Maamme kunnissa on alettu ottaa käyttöön johtajasopimuksia, joilla sovitaan kunnanjohtajalle asetettavista tulostavoitteista ja usein myös erokorvauksen maksamisesta. Kuntaliitto, joka on laatinut ohjeet näiden sopimusten tekemisestä, tukee johtajasopimusten tekemistä. Niitä on pidetty hyvänä keinona lisätä mm. luottamushenkilöiden ja kunnanjohtajan välistä luottamusta. Ristiriitatilanteisiin liitettyä erokorvausta on perusteltu sillä, että kunnanjohtajan erottamiseen ei tarvita muuta perustetta kuin luottamuspula ja hyvien ja kyvykkäiden henkilöiden saaminen kuntajohtoon edellyttää siten erityisjärjestelyjä.
Erokorvauksia on saatettu maksaa ilman johtajasopimustakin. Ns. Kettus-tapauksessa, Jyväskylän kaupunginjohtajan irtisanoutumistilanteessa, kaupunginjohtajalle päädyttiin maksamaan 200 000 euron erokorvaus. Tapauksesta valitettiin ja korkein hallinto-oikeus totesi päätöksen laittomaksi. Kaupunki oli kuitenkin jo maksanut erokorvauksen ja päätti, ettei sitä peritä takaisin. Kun tästäkin päätöksestä valitettiin, korkein hallinto-oikeus totesi perimättä jättämisen lainvastaiseksi. Tämän jälkeen kaupunki päätti, ettei se ryhdy oikeustoimiin jo maksetun erorahan perimiseksi, koska saatava oli tällä välin vanhentunut, ja oikeudenkäynti olisi siis turha. Päätösten laittomuus oli näin ollen kaksi kertaa todettu korkeimmassa hallinto-oikeudessa, mutta laiton tilanne jäi näin lopulta voimaan. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Erokorvauksen maksaminen ei kuitenkaan ole välttämättä kaikissa tilanteissa lainvastaista. Kettus-tapauksessa ei vain kyetty näyttämään, että maksamiselle olisi asialliset kaupungin edusta lähtevät perusteet ja kaupungin katsottiin siis ylittäneen harkintavaltansa rajat. Esimerkiksi ylilääkärille on voitu hallinto-oikeuden päätöksen mukaan maksaa erokorvaus, kun oli selvää näyttöä siitä, että ylilääkärin toiminta aiheutti työyhteisössä vakavan ilmapiiriongelman ja tilanteen nopea rauhoittaminen oli kaupungin edun mukaista.
Erokorvausten laillisista rajoista on varsin vähän oikeuskäytäntöä. Voidaan kuitenkin lähteä vähintään siitä, että korvauksen pitää olla kohtuullinen (esimerkiksi suhteessa irtisanomisajan palkkaan) ja asiallisesti, kunnan edusta lähtien, perusteltavissa. Mutta onko erokorvauskäytäntö oikeudenmukaista ja pitävätkö perusteet? Perusteluina kunnanjohtajien erokorvauksille on pidetty seuraavia: 1) kunnan maine 2) pitkien oikeudenkäyntien ja niistä aiheutuvien kustannusten välttäminen ja toiminnan sujuva jatkaminen 3) päteviä hakijoita voi olla hankala saada kun irtisanomisperusteenakin on vain valtuuston luottamuksen menettäminen.
Vaikuttaako kunnan maineeseen enemmän irtisanomisprosessi vai erokorvaus(prosessi)? Kun irtisanomisperuste on vain luottamuspula, kunta voittaa oikeudenkäynnin jos luottamuspulalle on asialliset perusteet. Ja kaupungin päätös voidaan yleensä laittaa heti täytäntöönkin, valituksesta huolimatta. Kunnanjohtajien rekrytointien onnistuminen toki on tärkeää, mutta johtuuko ”hyvien hakijoiden puute” sittenkään ”heikosta” irtisanomissuojasta?
Pääsääntöisesti pitäisi mielestäni käyttää kuntalain ja viranhaltijalain menettelytapoja irtisanomisessa. Eihän erokorvauksia käytetä muidenkaan kunnan toiminnalle tärkeiden henkilöiden irtisanoutumisissa, ei opettajia eikä sosiaalityöntekijöitä irtisanottaessa.
Eija Mäkinen
