Helene Schjerfbeck (1862-1946): Tyttö Barösundista (1885-1890)

Miten tiedepoliittinen ohjaus voi vaikuttaa käsitykseemme tieteestä?

blog

Tiedepoliittinen ohjaus on konstruktivismiin kallellaan: totuuksia ei löydetä vaan luodaan.

Yksi tieteentutkimuksen perustehtävistä on tunnistaa ja analysoida erilaisia tiedekäsityksiä. Näiden käsitysten – ”tieteenteoreettisten mallien” – tarkastelu auttaa valaisemaan myös tiedepolitiikan suuntaa ja taustaoletuksia. Seuraavassa kertaan tieteenteoreettisia perusmalleja ja keskustelen niiden tiedepoliittisesta roolista. Lopuksi esitän tiedepoliittisen suosituksen.

Tieteellinen realismi

Tiedepoliittinen ohjaus on konstruktivismiin kallellaan. Se näkyy toiveissa ja odotuksissa, että tiede auttaisi ratkaisemaan suuria käytännön ongelmia kuten ilmastonmuutosta ja demokratian kriisiä. Konstruktivismi näkyy erityisesti siinä, että yliopistojen ja korkeakoulujen toivotaan luovan ja rakentavan ratkaisuja yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Tällaisessa mallissa totuuksia ei niinkään löydetä kuin luodaan yhdessä.

Myös konstruktivismin ”kilpakumppania”, tieteellistä realismia kuvataan melko harvoin käsitykseksi, että totuuksia löydetään. Se kai kuulostaisi liian sattumanvaraiselta ja epäsuunnitelmalliselta. Samalla tulisi vähäteltyä tieteellisen tutkimuksen järjestelmällisyyttä.

Vaikka sattumalla onkin oma roolinsa tieteessä, moni realisti korostaa mieluummin, että tiede lähestyy totuutta. Lähestyminen on tässä metafora. Sen tarkoitus on tuoda esiin, että tieteelliseen tutkimukseen liittyy myös paljon likiarvoja ja epävarmuutta (Blackburn, S., Truth: A Guide, Oxford: Oxford University Press, 2005, s. 188).

Toinen tieteellisen realismin keskeinen käsitys on, että todellisuus on pohjimmaltaan ihmisen subjektiivisesta tajunnasta ja käsitystavasta riippumaton. Voimme saada tietoa asioiden objektiivisista piirteistä. Emme kuitenkaan välttämättä havaitse noita piirteitä suoraan aistiemme avulla, vaan usein epäsuorasti ja erilaisten tutkimusvälineiden ja -asetelmien kautta.

Kriittinen realisti täsmentää, että emme pysty havaitsemaan todellisuutta sellaisenaan. Silti tiede yrittää saavuttaa yhä parempaa tietoa ja ymmärrystä todellisuudesta. Tiede pyrkii siis lähestymään totuutta.

Näkemyksen kannattajat katsovat tieteellisten teorioiden arvioinnin koskevan sitä, ovatko ne tosia eli vastaavatko teoriat todellisuutta (Blackburn 2005, 176).

Empiirinen instrumentalismi

Tieteellisen realismin mukaan teoriat pyrkivät siis kuvamaan havainnoista ja teorioista riippumatonta todellisuutta. Kilpailevan näkemyksen, empiirisen instrumentalismin mukaan teoriat ovat vain havaintojen jäsentämisen ja ennustamisen välineitä.

Tieteenteoreettinen instrumentalisti arvioi teorioita niiden hyödyllisyyden ja käyttökelpoisuuden perusteella. Instrumentalistia ei siis ensisijaisesti kiinnosta teorioiden totuus (Niiniluoto, I., Johdatus tieteenfilosofiaan: käsitteen- ja teorianmuodostus, Helsinki: Otava, 2002, s. 72-73).

Instrumentalisti lähtee siitä, että havaittujen ilmiöiden taustalle ei ole tarpeen olettaa havaitsijasta riippumattoman todellisuuden olemassaoloa. Siten tieteelliset teoriat eivät viittaa mihinkään meistä ja käsitteellistämistavoistamme riippumattomaan, vaan ne vain jäsentävät ja systematisoivat havaintokokemusta (Niiniluoto 2002, 230).

Sosiaalinen konstruktivismi

Sosiaalinen konstruktivismi kyseenalaistaa tieteen objektiivisuuden kenties vielä vahvemmin. Konstruktivismin mukaan tieteeseen vaikuttavat merkittävästi tiedeyhteisön arvot, ihanteet ja poliittiset tavoitteet – eivät siis vain tiedolliset tekijät (Raatikainen, P., Ihmistieteet ja filosofia, Helsinki: Gaudeamus, 2004, s. 60-64).

Radikaalin konstruktivismin mukaan tiede on tiedeyhteisön hyväksymää ajattelua, joka ei ole kuitenkaan sen oikeampaa tai todenmukaisempaa kuin arkiajattelu. Tällainen relativismi nojaa oletukseen, että meiltä puuttuvat yleispätevät vertailuperusteet eri ajattelutapojen järkevyyden ja pätevyyden arvioimiseksi (Kiikeri, M. & Ylikoski, P., Tiede tutkimuskohteena: filosofinen johdatus tieteentutkimukseen, Helsinki: Gaudeamus, 2004, s. 208-212). Tätä oletusta voi puolestaan arvostella kysymällä, miksi se olisi jotenkin pätevämpi kuin muut käsitykset, joita se kritisoi.

