Tekstin ajatuksena ei ole pyrkiä kertomaan mikä toiminnan järjestämisen tapa olisi paras. Pyrin puolueettomuuteen enkä selittele esimerkiksi miksi julkinen sektori ei ole riittävän innovatiivinen tai edullinen tai miksi yksityisellä sektorilla tehdään tuhansia konkursseja vuosittain ja rahoitusmarkkinoiden kriisit ovat toistuvia. Pysyn suurissa linjoissa.
Julkisen ja yksityisen toiminnan erityispiirteitä voi hahmottaa vaikkapa kolmen organisaation rakennetekijän avulla. Nämä ovat rahoitus, omistajuus ja toiminnan tavoite, joita on esitelty mm. Michel S. De Vriesin kirjoittamassa oppikirjassa Understanding Public Administration (2016). Tarkastelen noita mahdollisuuksien mukaan lainsäädännön näkökulmasta.
Rahoitus
Julkisentoimijan käytettävissä oleva rahoitus tulee verovaroista eli kansalaisilta ja rahoituksen määrästä päättää valtioneuvosto ja viimekädessä eduskunta lähinnä poliittisen arvovalinnan perusteella. Sama koskee kuntia. Yksityiskohtaisia sääntöjä sisältää esimerkiksi Laki valtion talousarviosta (423/1988). Yksityisellä puolella yrityksen rahoitus tulee viimekädessä asiakkailta ja omistajilta eli kansalaisilta tai toisilta yrityksiltä ja sen määrä riippuu esimerkiksi myynnistä. Tämän lisäksi voi toki ottaa velkaa eri tahoilta.
Omistajuus
Jos omistajuudesta voidaan puhua julkisella sektorilla, se on yhteistä ja määräysvalta on pääasiassa poliittista ja hyvin keskittynyttä yhteisyydestä huolimatta. Tämä tarkoittaa suomalaisessa parlamentarismissa ja myös kunnissa, että omistajan ääni voi vaihtua säännöllisesti. Yksityisellä puolella lähinnä yrityksissä omistajana ovat Osakeyhtiölain (624/2006) mukaan osakkeenomistajat, jotka ovat sijoittaneet jotain yritykseen suoraan tai sen osakkeisiin jälkimarkkinoilla. Omistajia voi olla määrällisesti paljon tai vähän ja määräysvallan jako yrityksen johdon kanssa vaihtelee.
Toiminta
Suurimmat erot yksityisen ja julkisen toimijan välillä ovat ehkä kuitenkin toiminnan tasolla. Vaikka valtion toimivalta on käytännössä rajoittamaton, se on nykyään keskittynyt tuottamaan vain lakiin kirjattuja palveluita, joita ei ole annettu syystä tai toisesta kansalaisten itsensä eli käytännössä markkinoiden hoidettaviksi. Yksittäisen viraston toimiala on rajoitettu laissa (ks. esim. Liikenneviraston toimiala). Julkisiin palveluihin kuuluvat ainakin järjestyksen ylläpito, perusopetus ja ylempi koulutus, suhteet muihin valtioihin, yleinen infrastruktuuri, sääntöjen tuottaminen, rankaisu, terveydenhuolto jne. Yksityiset toimijat saavat itse päättää mitä ne tekevät omistajiensa eduksi (Osakeyhtiölaki 5 §), mutta eivät tietenkään aivan ilman sisäisiä (yhtiöjärjestys) tai ulkoisia rajoituksia.
Lupaan jatkossa tarkastella näitä yleisiä rakennetekijöitä hivenen yksityiskohtaisemmin ja miettiä niiden näkyviä seurauksia. Ajatukseni on että toiminnan organisoinnin tavalla on oma vaikutuksensa siihen millainen on sen lopputulos. Näin voisi ennustaa mitä mahdollisissa muutoksissa tulee vastaan ja toisaalta voisi selittää miksi nykyisin ehkä tehdään näin.
Kristian Siikavirta