Euroopan poliittinen kenttä on myllerryksessä. Siitä huolimatta yhteiskunnalliset asenteet jaetaan edelleen vasemmistolaisiin ja oikeistolaisiin. Jaottelua voi kritisoida kaavamaiseksi ja aikansa eläneeksi. Silti se on säilyttänyt paikkansa erityisesti länsimaissa.
Suomessa poliittiset valtasuhteet muuttuivat viime eduskuntavaaleissa. Vasemmisto kärsi historiallisen suuren tappion. Nyt monet miettivät jo, mitä sosiaalidemokraattien ja vihreiden uusi nousu tuo tullessaan. Demokratian toimivuuden kannalta tärkeämpi kysymys kuitenkin on, miten erilaiset poliittiset asenteet voidaan ylipäänsä sovittaa mielekkäästi yhteen.
Peruseroja
Historiallinen tapa luonnehtia vasemmistoa ja oikeistoa on viitata työväkeen ja porvaristoon. Marxin mukaan niillä on erilainen suhde työhön, rahaan ja omistamiseen. Vasemmisto ajaa työväen ja tuotantovälineitä omistamattoman kansanosan asiaa. Oikeisto pyrkii edistämään porvariston ja pääomapiirien etua.
Vasemmistoon on tapana liittää yhteisöllisyys ja yhteishyvän ajaminen. Oikeistoajattelussa taas korostuvat yksilönvapaus ja -oikeudet. Sanotaan, että oikeisto kantaa huolta talouden kasvusta ja vasemmisto sen oikeudenmukaisesta jakamisesta. Oikeiston väitetään myös uskovan siihen, että vapaasti toimivat markkinat palvelevat parhaiten kansalaisten hyvinvointia. Vasemmisto suhtautuu tähän epäillen ja vaatii talouden poliittista sääntelyä.
Vasemmistolla ja oikeistolla on perinteisesti ollut erilainen käsitys valtion roolista. Vasemmisto uskoo valtio-ohjaukseen taloudessa ja monessa muussa asiassa, kun taas oikeisto haluaa pitää valtion rooli mahdollisimman vähäisenä. Vasemmistolaisuuden äärimuoto kommunismi tähtää tuotantovälineiden ja hyödykkeiden yhteisomistukseen. Oikeistolaisen valtiokäsityksen äärimuoto on Hobbesin ja sittemmin Nozickin ”yövartijavaltio”. Siinä valtion tehtävät ovat hyvin rajalliset ja liittyvät esimerkiksi väkivallan, varkauksien ja petosten ehkäisemiseen sekä sopimusten toimeenpanoon.
Yhteiskunnallinen muutos ja eriarvoisuus
Vasemmiston ja oikeiston eroja määrittävät myös suhtautuminen yhteiskunnalliseen muutokseen ja eriarvoisuuteen. Oikeistolaisten asenteiden tyypillisiksi piirteiksi mainitaan konservatismi eli nykyisten olosuhteiden säilyttäminen tai vanhojen olosuhteiden palauttaminen. Lisäksi väitetään, että oikeisto pitää sosiaalista eriarvoisuutta yhteiskunnan luonnolliseen järjestykseen kuuluvana. Vasemmiston taas sanotaan kannattavan muutosta sekä yhteiskunnallisten resurssien ja oikeuksien tasaista jakautumista kansalaisten kesken (Markus Jokela, ”Sosiaaliset asenteet” kirjassa A. Latvala & K. Silventoinen (toim.) Käyttäytymisgenetiikka, Gaudeamus 2014, 247).
Nämä luonnehdinnat ovat kaavamaisia ja yksinkertaistavia. Silti niillä on heuristista arvoa.
Uusia kehityskulkuja ja aatevirtauksia
Ilman vakituista työtä elävien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti. Tämä on luonut uuden yhteiskuntaluokan, prekariaatin. Siihen kuuluu pätkä- ja osa-aikatyötä tekeviä sekä freelancereita. Ammattiyhdistysliike näyttää olevan prekariaatin suhteen neuvoton. Muun muassa väestönkasvu, digitalisaatio ja robotisaatio lisäävät prekariaatin kasvua.
Suomessa Slush-tapahtuma, kasvuyrittäjyys ja hakkerikulttuuri vetoavat moniin nuoriin enemmän kuin työväenaate. Moni vierastaa niin työväen kuin porvariston leimaa. Muun kuin ruumiillisen työn tekijät kutsuvat itseään mieluummin toimihenkilöiksi kuin duunareiksi.
