Alma mater, tiikeriäiti

blog
Yliopisto on vaativa äiti.

Yliopistolaitos syntyi Pohjois-Italiassa lähes 1000 vuotta sitten. Vuonna 1088 perustetun Bolognan yliopiston tunnuksena on latinankielinen ilmaus alma mater studiorum eli ”opintojen holhoava äiti”. Nimitys on peräisin antiikin Roomasta, jossa äitijumalaa kutsuttiin alma materiksi, ”holhoavaksi äidiksi”.

Yliopisto on äiti, jonka lapsia ovat opiskelijat. He opiskelevat elämää, ei koulua varten. Yliopistolla on siten opiskelijoihinsa samantapainen suhde kuin se, mistä Kahlil Gibran (1883-1931) kirjoittaa Profeetassaan (1923): ”Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi, he ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.”

Yliopisto on ”opintojen holhoava äiti” myös toisessa merkityksessä. Yliopistot kokoavat siipiensä suojaan eri oppiaineita ja tieteenaloja, tutkimus- ja koulutusohjelmia. Oppiaineet ovat yliopistojen perinteisiä perusyksikköjä. Oppiaineiden asema on kuitenkin jossain määrin heikentynyt, kun uusista tutkimus- ja koulutusohjelmista on tullut yliopistojen vaativia huollettavia.

Alumnit, yliopistosta valmistuneet, ovat kuin kotoaan lähteneitä, mutta äitiin ja sisaruksiin edelleen yhteyttä pitäviä. Äiti on heille elämän eväiden antaja. Siksi häntä koskevista asioista ollaan kiinnostuneita ja joskus hänen luonaan käydään kylässä. Jos äiti tarvitsee tukea, alumnit (lat. alumnus: kasvatti) rientävät mahdollisuuksiensa mukaan apuun.

Seuraavaksi joku vääräleuka varmaan ehdottaa, että yliopiston työntekijät ovat ”peräkamarin poikia”, äidin luokse elätettäviksi jääneitä. Tällainen rinnastus kuitenkin ontuu, sillä yliopistolle ei jäädä – sinne haetaan.

Yliopistoäiti edellyttää näyttöjä ja akateemisia ansioita. Alma mater voi myös hylätä, jos opiskelu- tai tutkimustuloksia ei synny. Kaikille tutkijoille ei riitä sijaa yliopistolla, vaikka tuloksia syntyisikin. Nykyään yhä useampi tutkija joutuu jättämään yliopiston, koska tutkimusrahoitus loppuu tai määräaikainen työsuhde päättyy. Tutkijaksi ryhtyminen on siis riskibisnes. Niin sanottu ikuinen opiskelu on nyky-yliopistossa mahdotonta.

Yliopistoäiti tuhlaa mieluusti ”hellyyttä” lapsiinsa, mutta edellyttää heiltä myös työntekoa ja omille jaloille nousemista. Akateeminen vapaus ei siis ole ”vapaata kasvatusta”. Pikemminkin alma mater muistuttaa aasialaisen kasvatuskulttuurin tiikeriäitiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja on Vaasan yliopiston vastuullisuus- ja eettisyysjohtaja.