Tämä merkitsee siten akkreditointien ”värisuoraa”, sillä nyt kaikilla kolmella liiketaloustieteen kansainvälisellä ohjelmallemme on tämä arvokas akkreditointi. Voimmekin todeta, että yliopistomme koko maisterikoulutus on kansainvälisesti korkeatasoista, koska myös suomenkielisiä ohjelmiamme suunnitellaan ja johdetaan pitkälti samojen periaatteiden mukaisesti kuin näitä tunnustettuja kansainvälisiä ohjelmia.
Seuraavana vuorossa ovat tekniikan alan ohjelmat, jotka ovat parhaillaan valmistautumassa ensi keväänä tapahtuvaan EUR-ACE/Euro-Inf -akkreditointivierailuun. Lisäksi Vaasan yliopiston kauppatieteellisen ala on aloittanut valmistautumisen AACSB-akkreditointiprosessia varten (AACSB – Association to Advance Collegiate Schools of Business). Tämän prosessin vaikutukset tulevat näkymään suoraan tai välillisesti suurimassa osassa yliopiston toimintoja.
Akkreditointien kustannukset voivat nousta korkeiksi, ja niistä aiheutuu paljon työtä monille ihmisille eri puolella yliopistoa. Osaksi tästä syystä akkreditointeja saatetaan herkästi kritisoida ja vastustaakin. Joidenkin mielestä akkreditointi on vain byrokraattinen tapa raportoida muille asioita, jotka jo itse hyvin tiedämme; ketään (esimerkiksi opiskelijoita tai poliittisia päättäjiä) ei kiinnosta akkreditoinnit; ne ovat liian määrämuotoisia eivätkä ota huomioon erityispiirteitämme. Niinpä miksi ylipäätään lähteä mukaan akkreditointeihin?
Vaikka tällaisesta kritiikistä saattaa löytyä hieman totuutta, akkreditoinneista saatava hyöty selkeästi ylittää niiden aiheuttamat kustannukset.
Toimintamme asettaminen systemaattisesti tiukkaan ulkoiseen arviointiprosessiin on yliopistomme laadunvarmistusjärjestelmän ydintä. Akkreditoinneilla on siten samantyyppinen rooli kuin kansallisella auditoinnilla (Karvi), ulkoisella tutkimuksenarvioinnilla ja koulutusohjelmiemme katselmoinneilla. Yksi keino varmistaa standardiemme pysymisen korkeatasoisina on panna ne koetukselle.
Akkreditoinnit tarjoavat myös mahdollisuuden sellaiseen itsetarkasteluun, jota tavallisesti emme ehkä tekisi. Esimerkiksi EPAS-vierailun aikana panelistit käyvät läpi merkittävän otoksen opiskelijoiden tenteistä ja kurssitehtävistä arvioidakseen vastaavatko ne kansainvälistä laatutasoa. Kansainväliset akkreditoinnit toimivat myös hyödyllisenä benchmarkkauksena – kyseessä on yleensä vertaisarviointi, joten saamme samalla mahdollisuuden oppia muilta yliopistoilta.
Akkreditointien avulla voimme varmistua, että toimintamme on eturintamassa liittyen esimerkiksi digitaaliseen pedagogiikkaan, ohjelmien suunnitteluun, työelämätaitojen kehittämiseen. Akkreditointipaneeleissa on yleensä mukana yksi “paikallinen” edustaja, jonka tehtävänä on varmistaa, että arvioinnissa otetaan huomioon suomalaisen korkeakoululaitoksen erityispiirteet. Oman yliopistojohtamiseni aikana olen pääsyt omakohtaisesti näkemään, kuinka akkreditoinnit – sekä niiden valmistelutyö että prosessista saatava palaute ja suositukset – voivat motivoida tekemään aitoja muutoksia, ehkä paremmin kuin johdolta tulevat muutosviestit.
Akkreditoinnit ovat myös hyvin osallistavia. Niissä halutaan tarkoituksellisesti kuulla monia eri sidosryhmiä kuten johto, opettajat, yliopistopalvelut, opiskelijat, alumnit ja tyoelämän edustajat. Kaikkien näiden osa-alueiden tulee olla toimivia, jotta laatuleima voidaan saavuttaa. Akkreditoinnit tunnistavat, että laatu on yhteisponnistuksen tulosta.
Tavallinen väärinkäsitys akkreditoinneista on, että ne pyrkivät puristamaan yliopistot yhteen standardisoituun muottiin ja toimintatapaan. Ne kyllä käyttävät yhtenäisiä standardeja, mutta se ei ole sama asia kuin standardisointi.
Strategian ja markkinoinnin näkökulmasta akkreditoinnissa nimenomaan halutaan nähdä, miten me näymme ja erotumme muista. Itse asiassa kyseessä on enemmänkin yhtenäisten tiukkojen kysymysten, ei yhtenäisten muottien, käyttö. Vastukset kysymyksiin voivat olla erilaisia eri yliopistoissa; niiden tulee vain olla vakuuttavia.
Yksi haaste yliopistoille on se, että ollakseen vakuuttava tulee kyetä esittämään todisteita. Jos joudumme ponnistelemaan löytääksemme todisteita jonkin peruskriteerin tueksi, se kertoo meistä jo jotakin. Esimerkiksi minne meiltä valmistuvat sijoittuvat jatkossa (työpaikka, työtehtävät, urakehitys), tai mitä teemme alumniemme hyväksi tai mitä he tekevät meidän hyväksemme? Kuinka päteviä opettajamme ja tutkijamme ovat, ja kuinka paljon heidän opettamis- ja tutkimustyöllään on vaikutusta liike-elämässä ja yhteiskunnassa?
Emme kuitenkaan halua tulla paremmiksi tällaisten todisteiden esittämisessä vain siksi, että ulkoisesta raportoinnista tulisi helpompaa. Sen sijaan tavoitteemme pystyä keräämään paremmin tietoa, jonka perusteella teemme päätöksiä ja jota käytämme markkinoinnissamme, jotta opiskelijat, opettajat ja yhteistyökumppanit kiinnostuvat meistä.
Vaikka vielä on vaikeaa tehdä johtopäätöksiä, kuinka paljon akkreditoinnit vaikuttavat houkuttelevuuteemme opiskelijoiden tai opettajien keskuudessa, niillä on jo nyt suuri merkitys sille, mitkä yliopistot haluavat solmia yhteistyösopimuksia kanssamme. Akkreditoinnit ovat hyödyllisiä indikaattoreita, joiden perusteella voidaan arvioida onko mahdollinen partneri-instituutio korkeatasoinen ja sitoutunut toiminnan jatkuvan kehittämiseen, varsinkin jos tällainen tieto on muutoin vaikeasti saatavissa.
Väittäisikin, että meidän tulee tavoitella huippuosaamista akkreditointien kautta huolimatta siitä, kuinka merkityksellisenä opiskelijat tai opettajat niitä pitävät – pääasia on, että akkreditointien tuloksena heidän opiskelukokemuksensa ja työskentelynsä Vaasan yliopistossa on antoisampaa.
Adam Smale
Kirjoittaja on Vaasan yliopiston johtamisen yksikön dekaani
