Vastuu huostaanotetusta lapsesta
Lapsen huolto kuuluu lähtökohtaisesti hänen vanhemmilleen ja huoltajilleen (HTL 1 §, LSL 2 §). Mikäli lapsen huolenpidossa tai muissa kasvuolosuhteissa ilmenee sellaisia puutteita, jotka uhkaavat lapsen terveyttä tai kehitystä vakavalla tavalla, tai lapsi itse vaarantaa terveytensä ja kehityksensä omalla toiminnallaan, eivätkä muut lastensuojelulain mukaiset tukitoimet ole tilanteessa sopivia, mahdollisia tai riittäviä, on viranomaisella velvollisuus lapsen edun mukaisesti, ottaa lapsi huostaan ja järjestää sijaishuolto (PL 19 §, LSL 40 §). Lastensuojelupalveluiden tuottaminen, esimerkiksi laitoshoito, on tehtävä, joka voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle perustuslain 124 §:n nojalla, kun säädetyt edellytykset täyttyvät ja se on tehtävän hoitamisen kannalta tarkoituksenmukaista.
Sijaishuollosta vastaa THL:n selvityksen mukaan, yhä useammin yksityinen toimija. Selvityksen mukaan vuonna 2018 yksityiset palveluntuottajat (mukaan lukien yhdistykset, säätiöt yms.), vastasivat jopa 80 prosentista lastensuojelulaitosten toimintaa. Vastaava määrä oli 1980-luvun lopulla reilu viidennes. Lastensuojelulaitoksia on viimeisten vuosien aikana esimerkiksi ketjutettu. Suurimmat toimijat ovat ostaneet pienempiä yrityksiä sekä perustaneet uusia yksiköitä, ja näin kasvattaneet toimintaansa kattamaan jopa viidenneksen markkinoista. (Porko, Heino & Eriksson, 2018.) Huostaanotettu lapsi on siis viranomaisen vastuulla, mutta käytännössä neljä viidestä, on sijoitettu yksityisen toimijan huomaan.
Lasten palveluntarpeiden monimutkaistuminen
Kun lapselle valitaan sijaishuoltopaikkaa, tulee erityisesti kiinnittää huomiota niihin perusteisiin, joiden vuoksi lapsi on huostaanotettu (LSL 50 §). Kuten esimerkiksi lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportissa todetaan, lasten ongelmat ovat monimutkaistuneet, ja yhä useammat kärsivät muun muassa mielenterveys- ja päihdeongelmista. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2020.)
Vuonna 2018 Suomessa oli 443 yksityistä luvanvaraista palveluntuottajaa, ja moni yksityistä lastensuojelulaitostoimintaa pyörittävä yritys, on profiloitunut vastaamaan johonkin tiettyyn erityistarpeeseen. (Porko & muut, 2018.) THL:n raportti, liittyy toteutettuun, ympärivuorokautista lastensuojelutoimintaa järjestäville tahoille osoitettuun kyselyyn, johon vastasi 217 palveluntuottajaa. Vastanneista 35 prosenttia määritteli yksikkönsä perustason-, yli puolet erityistason- ja viisi prosenttia vaativan erityistason lastensuojeluyksiköksi. Kyselyn mukaan yksiköt olivat erikoistuneet esimerkiksi neuropsykiatristen, nuorisopsykiatristen tai päihteitä käyttävien lasten hoitoon. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2020.)
Sekä lasten että laitoksiin sijoitettujen ihmisten yleisesti voidaan katsoa kuuluvan haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisryhmiin. Siten voidaan todeta, että lastensuojelulaitoksiin sijoitetut lapset ovat aivan erityisen haavoittuvassa asemassa, ja siksi heillä tulee olla oikeus laadukkaaseen sijaishuoltoon. Sijaishuollon laatua koskevassa selvityksessä on viitattu lastensuojelun laatusuositukseen, joka pitää sisällään; systemaattisen lapsen selvitettyihin palvelutarpeisiin vastaamisen, palveluiden vaikuttavuuden, lainmukaisuuden sekä kustannustehokkuuden. (Hoikkala & Lavikainen, 2015.)
Merkittävä julkisen vallan käyttäminen ei kuulu yksityiselle
Vaikka PL:n 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa yksityiselle toimijalle, merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävät tehtävät, voidaan kuitenkin hoitaa ainoastaan viranomaisen toimesta. Apulaisoikeuskanslerin antaman ratkaisun yhteydessä tehdystä selvityksestä on ilmennyt, että virkavastuulla toimivien sosiaalityöntekijöiden tehtäviä, kuten palvelutarpeen arvioimista, asiakassuunnitelmien laatimista ja päätösten valmistelua, on tosiasiassa tehty yksityisten palveluntuottajien toimesta. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden työparityöskentelyä on tapahtunut yksityisten toimijoiden kanssa. Lisäksi kuntien järjestelyissä hankkia sosiaalityöntekijöitä, on ilmennyt lainvastaisuuksia, kun sosiaalityöntekijät ovat toimineet viranhaltijoina samanaikaisesti, kun he ovat olleet työsuhteessa yksityiseen palveluntuottajaan, ja näin ollen julkisen vallan ja yksityisen toiminnan raja, on saattanut hämärtyä. (OKV/292/10/2020.)
