta koko arvoketjussaan. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi uusi korvausvastuu lainmukaisen huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnin aiheuttamista todellisista ihmisoikeusloukkauksista ja ympäristövahingoista.

Ehdotetun säädöksen tarkoituksena on yhtenäistää jäsenvaltioissa voimassa olevia ja suunniteltuja yritysten huolellisuusvelvoitetta määritteleviä lakeja. Yhtenäisyys poistaisi liikkuvuuden esteitä ja kilpailun vääristymiä yhdenmukaistamalla yrityksille asetetut vaatimukset noudattaa huolellisuusvelvoitetta omassa toiminnassaan, tytäryhtiöissään ja arvoketjuissaan sekä näihin liittyvissä johtajien velvollisuuksissa.

Direktiivin valmistelu ei ole edennyt aivan vailla ristiriitoja, sillä ehdotusta arvioinut säännöstentarkastelulautakunta ei pitänyt vaikutustenarviointia riittävänä ja ehdotus hylättiin juuri sen vuoksi kahteen otteeseen. Valmistelua on jatkettu kuitenkin komission sääntöjen sisältämän poikkeusmahdollisuuden perusteella.

Direktiiviehdotus määräisi yritykselle huolellisuusvelvoitteen, joka tarkoittaa yrityksen sisäistä järjestelmää haitallisten ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutusten tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi ja lopettamiseksi yrityksen omassa toiminnassa ja yrityksen kansainvälisessä arvoketjussa. Huolellisuusvelvoitetta valvoisi kansallinen viranomainen ja valvontaviranomaisilla olisi tukenaan eurooppalainen verkosto.

Direktiiviehdotuksen liitteessä on mainittu huolellisuuden kohteiksi esimerkiksi 21 erityistä ihmisoikeusloukkausta, 22 kansainvälistä ihmisoikeussopimusta, joiden kautta ihmisoikeusloukkauksia tulkitaan sekä 12 kansainvälisten ympäristösopimusten velvoitetta, joita on arvoitava yrityksen arvoketjussa. Lisäksi ilmastonmuutoksen yhteydessä viitataan Pariisin-sopimuksen tavoitteisiin.

Huolellisuusvelvoitejärjestelmän lisäksi yritys olisi ehdotuksen 22 artiklan mukaan tietyissä tapauksissa korvausvastuussa ennakoitujen ja tunnistettujen ympäristö- ja ihmisoikeushaittojen aiheuttamista vahingoista, jos yritys ei ehkäissyt haittoja tai lopettanut haittoja aiheuttavia toimintoja. Direktiivin vaatimusten rikkominen johtaa 24 artiklan mukaan julkisen tuen mahdollisuuden menettämiseen.

Yrityksen johto eli muun muassa hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat ehdotuksen 25 artiklan  mukaan vastuussa päätöstensä vaikutuksista ihmisoikeuksiin, ilmastonmuutokseen ja ympäristöön lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Tämä vastuu toteutetaan noudattaen jäsenvaltioiden johtajien velvollisuuksien rikkomista koskevia säännöksiä eli Suomessa muun muassa osakeyhtiölain (624/2006) säännöksin.

Ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta määrää ehdotuksen 15 artikla, jonka mukaan yritysten on määriteltävä ilmastonmuutoksen omat yrityskohtaiset riskit ja on tehtävä suunnitelma, jolla varmistetaan, että yrityksen liiketoimintamalli ja -strategia ovat linjassa kestävään talouteen siirtymisen kanssa sekä ilmaston lämpenemisen rajoittamisen 1,5 celsiusasteeseen Pariisin sopimuksen mukaisesti. Tavoitellut päästövähennykset on sisällytettävä yrityksen suunnitelmaan, jos ilmastonmuutos on yrityksen toiminnan pääasiallinen riski. Johtajien huolenpitovastuu ulottuu myös päätösten ilmastovaikutuksiin (25 artikla).

Direktiiviehdotuksen määräämä huolellisuusvelvoite ei koske 2 artiklan mukaan kaikkia yrityksiä vaan ainoastaan suurempia 500 työntekijän tai vuotuiselta liikevaihdoltaan 150 miljoonan euron yrityksiä. Erityisen herkiksi toimialoiksi on mainittu muun muassa tekstiilien, jalkineiden, nahan ja niihin liittyvien tuotteiden valmistus ja tukkukauppa, maatalous, metsätalous, kalastus ja vesiviljely, elintarvikkeiden valmistus ja maatalouden raaka-aineiden, elävien eläinten, puun, elintarvikkeiden ja juomien tukkukauppa, kaivannaisteollisuus ja perusmetallien valmistus. Näillä herkillä aloilla sovelletaan alempia työntekijä- ja liikevaihtorajoja (250 henkeä ja 40 miljoonaa euroa). Direktiivin velvoitteet koskevat myös unionin alueella toimivia ulkomaisia yrityksiä.

Arviointia ja arvailua

Olen koettanut itse hahmottaa ehdotuksen syvällisempää logiikkaa ja päätynyt ajatukseen, että eurooppalainen lainsäätäjä siirtää osaltaan yrityksille sellaista vastuuta ihmisoikeuksien suojelusta ja ympäristöongelmien hallinnasta, joka perinteisesti kuuluu kansallisvaltiolle. Vastuun siirto voi olla kansainvälisesti vaikuttavaa, jos eurooppalaiset yritykset toimivat sellaisissa valtioissa, joissa näitä näkökohtia ei oteta huomioon meille tutulla ja tärkeällä tavalla. Tämä olisi pragmaattista sikäli, että emme voi ehkä vaikuttaa suoraan vieraisiin valtioihin mutta omiin yrityksiin voimme vaikuttaa. Mieleeni nousee esiin filosofiselta vaikuttava kysymys, miten voimme toimia vai voimmeko toimia yhdessä sellaisten tahojen kanssa, jotka eivät syystä tai toisesta täysin jaa meidän omia arvojamme. En koeta vastata tähän kysymykseen  tarkemmin, mutta miettikää sitä, jos koette sen tärkeäksi.

Ensilukemalla direktiiviehdotuksen tosiasiallista merkitystä on vaikeaa arvioida. Velvoitteet koskevat huolellisuusjärjestelmän luomista, seurantaa ja yrityksen toiminnan sisäistä analyysiä sen ympäristö- ja ilmasto- sekä ihmisoikeusvaikutusten kannalta. Korvausvastuut koskevat ennakoitavien ja estettävissä olevien vaikutusten aiheuttamien vahinkojen korvaamista, jos asialle ei ole tästä huolimatta tehty mitään. Johdon vastuu määräytyy kansallisen lain mukaan. Kun ottaa huomioon, että edellä mainitut suojattavat yhteiskunnalliset ja käsitteelliset kokonaisuudet eivät ole aivan selkeitä, voidaan olettaa, että direktiivin mahdollinen täytäntöönpano ja soveltaminen on vaikeaa ja siihen liittyvät pelot voivat olla liian suuria ja toiveet osin katteettomia.

Kristian Siikavirta