Torstaina 20.11.2025 saimme vieraaksemme kauppaneuvos ja työelämäprofessori (emeritus) Eero Lehden, joka luennoi Vaasan yliopistolla aiheesta “Mitä sinun tulee tehdä, jotta menestyt yrittäjänä”.
Lehti on pitkän linjan suomalainen poliitikko ja yrittäjä, Taloustutkimus Oy:n perustaja sekä yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka on toiminut mm. kansanedustajana ja useiden yritysten sekä järjestöjen luottamustehtävissä.
Vierailun aikana kuulimme inspiroivan ja suorasanaisen puheenvuoron yrittäjyydestä. Lehti tarjosi kuulijoille kokemukseen pohjautuvia oivalluksia, sekä konkreettisia neuvoja niille, jotka haaveilevat omasta yrityksestä tai työskentelevät yrittäjyyden parissa.

Lehden mukaan aina ei tarvitse keksiä jotain uutta, mikäli yrittäjyydestä haaveilee. Ostamalla toimivan yrityksen pääsee usein paljon vähemmällä, kuin aloittamalla uuden. Suurin epäonnistumistekijä on usein se, että aloittavat yrittäjät arvioivat liian suureksi oman potentiaalinsa ja luottavat liikaa laskelmiinsa ja niiden toteutumiseen. Kaikki ei aina mene laskelmien mukaan. Jos on tekemisissä tuotteen kanssa, jolla ei vielä ole markkinaa, voi mennä viisikin vuotta, ennen kuin markkina alkaa löytyä. Usein rahkeet eivät riitä näin pitkään ja yritys kaatuu tai yrittäjältä loppuu usko ennen, kuin kuolemanlaaksosta selvitään. Vanhoissa kannattavasti toimivissa yrityksissä etuna on, että pääomaa löytyy usein myös asiakkuuksissa, tunnettuudessa, yrityksen osaamisessa ja kyvykkyydessä pyörittää sen arvoa tuottavia prosesseja. Lisäksi voi olla mahdollisuus hyödyntää jo olemassa olevia verkostoja. AI:n kehityksen Lehti näkee positiivisena tekijänä: ”se mahdollistaa samaan tulokseen pääsemisen pienemmällä määrällä työntekijöitä” hän toteaa. Lehden mukaan työntekijöiden tulisi olla mahdollisimman paljon paikan päällä työpakoilla ja välttää etätyöskentelyä, sillä muuten hiljainen tieto ei siirry eikä yhteisöllisyyden rakenteet kehity. Usein on myös asioita, joita tarvitaan useampi henkilö pohtimaan yhtä aikaa hän kuvaa. Etänäkin asiat sujuvat, kun tunnetaan.

Lehdelle työpaikkojen tarjoaminen on ollut kunnia-asia. Hän näkeekin sen yhtenä yrittäjyyden yhteiskunnallisista päämääristä. Yritysten tulisi pystyä työllistämään ja toimimaan luotettavana työnantajana työntekijöilleen. Lehti onkin tässä tavoitteessa onnistunut kunnioitettavasti, hän on edelleen vahva ja vaikuttava tekijä monessa. Viime aikoina on jatkuvasti uutisoitu yrittäjyyden ehtojen kiristämisestä. Asenneilmasto luo varjoja yrittäjyyden ylle ja luo epävarmuuden ilmapiiriä; ei uskalleta lähteä yrittäjiksi. Suomessa suurin ongelma Lehden mukaan on kasvuhaluttomuus ja mukavuusalueelle pyrkiminen tai sinne juuttuminen. Lehdelle kestävä yrittäjyys tarkoittaa, että mitään tuotannontekijöistä ei voi riistää; ei ihmisiä, maata, ilmaa, vettä eikä toisen energisyyttä, ja tämä on melko tyhjentävästi sanottu. Tarvitsemme lisää rohkeutta ja kannustavaa ilmapiiriä kestävän kasvun ja yrittäjyyden rakentamiseen.
Eero Lehden puhujatapahtumassa mukana oli myös Vaasa Entrepreneurship Society (VES). VES yhdistää Vaasan alueen korkeakouluopiskelijat ja tukee heidän yrittäjyyttään tarjoamalla ohjausta, inspiroivia tapahtumia, excursioita, workshopeja sekä verkostoitumismahdollisuuksia koulujen, yritysten ja opiskelijoiden välillä. Toimintaan voi liittyä kukatahansa opiskelija oppiainetta katsomatta, kunhan on palava halu kehittyä paremmaksi ja oppia uutta.