Apulaisoikeuskanslerin teettämän selvityksen mukaan, yksityiset palveluntuottajat ovat myös tehneet sosiaalityöntekijän tekemää palvelutarpeen arviointia uudelleen ja jopa kyseenalaistaneet sosiaalityöntekijän arvion palvelutarpeesta. Näin ollen palveluita on vähennetty tai jätetty kokonaan toteuttamatta, vaikka ne sosiaalityöntekijän arvion mukaan olisivat lapselle tarpeellisia. Apulaisoikeuskansleri on esittänyt huolensa lastensuojelussa mahdollisesti piilevistä muistakin lainvastaisista järjestelyistä. (OKV/292/10/2020.)
Jotain rajaa
Viime vuosina muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen valvonnassa, on lastensuojelulaitoksissa ilmennyt merkittäviä haasteita vetää rajaa tavanomaiseksi katsottavien kasvatuskeinojen ja rajoitustoimenpiteiden välille. Laitoksissa lapsen ongelmiin ja haasteelliseen käytökseen on saatettu pyrkiä hakemaan ratkaisua sellaisilla kasvatuskeinoilla, jotka todellisuudessa ovat perusoikeuksiin kajoavia rajoitustoimenpiteitä (LSL 11 luku). Lisäksi rajoitustoimenpiteet ovat osoittautuneet esimerkiksi lainvastaisiksi, perusteettomiksi, rangaistuksenluonteisiksi tai lasta nöyryyttäviksi. Laitosten henkilökunta on voinut myös kohdella oireilevaa lasta huonosti, epäasianmukaisesti ja epäammattimaisesti. (Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomukset esim. vuosilta 2018, 2019 ja 2020.)
Koska lastensuojelulaitoksissa voidaan kohdistaa lapsen perusoikeuksiin kajoavia rajoitustoimenpiteitä, on perusteltua pohtia, missä määrin tällaista julkista valtaa voidaan delegoida yksityisille toimijoille (PL 124 §), vaikka rikosoikeudellisesta virkavastuusta rajoitustoimivallan käytössä, säädetäänkin rikoslaissa (40:12). Olettakaamme, että erityistason- ja vaativan erityistason yksiköissä, sekä tiettyyn erityispalveluun profiloituneissa yksiköissä, lapset oireilevat voimakkaammin kuin perustason yksiköissä. Siitä syystä heihin saatetaan joutua kohdistamaan rajoitustoimenpiteitä (esim. liikkumisvapauden rajoittaminen, kiinnipitäminen, henkilönkatsastus ja -tarkastus) perustason yksiköitä enemmän. Tulisiko yksityissektorin tuottaa tällaisia erityistason laitospalveluita julkisen vallankäytön näkökulmasta ajatellen?
Valvonta
Valvonta on keino varmistaa, että lapset saavat laitoksissa heidän tarpeisiinsa kokonaisvaltaisesti vastaavaa tukea ja laadukasta sijaishuoltoa. Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2020, apulaisoikeuskansleri on todennut, että lastensuojelupalveluiden yksityistäminen uhkaa viranomaisten mahdollisuuksia riittävään valvontaan. Ratkaisua on haettu toimijoiden omavalvonnasta, mutta apulaisoikeuskansleri ei pidä sitä riittävänä, ja katsoo lastensuojelun ulkoistusten voivan muutoinkin johtaa ”epäterveisiin ilmiöihin” ja viranomaisvalvonnan heikentymiseen. Valvontaresurssien niukkuus, voitaisiin apulaisoikeuskanslerin arvion mukaan, ratkaista varhaisella puuttumisella lapsen ongelmiin, mikä vähentäisi lastensuojelun ja siten myös valvonnan tarvetta. (Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2020.) Samalla logiikalla, vaikuttava ja laadukas sijaishuolto voi parhaimmillaan johtaa lastensuojelun palveluiden tarpeen vähenemiseen tai lakkaamiseen, erityisesti jos sijaishuoltoon on päädytty lapsen oman käytöksen perusteella. Vähintäänkin laadukkaalla sijaishuollolla pitäisi voida vaikuttaa laitoksessa kasvavan lapsen olosuhteisiin ja lähtökohtiin tulevaisuuden aikuisena.
Mitä lastensuojelulapset tarvitsisivat?
Lastensuojelulaitoksissa kasvavilla lapsilla on taustalla vaikeita olosuhteita, jotka sijaishuollossa olisi tarkoitus katkaista. Siitä huolimatta, rekisteripohjainen tutkimus osoittaa, että laitoksissa kasvaneet lapset ovat aikuistuessaan monin tavoin heikommassa asemassa, kotona kasvaneisiin lapsiin verrattuna. Tutkimus osoittaa, että lastensuojelulaitoksissa kasvaneet nuoret aikuiset ovat hyvin yhteenkietoutuneella tavalla riskissä ajautua sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Tutkimustulosten valossa voidaan sanoa, että lastensuojelulaitoksissa kasvaneilla nuorilla aikuisilla on matalampi koulutus, työllisyys ja toimeentulo, muihin saman ikäisiin verrattuna. Heillä on korkeampi kuolleisuus, psykiatrinen sairastavuus ja itsemurhayritysten määrä sekä rikollisuusaste. Lisäksi laitoksiin sijoitettuina olleilla nuorilla naisilla, on suurempi todennäköisyys varhaiseen perheen perustamiseen tai raskauden keskeytyksiin, verrattuna muihin saman ikäisiin naisiin. (Kestilä, Väisänen, Paananen,Heino & Gissler, 2012.)
