On huhtikuinen tiistai. Istun jälleen kerran junassa, tällä kertaa Etelä-Ranskassa, matkalla Marseillesta Madridiin, EU-hankkeen tapaamiseen. Matkani Helsingistä alkoi jo lauantaina, joten minulla on ollut aikaa paitsi tehdä tehokkaasti töitä junan rauhoittavassa vaappuvassa hurinassa ihastellen jatkuvasti muuttuvia maisemia ja ihmisiä, niin ennen kaikkea pohtia, mikä minua tässä junamatkustamisessa oikein kiehtoo ja miksi se on niin tavattoman mukavaa.
Aamupalalla Marseillessa istuessa ymmärsin, että yksi iso tekijä on todennäköisesti sen yksinkertaisuus. Junamatkustaminen vaatii toki vähän, tai joskus aika paljonkin, enemmän ennakkosuunnittelua kuin suora lento vaikkapa Helsingistä Madridiin. Kun suunnitelma on tehty ja liput hankittu, itse matkustaminen on kuitenkin yksinkertaista – kun siihen suhtautuu oikein. Eli nauttii matkasta, eikä keskity määränpäähän.
Sinulla on ennalta päätetty reitti ja aikataulu ja vain rajoitettu määrä päätöksiä suunnitelman asettamissa raameissa. Huomio keskittyykin perustarpeisiin, kuten missä kohtaa on luontevinta käydä vessassa ja erityisesti, missä kohtaa täytyy ja kannattaa syödä. Syönkö aamupalaa asemalla ennen lähtöä vai ostanko jotakin mukaan? Entä lounas, ajoitanko junan vaihdon sopivasti lounasaikaan ja nautin asemien ravintolavalikoimasta? Vai elämysmatkailisinko sittenkin ravintolavaunuun, jossa tarjonta ja tunnelma vaihtuvat kulloisenkin maan ja kulttuurin mukaan.
Koskaan ei tiedä, mitä on vastassa, mutta elämys on taattu. Olen vuosien varrella tullut nauttineeksi mm. vegaanisen currywurst -annoksen Kölnin ja Pariisin välillä, turkey sandwichin New Yorkin ja Montrealin välillä, lisäaineettoman pinaattikermalohimuhennoksen kolmen riisin lisukkeella ja höyrytetyillä porkkanoilla Frankfurtin ja Marseillen välillä, lisäaineilla kyllästetyn vegaanisen crispy nochic -wrapin Tukholman ja Kööpenhaminan välillä sekä tanskalaisen pølsen Kööpenhaminan asemalla. Kaikkia näitä en varmasti nauttisi uudestaan, mutta ei ole toisaalta tarkoituskaan. Mausta riippumatta ne ovat elämyksiä, jotka tallentuvat muistoina mieleen. Vaikka yksi iso syy junamatkustamiseeni on ilmasto, asetetut raamit eivät aina myöskään salli niitä kaikkein ilmastoystävällisimpiä ateriavalintoja. Ei yksi pølse silloin tällöin kuitenkaan vielä maata kaada, eikä ilmastoa.
Entä se työnteko. Ennalta voisi ajatella, että työnteko vaihtuvissa junissa pätkivillä nettiyhteyksillä olisi vähintäänkin haastavaa. Jostain syystä saan kuitenkin tehtyä töitä junissa melkein paremmin kuin toimistolla. Ja nettikin on toiminut läpi Euroopan ilman ongelmia. Aivan huoletta olen voinut osallistua tämän reissun aikana myös kahteen palaveriin junasta käsin. Itse asiassa koen junassa töiden tekemisen erittäin rauhoittavana. Saan keskittyä ja olla anonyyminä, mutta kuitenkin ihmisten ympäröimänä. Ei ole juuri muuta tekemistä, kuin keskittyä töihin, mutta en silti ole yksin eristyksissä maailmasta vaan kaiken keskellä.