Konstruktivismia sanotaan teoriavetoiseksi lähestymistavaksi. Tieteellistä realismia taas luonnehditaan empiiriseksi ja havaintovetoiseksi. Nämä luonnehdinnat yksinkertaistavat liikaa. Menemättä yksityiskohtiin, myös tieteellisellä realismilla on omat teoreettiset taustaoletuksensa, joihin tässä on jo viitattu. Yleisesti kuitenkin katsotaan – oikein tai väärin – että teoreettinen viitekehys ohjaa vahvasti juuri konstruktivistista tutkimusta ja ongelmanratkaisua.

Tiedepoliittisen ohjauksen taustafilosofia

Poliitikot, ministeriöiden virkamiehet ja elinkeinoelämän edustajat antavat silloin tällöin käytännön ohjeita yliopistoille ja korkeakouluille. Ohjeet koskevat esimerkiksi Suomen kilpailukyvyn ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamista.

Tällaiset ohjeet ja tavoitteet ovat omista taloudellisista ja yhteiskunnallisista lähtökohdistaan ymmärrettäviä, jopa välttämättömiä. Niiden vanavedessä liu’utaan kuitenkin enemmin konstruktivismin kuin tieteellisen realismin suuntaan. Hyvää tarkoittavat ohjeet eivät siis välttämättä ole niin neutraaleja ja viattomia kuin niiden esittäjät haluaisivat uskoa.

Tieteellinen realismi sopii hyvin sellaisen tiedepolitiikan lähtökohdaksi, joka haluaa puolustaa tieteen vapautta ja tiedon itseisarvoa. Sellainen tiede- ja yliopistopolitiikka, joka näkee tieteen ensisijaisesti taloudellisten ja muiden käytännöllisten päämäärien välikappaleena, heijastelee puolestaan konstruktivistista ajatustapaa.

Herää kysymys, edistääkö tieteen vapaus ihmiskunnan suurten ongelmien ratkaisemista jopa paremmin ja tehokkaammin kuin suoraan noiden ongelmien ratkaisemiseen tähtäävä tiedekäsitys ja -politiikka. Nähdäkseni on kaikki syy uskoa, että vapaa tiede on yksi ihmiskunnan tärkeimmistä ja vaikuttavimmista keksinnöistä.

Tähän kietoutuu myös kysymys keksimisen logiikasta ja se, missä määrin tieteellisiä ja teknisiä innovaatioita voidaan tuottaa suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti. Filosofisella tarkkuudella voitaneen vastata: Jossain määrin, mutta ei täysin.

Tiedepoliittinen suositus

Edellä esitetyn valossa näyttäisi siis olevan mahdollista puolustaa sekä tieteellistä realismia että sosiaalista konstruktivismia tiedepoliittisen ohjauksen taustafilosofiana. Sikäli kuin tiedepoliittinen ohjaus on jo valmiiksi konstruktivismiin kallellaan, poliitikkojen, virkamiesten ja elinkeinoelämän edustajien on syytä tasapainon vuoksi ottaa vaarin myös tieteellisestä realismista ja tieteen vapaudesta.

2 kommenttia artikkeliin “Miten tiedepoliittinen ohjaus voi vaikuttaa käsitykseemme tieteestä?

  1. Olipas kiinnostava näkemys sosiaalista konstruktionismista, että se olisi poliittiseen ohjaukseen kallellaan ja että se olisi teoriavetoista. Itse olen aina ymmärtänyt, ja myöskin toteuttanut, sosiaalista konstruktionismia nimenomaan aineistolähtöisenä tutkimustapana. Vastaavasti ajattelin tieteellisen realismin olevan useimmiten teorialähtöinen.

    Tiedän kyllä, että liiketaloustieteessä on ollut konstruktivistinen koulukunta, jolla tarkoitettiin käytännön tarpeisiin rakennettavan mallin tai viitekehyksen rakentamista. Tämä on hyvin eri asia kuin sosiaalinen konstruktionismi Berger & Luckmannin henkeen.

    Tätä poliittista ohjausta ja konstruktivismin yhteyttä täytyy vielä miettiä. On se sen verran hämmentävä ajatus.

  2. Tärkeä huomautus! Konstruktivismista puhutaan eri merkityksissä. Tieteenfilosofisessa keskustelussa konstruktivismi viittaa usein käsitykseen, että todellisuutta koskevat havaintomme ovat aina käsitteellisesti tulkittuja ja ”teoriapitoisia”. Esimerkiksi havaintoa tuolista ja pöydästä pidetään ”teoriapitoisena” ja konstruktiivisena, koska se on havainto joksikin (tuoliksi ja pöydäksi) tulkitusta ja koska tuo ”joksikin tulkitseminen” on ihmisistä ja yhteisöistä, kielestä, kulttuurista ja käytännöistämme (eli sanalla sanoen käsitteellistämistavoistamme) riippuvaista. Ei siis ole olemassa teoriaa edeltävää puhdasta havaintoa, vaan ennakko-oletukset (taustaoletukset ja esiymmärrys) värittävät aina havaintoa ja havainnot ovat erehtyväisiä siinä missä teoriatkin. Siinä konstruktivismissa, johon viittaat, ajatellaan puolestaan, että erilaiset aineistot (kuten kyselyt, haastattelut, päiväkirjat jne.) ovat ei-teoreettisia ja vasta noita aineistoja koskevan analyysin ja tulkinnan pohjalta rakennetaan teoriaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.