Marketing goes perimmäisten kysymysten äärelle… Kuluttaa vai eikö kuluttaa?

Yleinen
Tiedättekö, mikä kulutuksellinen ristiriita oli ajankohtainen viime perjantaina? Black Friday ja Älä osta mitään -päivä ajoittuivat kumpikin samalle päivälle. Päivä kuvastaakin hyvin vastakkaisten tavoitetilojen muodostamaa ristiaallokkoa, jossa kuluttajat päivittäin seilaavat. Toisaalta meitä kehotetaan kuluttamaan, jotta talouden rattaat pysyvät käynnissä, vaikka toisaalta myös vastuu liiallisesta kulutuksesta kaatuu usein yksittäisen kuluttajan syyksi.

Muun muassa tätä sekä kuluttajan ja kansalaisen roolin kaksijakoisuutta pohdittiin jo perinteeksi muodostuneessa Kulutustutkimuksen seuran syysseminaarissa juuri tuona päivänä. Seminaarin tavoitteena on koota yhteen suomalaisia kulutustutkijoita. Tällä kertaa seminaari pidettiin Helsingin Tieteiden talolla teemasta ”Kulutus ja sosiologia”. Päivän aikana saimme kuulla puheenvuoroja eri näkökulmista.

Vaasalainen edustus seminaarin toteutuksessa oli edellisvuosien tapaan vahva. Väitöskirjatutkija Lotta Alhonnoro toimi työryhmän ”Kulutus ja jäte” vetäjänä. Tässä työryhmässä Lotta kertoi ruokahävikki-tutkimuksestaan. Hävikin syntyminen ja uudelleenjalostuminen paljastui monitahoiseksi ilmiöksi, johon kietoutuu lukuisia toimijoita, kuten leipomot, ruokakaupat, kotitaloudet, ruoka-aputoiminta ja dyykkaajat. Toisen alustuksen samassa työryhmässä piti tutkijatohtori Jenniina Sihvonen, joka on yhdessä PostDoc-tutkija Linda Turusen kanssa perehtynyt vaatebrändien arvon kokemiseen ja muodostumiseen Facebook-kirpputoreilla. Keskeisiksi koetun arvon ulottuvuuksiksi vaatteiden second-hand -kaupankäynnissä tunnistettiin brändin laatu, hinta, alkuperä, design, saatavuus ja aitous.

Rinnakkaisen työryhmän vetäjänä oli tutkijatohtori Taru Lindblom Turun yliopistosta ja siinä keskusteltiin aiheesta ”Kulutus eriarvoisuuden peilinä”. Tutkijatohtorit Henna Syrjälä ja Hanna Leipämaa-Leskinen pohtivat, mikä on kohtuullista kulutusta vertailemalla kulutustaan vapaaehtoisesti ja pakotetusti kohtuullistavien kuluttajien kokemuksia ja arkisia valintoja. Esitys havainnollisti, että kulutusta kohtuullistetaan hyvin samanlaisilla keinoilla: ostamalla käytettyjä tavaroita, tekemällä itse ja luopumalla ”turhasta”. Kuitenkin kohtuullistamisen merkityssisältö on hätkähdyttävän erilainen, sillä siinä missä vapaaehtoinen kohtuullistaja tuunaa vaatteitaan taituruuden ja itseilmaisun osoituksena, niukasti toimeentuleva muokkaa vaatteitaan, jotta voisi peittää eriarvoisuuttaan.

Kulutustutkimuksen seura toimii tieteellisenä seurana yhdistäen suomalaisia kuluttajien ja kuluttamisen tutkijoita yli yliopisto- ja tieteenalarajojen. Vuosittaiset seminaarit ovatkin tärkeä ja antoisa kokoontumispaikka. Seura julkaisee myös suomenkielistä tieteellistä aikakauslehteä  Kulutustutkimus.Nyt, johon kenellä tahansa on pääsy lukemaan ajankohtaisia tutkimuksia. Markkinoinnin yksikön tutkijat ovat julkaisseet vuosien saatossa runsaasti kyseisessä lehdessä ja myös kuluttamisen ristiriitaisuutta on tutkittu monien aihepiirien kautta, pohtimalla esimerkiksi miten vastuullinen kuluttaja toimii kun tekee ei-vastuullisen valinnan, mitä kaikkea nuoret aikuiset pitävät välttämättömänä kuluttamisena ja mikä saa vaasalaiset kirjoittamaan kaupunkilehden ruusut ja risut-palstalle.

 

Blogin kirjoittivat tällä kertaa tutkijatohtorit Hanna Leipämaa-Leskinen, Jenniina Sihvonen ja Henna Syrjälä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Heini Jauhola

Heini Jauhola - Marketing Goes...