Sitten on tietysti ne kuuluisat myöhästymiset ja erityisesti surullisen kuuluisa Deutsche Bahnin rappiotila, joka väistämättä vaikuttaa suomalaisten maata pitkin Eurooppaan matkustamiseen – ainakin niin pitkään, kunnes ratayhteys Helsingistä Baltian kautta Keski-Eurooppaan toteutuu. Tai kunnes Deutsche Bahn saa kirittyä kiinni 30 vuoden aikana kertyneen investointi- ja korjausvelkansa rataverkkoonsa.
En ole itsekään välttynyt Deutsche Bahnin järjestämiltä jännittäviltä seikkailuilta. Kerran mm. ollessani matkalla Kööpenhaminasta Hampuriin tuli yllättäen ilmoitus, että juna jäisikin Tanskan rajalle ja loppumatka järjestyisi korvaavilla busseilla. Järjestely kuulosti mutkattomalta – paitsi että busseihin ei mahtunut kaikki junan matkustajat. Niinpä minä, joka kohteliaana päästin kiireisimmät edelleni junasta poistuttaessa, päädyin seikkailemaan neljällä eri paikallisjunalla mukavan hampurilaisen eläkeläispariskunnan kanssa saapuen Hampuriin lopulta 2 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Pääsimme kuitenkin lopulta perille, eikä mitään vakavaa oikeastaan tapahtunut. Sen sijaan tutustuin ihastuttaviin ihmisiin ja sain yhden muiston ja tarinan lisää kerrottavaksi. Olennaista tässä oli toki myös se, että en koskaan suunnittele liian tiukkaa aikataulua, vaan reittisuunnitelmassa pitää olla tilaa myöhästymisille – tai siis seikkailuille.
Tällä reissulla ovat kaikki junat olleet kuitenkin, kummallista kyllä, täysin aikataulussa. Lukuun ottamatta Deutsche Bahnin ennalta ilmoittamaa ratatöistä johtuvaa puolen tunnin myöhästymistä, joka söi leijonan osan lounastamiseen varaamastani vaihtoajasta Frankfurtissa. Sain kuitenkin syödäkseni ravintolavaunussa, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Perustarpeet tulivat tyydytetyiksi ja työpäivä ohikiitäviä saksalaisia maisemia välillä vilkuillen saattoi jatkua.
Ehkä juuri siinä onkin junamatkustamisen suurin viehätys. Paitsi että junamatkustamisessa elämä kutistuu hetkeksi sopivan kokoiseksi, se pakottaa myös hyväksymään, että kaikkea ei voi optimoida. Välillä juna myöhästyy, välillä lounas jää syömättä asemalla ja välillä ravintolavaunun erikoisuus ei ole erityisen erikoinen. Silti, tai ehkä juuri siksi, matkasta tulee enemmän kuin siirtymä paikasta toiseen. Lentäen olisin ollut Madridissa jo kauan sitten. Toisaalta olisin myös menettänyt nämä maisemat, ateriat, kohtaamiset ja pienet sattumukset matkan varrelta. Kun palaan kotiin, en muista pelkästään kokousta, johon olen matkalla. Muistan myös itse matkan. Ja ehkä juuri siksi nousen seuraavallakin kerralla junaan.
Blogitekstin kirjoittaja on tällä kertaa tutkijatohtori Essi Vesterinen. Essi työskentelee tällä hetkellä kahdessa vaateteollisuuden ja vaatteiden kulutuksen vastuullisuuteen pureutuvassa hankkeessa. Suomen Akatemian rahoittama Mislead-hanke tutkii petollisia kaupallisia käytänteitä digitaalisissa markkinaympäristöissä erityisesti vaatteiden verkkokaupassa. TexMat on EU:n Horisontti Eurooppa -ohjelman projekti, jonka tavoitteena on luoda automatisoitu kuluttajatekstiilien keräys- ja lajitteluratkaisu tekstiilien kierrätyksen ja kiertotalouden parantamiseksi.
