Pelivertauksen tarkoitus ei ole sanoa, että elämä olisi leikkiä ja viihdettä. Sen sijaan huomio kiinnittyy siihen, että samoin kuin peleissä myös etiikassa säännöt ovat olennaisia.
Pelin idean ymmärtämiseksi pitää erottaa perussäännöt ja strategiset säännöt. Esimerkiksi shakin perussäännöt koskevat pelin tarkoitusta, pelilautaa ja sallittuja siirtoja. Strategiset säännöt taas kertovat, miten shakkiottelun voi parhaiten voittaa eri asetelmista käsin ja eri tavoilla pelaavia vastustajia vastaan.
Monien mielestä elämän perussäännöt ovat velvollisuuseettisiä. Perussäännöt kertovat, mitä pitää tehdä, mitä saa tehdä ja mikä on kiellettyä. Riippumatta siitä, miten hyvin tai huonosti pelaa, loppu on kuitenkin aina sama: pelaaja lyödään laudalta.
Elämän pelissä tarvitaan myös strategisia sääntöjä, sillä perussääntöjen mukaan voi pelata monella eri tavalla ja on monta tapaa tehdä hyvää. Strategiset säännöt vastaavat kysymykseen, miten erilaisissa tilanteissa kannattaa pelata. Viimeistään tässä vaiheessa kuvaan astuu seurausetiikka ja utilitarismi.
Klassiset utilitaristit, kuten Jeremy Bentham ja John Stuart Mill, määrittelivät etiikan perussäännöksi suurimman mahdollisen hyödyn suurimmalle mahdolliselle joukolle. Tätä hyödyn periaatetta on kuitenkin arvosteltu ankarasti: se mahdollistaa yleisen hyvän nimissä syyttömien rankaisemisen ja vähemmistöjen kaltoinkohtelun. Siksi on esitetty, että utiliteettiperiaatetta pitää rajoittaa muilla säännöillä, kuten juuri sillä, että syytöntä ei saa rangaista.
Otetaan esimerkiksi itseohjautuva auto. Se sopivasti ilmentää etiikan pelillisyyttä sääntöineen ja algoritmeineen. Itseohjautuvan auton ideana on ajaa paikasta A paikkaan B ilman ihmisen puuttumista asiaan. Tämän pitäisi tapahtua liikennesääntöjen mukaan sujuvasti ja turvallisesti. Itseohjautuvaa autoa koskevat strategiset säännöt kertovat puolestaan, mitä reittiä kannattaa ajaa ja missä pysähtyä riippuen matkan tarkoituksesta, olosuhteista ja määränpäästä. Strategiset säännöt kertovat myös, miten auton tulee toimia vaara- tai erikoistilanteissa – esimerkiksi kun hirvi hyppää eteen tai koululaisryhmä pyöräilee vastaan.
Itseohjautuvien autojen etiikassa keskitytään usein strategisia ratkaisuja vaativiin erityistilanteisiin. Sellaisissa joudutaan laittamaan asioita ja periaatteita arvojärjestykseen. Tyypillisesti ne ovat tilanteita, joissa törmäys on väistämätön – siis tilanteita, joissa liikennesääntöjä joudutaan rikkomaan. Pitäisikö auton törmätä seinään ja vaarantaa kolmen matkustajan henki mieluummin kuin törmätä jalankulkijaan? Utiliteettiperiaatteen mukaan vastaus on selvä: jalankulkijaan törmäämisen hyöty on 3:1. Tulos voi kuitenkin muuttua, jos otetaan huomioon lisää informaatiota. Pitäisikö auton törmätä seinään ja vaarantaa kolmen vanhuksen henki mieluummin kuin törmätä katua ylittävään lapseen? Jos valintaa ei haluta tehdä, pitäisikö uhri arpoa? Kuulostaa kauhealta kuin Sofien valinta William Styronin romaanissa!
Arvonta olisi puhtaasti muodollinen eli sisällyksetön peruste valinnalle. Siksi joku voi ajatella, että jos päätöksentekoa ei voi välttää, kauhea valinta olisi eettisesti arvokkaampaa tehdä vaikka intuition tai tunteen varassa kuin arpomalla. Ehkäpä intuitioon tai tunteeseen kätkeytyy alitajuisia perusteita tai mielekäs toivo, vaikka ne jäävät tiedostamattoman hämärään. Tekoälyn kannalta tällaiset alitajuiset perusteet ovat kuitenkin mahdottomia, koska tiedostamattomina niistä ei voi tehdä algoritmia. Monien mielestä juuri tunne ja intuitio erottavat ihmistä tekoälystä – eettisen päätöksenteon tapauksessa ihmisen eduksi. Toisaalta voidaan väittää, että kauheissa valinnoissa eli niissä pakkovalinnoissa, joista päätöksenteolta puuttuu objektiivinen peruste, puhtaasti muodollinen peruste, kuten arvonta, on kaikkein eettisin.
Itseohjautuva auto on esimerkki automatisoidusta etiikasta. Sellaisen ideana on erottaa sallittu kielletystä, toimia mahdollisimman oikein ja pelata tehokkaasti.
Elämän peli ei ole kuitenkaan täysin hallinnassamme. Olemme vajavaisia emmekä välttämättä tiedä, mihin voimme vaikuttaa ja mihin emme.
