Liikennepalveluiden kestävyydessä on yhteinen määränpää ja jokaisella omat reittivalinnat

Liikenne Yleinen

Kesäkuussa 2021 julkaistu Vähähiiliset liikennepalvelut Vaasan seudulla 2030 –tiekartta tähtää liikennepalveluiden käytön lisääntymiseen, joka nähdään yhdeksi keinoksi vähentää liikenteen päästöjä. Liikennepalveluihin sisältyvät esimerkiksi linja-autot, yhteiskäyttöiset sähköpotkulaudat ja yhteiskäyttöiset polkupyörät. Tiekartta on laadittu EAKR-rahoitteisessa MoveIT-hankkeessa VASEKin (Vaasanseudun Kehitys Oy) ja Vaasan yliopiston tutkimusalusta InnoLabin johdolla. Alueen eri toimijoiden kanssa yhdessä käyty keskustelu tiekartan sisällöstä auttoi hahmottamaan, millaisia teemoja aiheeseen sisältyy ja millaisia tavoitteita näille voi asettaa. Esimerkiksi hallinnon osalta oli hedelmällistä keskustella siitä, mitkä toimenpiteet milläkin aikataululla voisivat olla tarpeellisia, mahdollisia tai mahdottomia.

Millainen merkitys liikenteen päästöillä on, kun eri viranomaiset, luottamushenkilöt ja aluekehittäjät tavoittelevat yhä kestävämpää Vaasaa ja Vaasan seutua? Ympäristöministeriön julkaiseman Ilmastovuosikertomus 2021 mukaan suomalaisten kotitalouksien suurin päästölähde vuonna 2019 oli liikkuminen, jonka osuus oli 30 prosenttia kaikista päästöistä. Vaasassa liikenteen päästöt ovat vähentyneet hitaammin kuin esimerkiksi sähkönkulutuksen tai kaukolämmön päästöt.

Aihe on kuitenkin todella herkkä. Liikkuminen liittyy keskeisellä tavalla ihmisten elämänlaatuun, työntekoon, vapaa-aikaan, sujuvaan arkeen ja vapauteen. Liikenne koetaan myös yhtenä keskeisenä elinkeinoelämän edellytyksenä.

”Liikennepalveluihin vaikuttavat suoraan tai välillisesti usean eri organisaation ja sektorin budjettiraamit, hankinnat sekä päätösprosessit”

Kokonaisuus tuo julkisen sektorin viranhaltijat ja luottamushenkilöt monipuolisen ja haasteellisen tehtävän eteen. Haasteellisuutta lisää, kun liikennepalveluihin vaikuttavat suoraan tai välillisesti, lakisääteisten tehtäviensä myötä usean julkisorganisaation ja toimialan budjettiraamit, hankinnat sekä päätösprosessit (katso asiaa havainnollistava kuva). Vaasan seudulla päätoimisesti liikennepalveluiden parissa työskenteleviä viranhaltijoita on arvioiden mukaan alle kymmenen.

Hallinnollinen hajanaisuus on väistämättä johtanut siihen, että ei ole muodostunut kokonaiskäsitystä liikkumiseen ja kuljetuksiin kuluvista euromääristä. Tämä on merkittävä kysymys esimerkiksi kunnissa, joissa kaikilla toimialoilla etsitään kiivaasti keinoja toiminnan tehostamiseksi ja kustannusten hillitsemiseksi leikkaamatta liikaa palvelutarjonnasta.

Kuntien monipuoliset ja osittain tunnistamattomat vaikutusmahdollisuudet

Hankkeessa kävi ilmi, että kunnilla on useita kanavia tai keinoja, joilla ne voivat vaikuttaa liikennepalveluiden käytön yleisyyteen. Yksi keino on kaavoitus ja osana sitä muodostuva alue- ja palvelurakenne. Palveluiden ja asukkaiden sijoittuminen suhteessa toisiinsa vaikuttaa siihen, onko houkuttelevin liikkumisvaihtoehto henkilöauto vai jokin muu. Lisäksi kaavoituksella linjataan, minkä verran osoitetaan tilaa esimerkiksi pyöräteille, autojen parkkialueille tai sujuvalle joukkoliikenteelle.

Toinen vaikuttamiskeino ovat julkisen liikenteen hankinnat. Hankintojen yhteydessä linjataan muun muassa sitä, millaisia maksutapoja on käytössä, millaisia reittejä ajetaan tai kuinka pienipäästöisellä kalustolla palvelua tuotetaan.

Keskuskaupunkina ja liikenteen toimivaltaisena viranomaisena Vaasa on tässä suuremmassa roolissa kuin seudun muut kunnat. Suuremmilla resursseillaan se pystyy kokeiluihin, viestintään ja aktiiviseen kehittämiseen. Esimerkiksi Vaasan joukkoliikenteessä on käytössä palvelu, jonka avulla verkkosivuilta voi reaaliaikaisesti nähdä kartalta, missä kohtaa reittiä on tulossa odottamasi linja-auto. Tämä on esimerkki nykyaikaisesta, digitaalisuutta hyödyntävästä viestinnästä ja uusien toimintojen kehittämisestä. Pienissä kunnissa hankinnat keskittyvät pääasiassa koulukuljetuksien ja asiointiliikenteen hankkimiseen.

Kolmas keino vaikuttaa liikennepalveluiden käytön lisääntymiseen ja kehittymiseen on tukea oman henkilöstön ja luottamushenkilöiden kestäviä liikkumisvalintoja ja -palveluiden käyttöä. Esimerkiksi Vaasan kaupungilla on yli 5 000 työntekijää, Mustasaaressa yli 1 500 ja muissa seudun pienimmissäkin kunnissa satoja, joita asia koskee.

Ehdotuksena seudullinen henkilöliikenteen tilannekatsaus

Tiekartassa ehdotetaan uutta toimintoa, Vaasan seudun henkilöliikenteen tilannekatsauksen laadintaa. Seudullinen näkökulma olisi luonteva muun muassa siksi, että se noudattaa työssäkäyntialueen rajoja. Se myös auttaa hahmottamaan yli kuntarajojen tarvittavia liikennepalveluita.

Tilannekatsaus olisi hyödyllistä laatia kahden vuoden välein. Henkilöliikenteen kehitysaskeleet ovat osittain hitaita, ja tässä ajassa ehtii kertyä tietoja siitä, kuinka uusien palveluiden käyttö on yleistynyt.

Katsauksen myötä Vaasan kaupungin ja seudun kuntien valtuustot käsittelisivät säännöllisesti seudun henkilöliikenteen kokonaistilannetta ja kehittymistä. Siten viranhaltijat ja luottamushenkilöt saisivat välineitä sen määrittelemiseen, miten Vaasassa ja Vaasan seudulla edistetään liikenteen kestävyyttä ja liikennepalveluita osana sitä. Myös yhteisten jatkotavoitteiden asettaminen onnistuu paremmin.

Tiekartta ei anna vastausta tai ehdotusta siihen, mikä taho laatii Vaasan seudun henkilöliikenteen tilannekatsauksen ja mistä löytyvät siihen tarvittavat resurssit. Toivottavasti seuraavaksi Vaasassa sekä Vaasan seudulla otetaan tästä koppi ja ryhdytään toimiin!

 

Heli Siirilä
Projektipäällikkö
Vaasan yliopiston tutkimusalusta InnoLab

Annu Perälä

Annu Perälä - Viisaita aikeita