Elämme maailman likaisimman meren rannalla. Pidämme oikeudenmukaisena ja merkittävänä kansallisena saavutuksena EU:lta saatua poikkeuslupaa syödä terveydelle haitallista silakkaa. Meren ja sisävesien suojelu kiinteistöjen jätevesien käsittelyllä kaatuu kansalaisten ja poliitikkojen vastustukseen. Merikuljetuksille tulevia tiukkoja päästörajoja pidetään kohtalokkaana erehdyksenä.

Yli puolet yhdyskuntien jätteistä kuljetetaan hyötykäytön sijaan kaatopaikoille mätänemään. Kaivosteollisuudesta puuhataan kansakunnan uutta Nokiaa. Mineraalien ja kaivosyhtiöiden lähdettyä jälkeen jäävät saostusaltaat ja rikastusjätteet – ikiajoiksi.

Ydinvoima on energiantuotantomme tulevaisuuden ratkaisu. Tuulivoiman rakentamien on liki mahdotonta.

Joukkoliikenne takkuaa. Siitä ei ole yksityisautoilun kilpailijaksi. Rautatieliikennettä ei voi kehittää kapasiteetin puuttuessa. Hinnat ovat jo pilvissä. Viranomaiset tekevät selvityksiä, joilla torjutaan sähköautot. Yritys säästää katoavia öljyvaroja biopolttoainein saa kansalaiset kapinaan. Ilmastonmuutokselle naureskellaan ja toimien vastustaja saa hurraahuudot ja äänivyöryn vaaleissa.

Mitä tapahtui? Luonnon merkitys taisi unohtua. Kyse ei ole vain kivoista metsäkävelyistä, auringonpaisteesta ja lintujen tiirailusta. Luonto ja luonnonvarat ovat yksi tuotannontekijä, jonka haavoittuessa talous hiipuu ja eläminen käy kalliiksi. Syömme pääomaa, jonka arvo ja määräkin ovat meille itse asiassa tuntemattomia.

Kristian Siikavirta