Onko digitalous pettävällä pohjalla?

Yleinen
Digitalouden kehitys ja toiminta perustuu pääasiassa ilmaisen resurssin eli ilmaisen tiedon hyödyntämiseen. Miten käy jos tiedon omistaja pyytääkin siitä käyvän hinnan?

Olin mukana tehokkaassa ja ajatuksia herättävässä tilaisuudessa Vaasan yliopistolla, jossa esiteltiin meneillään olevia tutkimushankkeita ja teemoja. Paitsi Vaasassa myös valtakunnallisesti digitalisointi, tietoverkot ja tekoäly koetaan tulevaisuudessa ja nyt jo kasvun lähteiksi. Tekoälystä keskusteltiin yliopistolla tämän viikon maanantaina.

Omasta mielestäni suuri osa digitaloutta toimii vielä tänä päivänä riskialtiilla tavalla ainakin, kun kysessä ovat kuluttajatuotteet ja -palvelut sekä kulutustavaroiden internet. Näillä aloilla ihmisten toiminnasta kerätään tietoa, joka on toimijoille käytännössä ilmaista ja sitä hyödynnetään liiketoiminnassa monella tapaa. Kyseessä ei ole suoraan tiedon varastaminen tai urkkiminen, koska esimerkiksi palvelun käyttöönotossa on suostuttava tiedon keräämiseen edelleen hyödynnettäväksi. Tässä yhteydessä ihmisen ei ole mahdollista arvioida, mikä on luovutetun tiedon ja hyödyntämisoikeuden arvo.

Suurten digi-toimijoiden toiminnan tuloksellisuus riippuu siitä, kuinka kauan ihmiset ovat valmiita antamaan tietonsa melko vapaasti hyödynnettäväksi ilman muuta korvausta kuin lupaus palvelun hyödyistä. Sitten kun tiedon hinnoittelu tulee mahdolliseksi, markkina voi mullistua nopeasti. Viisas toimija haluaa toki pitää ihmisten tiedot edelleen vapaasti hyödynnettävänä.

Tiedon omistajuuskysymys ei ole tietääkseni oma ideani, vaan olen törmännyt siihen jossakin lainvalmisteluaineistossa tai vastaavassa juridisessa ympäristössä. En muista missä. Oletteko törmänneet? Laittakaa linkkejä.

Kristian Siikavirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Julkisoikeus

Julkisoikeus - Puuvillatehtaan puntari