Valtion toiminnan rajoitteet katsotaan yleensä valtiosääntöisiksi. Nyt ei ole kuitenkaan kyse perusoikeuksista tai ihmisoikeuksista vaan ”markkinoiden oikeuksista” ja valtion ja lainsäätäjän ”toimivallasta”, jos sellainen ilmaisu sallitaan kotimaassa. Valtio ei saa vääristää markkinoita. Toisaalta itse muistan vielä miten minua opastettiin yliopistolla, miten valtion voi oikaista markkinoiden vääristymiä hyvinvoinnin kasvattamiseksi.
Euroopan tasolla Brexit-kannattajat haluavat eroon valtiontukisääntelystä, joka rajoittaa mahdollisuuksia hiipuvan teollisuuden pelastamiseen (The Guardian 1.10.2017, Labour Leavers’ claims that EU blocks state takeovers are rejected by experts). Näissä tapauksissa ajatellaan, että EU:n voimakkaasti rajoittamalla valtiontuella voitaisiin helpottaa työntekijöiden asemaa pelastamalla omistajien pääoma. Siis eroon EU:sta.
Brexit keskustelussa tuodaan esiin myös väitteitä, että perussopimukset ja niiden tulkinnat estäisivät toimialojen ottamisen valtion hallintaan, kun yksityisten markkinoiden toimintaan ei olla tyytyväisiä energia-, raideliikenne ja vesitoimialoilla. Kansallistaminen on ollut erityisesti Britanniassa joskus suosittu toimenpide. Tämänkin vuoksi julkisen vallan aktiivisuuden kannattajat toivovat eroa EU:sta, vaikka ilmeisesti EU-oikeus ei yksiselitteisesti estä kansallistamista (Sam Fowles, Huffington Post 1.10.2016, Nationalisation Is Not Against EU Law).
Suomessakin kipuilua aiheuttaa se, että viranomaisten kädet on varsin tiukasti sidottu eurooppataustaisella hankintalainsäädännöllä ja valtiontukisäännöillä. Toiset manaavat rajoituksia ja toiset haluavat niitä lisää. Kilpailuneutraliteetti on keksitty mm. Kuntalaissa (15 luku) tähän lisärajoitteeksi. Viranomaisen oma toiminta halutaan yhtiömuotoon ja tilaaja-tuottajamallin mukaiseksi.
Pohjoismaisessa oikeusvaltiossa kansallistaminen on vieras käsite, mutta se liittyy julkisen vallan ja yksityisten markkinoiden väliseen suhteeseen. Kansallistaminen on yksi ja kärjistetyin osa vanhaa valtiosääntöistä periaatetta, jonka mukaan on mahdollista, että valtio määrittelee yksityisten markkinoiden laajuuden ja ulottuvuuden omilla päätöksillään ja toivon mukaan, kun se nähdään järkeväksi ja on perusteltavissa (ks. tästä ihan vaikka oppikirja Matti Tuomala 2009. Julkistalous, s. 80–83, 235–238).
Miksi haluan nostaa markkinoiden ja valtion oikeudelliset rajat esiin? Avattaessa ja vapautettaessa markkinoita ja esimerkiksi siirryttäessä yhdenmukaisista julkisista palveluista kysynnän mukaan määräytyviin semiyksityisiin palveluihin, esiin nousee aina voittajia ja kuvasta poistuu häviäjiä. Yhteiskunnan kannalta häviäjien kohtelulla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Joissain yhteyksissä on tullut esiin ajatuksia, joiden mukaan trumpilainen valehteluun, pelotteluun ja vääristelyyn perustuva politiikka on suosittua, koska globalisaatiossa hävinneitä kansanosia ja alueita ei ole ymmärretty, haluttu eikä osattu ottaa inhimillisesti huomioon (Edward Alden (2016), Failure to Adjust). Miten meillä?
Kristian Siikavirta
