Rehtori Suvi Ronkainen: Kysymisen taito ja tietämisen vastuu

Yleinen
”Unelmayliopistoni on erilaisiin kysymyksiin uskaltautuva.”

Filosofi ja sosiaalipsykologi Jaana Venkula kuvaa teoksessaan Kysymisen taito (2005) kysymistä tekemisenä, jatkuvana toimintana. Hän kirjoittaa kysymisen käytännöistä ja siitä, mitä se toimintana merkitsee ihmiselle ja ajattelulle. Hän toteaa:

”Mitä monipuolisempia kysymykset ovat, sitä monipuolisempia käsityksiä ja toimintatapoja hänelle muodostuu. Jos jossakin sivilisaatiossa sallitaan vain yhdenlaisia kysymyksiä myös maailmankuva, elämänkäsitys ja toimintatavat yksipuolistuvat. ”

Yliopistokontekstiin siirrettynä saman voisi sanoa organisaatiosta. Jos yliopisto unohtuu tai erikoistuu kysymään vain yhdenlaisia kysymyksiä, myös sen tarjoama ymmärrys ja tieto maailmasta yksipuolistuvat.

Kysyminen ja kysymisen taidon harjaannuttaminen ovat tutkimuksen tekemisen tärkeitä ja samalla myös iloa tuottavia asioita. Kysymykset avaavat portteja, auttavat näkemään ilmiöitä uusista kulmista. Uusien kysymysten syntyminen sytyttää ja energisoi ajattelua: maailma näyttäytyy mahdollisuuksien kautta.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä tiedon tuottamiseksi. Kysymykset toimivat ajattelun kiitoratana, mutta vastaaminen edellyttää sijoittautumista ja sitoutumista.

Sandra Harding on pitkän linjan tietoteoreetikko, joka tunnetaan erityisesti standpoint-epistemologina. Tämä tietoteoria hakee tieteelliselle tiedolle kolmatta tietä absoluuttisen tietämisen (tieto on varmaa) ja relativismin (anything goes) välille. Hänen ydinväitteensä on, että voimme tietää jotakin todellisuudesta, mutta se minkä tiedämme, on aina osa tiettyä paikallista tiedon systeemiä, tietämisen tapaa ja intressejä. Jos haluamme tuottaa parempaa tieteellistä tietoa, on meidän tiedettävä tietomme rajoista ja käytettävyydestä, ymmärrettävä se miltä paikalta tietoa tuotamme.

Väitteen taustalla oleva argumentaatio on monisyinen, mutta nostan esiin siitä vain yhden aspektin. Kaikissa tutkimuksissa syntyy useammanlaisia ehdotelmia tiedoksi. Aineisto perustelee hyvin harvoin aukottomasti vain yhtä mahdollista vastausta. Siksi tutkijan on valittava se, mitä päättelypolkua hän lähtee kulkemaan. Mutta jotta tietämisen halua kannatteleva orientaatio syntyisi,  on tiedolla oltava ’väliä’ sen esittäjälle.  Tieto sinänsä, tietäjästä irrallaan olevana ilmiönä, jonka suhteen tiedon tuottajat olisivat ’ruumiittomia’, intressittömiä, välinpitämättömiä, on mahdotonta – tai se tuottaa tilanteen, jossa tietäminen on enemmänkin tiedon teknologiaa kuin ihmisen aktiivinen teko maailmassa. Tutkijoiden vastuulla on tuottaa luotettavaa tietoa, mutta voidakseen tehdä sitä, heillä on oltava kokemus siitä että heidän esittämällään tiedolla on väliä jollekin tai suhteessa johonkin. Sen varassa voi siis toimia.

Kokemus siitä että tiedolla on kuitenkaan väliä, ei toteudu jos emme ole asettuneet johonkin tai sitoutuneet joihinkin päämääriin. Paradoksi tulee siitä, että nämä samat asiat tuottavat tietämisen näkökulmaisuuden.

Joten – millainen siis olisi unelmayliopistoni? Ajattelen, että se on kysymisen taitava ja erilaisiin kysymyksiin uskaltautuva, vastaamisestaan vastuullinen yliopisto. Parhaimmillaan erilaisten kysymysten kiitoradan ja vastaamisen vastuunoton yhdistelmä luo yhteistä kompetenssin kokemusta.

Suvi Ronkainen
Rehtori
Vaasan yliopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Harri Huusko

Harri Huusko - Johtoajatus