Esimerkiksi päihde- ja mielenterveyshoitoa ei tulisi järjestää lastensuojelutoimin, mutta terveydenhuollon palveluiden puutteellisen saatavuuden vuoksi, lastensuojelu joutuu ottamaan erityispalveluita tarvitsevia lapsia palveluidensa piiriin. (Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2020.) Lasten monimutkaistuviin palveluntarpeisiin, tulisi tulevaisuudessa kyetä vastaamaan ilman lastensuojelun toimia. Varhaisen tuen tarjoamisen lisäksi, terveydenhuollon palveluita tulisi lisätä, jotta lapset saisivat tarpeitaan vastaavaa apua. Esimerkiksi katkaisuhoidon tai psykiatrisen hoidon tarpeessa olevan lapsen, ei tulisi lähtökohtaisesti olla, edes erityistarpeen mukaan profiloituneessa lastensuojeluyksikössä, vaan sellaisessa terveydenhuollon yksikössä, josta löytyy lapsen tuentarvetta vastaavaa terveydenhuollon ammattitaitoa ja osaamista. Palvelut tietenkin maksavat, mutta niillä voitaisiin ehkäistä rekisteripohjaisen tutkimuksen tulosten osoittamaa sosiaalista eriarvoisuutta, ja vähentää siitä johtuvia tulevaisuuden kustannuksia, ovatpa ne sitten rahallisia tai muun tyyppisiä.
Esimerkiksi päihde- ja mielenterveyshoitoa ei tulisi järjestää lastensuojelutoimin,
mutta terveydenhuollon palveluiden puutteellisen saatavuuden vuoksi,
lastensuojelu joutuu ottamaan erityispalveluita tarvitsevia lapsia palveluidensa piiriin.
Mikäli lastensuojelun toimet katsotaan lapsen tilanteessa tarpeellisiksi, tulisi varmistua siitä, että lapsen sijaishuolto on lapsen tuentarpeita vastaavaa, vaikuttavaa ja laadukasta. Siksi on syytä pohtia, miten markkinoilla kilpailevat ja voittoa tavoittelevat, yksityiset palveluntuottajat tosiasiassa satsaavat lapsen ongelmien aktiiviseen selvittämiseen ja ratkaisemiseen, sekä lapsen elämän lähtökohtien parantamiseen. Jos lapsen oireiluun vastataan rajoitustoimenpiteillä, voi lastensuojelulaitoksesta muodostua pelkkä ”hankalan” lapsen säilytyspaikka, josta lapsi aikuistuessaan, ei ole saanut eväitä itsenäiseen ja vastuulliseen elämään, osana yhteiskuntaa.
Valvonta on ratkaisevan tärkeää, mutta voittoa tavoittelevan palveluntuottajan omavalvonta ei voi olla riittävää, vaan viranomaisvalvonnan resursseista tulisi huolehtia, jotta sijaishuollon laatu voidaan taata. Ylipäätään voidaan pohtia, kuinka laajaa yksityisen toimijan oikeus, julkiseen vallankäyttöön vaativassa sijaishuollossa voi olla, erityisesti lapsiin kohdistuvien rajoitustoimenpiteiden näkökulmasta. Oikeudellisesti arvioiden, on jokseenkin kyseenalaista, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevista lapsista, näyttäisi muodostuneen miljoonabisnes.
Sanni Väyrynen
HTM, julkisoikeuden yliopisto-opettaja
Lähteet:
Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus 2018, 2019 ja 2020.
Hoikkala, S & Lavikainen, V (2015). Sattumuksia vai suunnitelmallisuutta? Selvitys sijaishuollon laadusta. Lastensuojelun keskusliitto. https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/Sattumuksia-vai-suunnitelmallisuutta.pdf
Kestilä, L., Väisänen, A., Paananen, R., Heino, T. & Gissler, M. (2012). Kodin ulkopuolelle sijoitetut nuorina aikuisina. Rekisteripohjainen seurantatutkimus Suomessa vuonna 1987 syntyneistä. Yhteiskuntapolitiikka 77 (2/2012), 599–620. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2012121110277.
OKV/292/10/2020.
Porko, P., Heino T. & Eriksson, P. (2018). Selvitys yksityisistä lastensuojelulaitoksista. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 21/2018. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-131-7.
Sosiaali- ja terveysministeriö (2020). Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:28. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7164-6.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2020). Mikä auttaa? Tutkimusperustaiset ja käytännössä toimivat työmenetelmät teininä sijoitettujen lasten hoidossa. Teoksessa T. Heino (toim.), THL:n raportti 12/2020. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-569-8.