Taannoin kokoomus määritteli itsensä työväenpuolueeksi ja korosti, että vastakkainasettelun aika on ohi. Taustalla voi nähdä seuraavia oletuksia: Kaikki puolueet tavoittelevat tasa-arvoista ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Politiikan perimmäisistä tavoitteista vallitsee siis laaja yksimielisyys. Kaikilla puolueilla on lisäksi tiedossa julkisen talouden vaikea tilanne. Poliittiset erot koskevat siten pohjimmiltaan vain menetelmiä, joilla yhteiseen hyvään tähdätään.
Tämä käsitys on kuitenkin virheellinen. Poliittiset erot koskevat myös tavoitteita ja arvojen kuten oikeudenmukaisuuden tulkintaa.
Ympäristöliike, anarkistit, rasistit, äärioikeisto ja EU-kriittiset ovat nykyajan aatesuuntia. Nuorten syrjäytyminen herättää huolta ja eläkeläisten köyhyys lisääntyy maassamme ennätysvauhtia. Aate- ja luokkaerot ovat näin muuttuneet entistä monitahoisemmiksi.
Uudempia poliittisia jakolinjoja ovat suhtautuminen maahanmuuttajiin ja ympäristökysymyksiin. Vasemmisto-oikeisto -jaottelu yhtäältä risteää ja toisaalta käy yksiin näiden jaottelujen kanssa. Yleisesti ottaen vasemmisto on maahanmuuttajamyönteisempi kuin oikeisto ja monet (mutta eivät kaikki) vihreiden kannattajat ovat vasemmalle kallellaan.
Eräs ystäväni ehdotti, että perustavimmat poliittiset jakolinjat koskevat kuitenkin muuta kuin vasemmistoa ja oikeistoa. Peruskysymyksiä ovat, kuinka tärkeää valta on poliitikolle ja onko hän sinut itsensä kanssa. Jakolinjoja ovat siis vallanhimo ja mielenrauha.
Kulttuuriporvarit ja vasemmistolainen sivistyneistö
Nykyisen hallituksen tekemien koulutusleikkausten takia Suomessa haikaillaan vanhan ajan kulttuuriporvareita. Esimerkkejä olisivat kai V. A. Koskenniemi ja Mika Waltari. Toisaalta edelleen liikkuu Ranskasta lähtenyt huhu, että ’oikeistolainen sivistyneistö’ on contradictio in adjecto, ristiriitainen ilmaus.
Suomessakin on vallalla käsitys, että sivistyneistö ja kulttuuriväki ovat enimmäkseen vasemmistolaisia. Syyt ovat moninaiset. Vasemmistolaisuudessa on korostettu, että samat poliittiset tavoitteet yhdistävät eri työ- ja koulutustaustoista tulevia ihmisiä. Tätä vahvistavat romanttiset mielikuvat, joissa maamies ja ylioppilas puurtavat rinta rinnan kolhoosin aamunkoitossa ja taitelija ja tehdastyöläinen yhdessä siemailevat laseistaan kaurismäkeläisessä baarissa.
Vasemmistossa, mutta myös oikeistossa tunnetaan aitoa huolta yhteiskunnallisesta tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Näiden arvojen tärkeys on taustalla siinä, että poliittinen moniviehättyneisyys voi tuntua luontevalta. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tavoitteet liitetään erityisesti vasemmistolaisuuteen, mutta niitä pidetään tärkeinä myös oikeistossa.
Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria
On sanottu, että sosialismin ja markkinatalouden parhaat puolet yhdistyvät pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa. John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria perustelee hyvinvointiyhteiskuntaa. Siksi hänen teoriaansa muistetaan erityisellä lämmöllä pohjoismaissa, vaikka Rawls itse oli amerikkalainen. Demokraattien presidenttiehdokkuudesta Hilary Clintonin kanssa kamppaileva Bernie Sanders on puhunut paljon pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta – ja vedonnut viestillään erityisesti nuoriin äänestäjiin.
Rawlsin mukaan kaikille yhteiskunnan jäsenille tulisi taata sekä laajat perusvapaudet että reilu osuus resursseja niistä nauttimiseksi. Tämä kuulostaa oikeisto- ja vasemmistoajattelun synteesiltä. Pohjoismaiset taloustieteilijät kuten Sixten Korkman korostavat, että toimiva markkinatalous on hyvinvointivaltion edellytys, joka vuorostaan on markkinatalouden oikeutuksen ja hyväksyttävyyden perusta.
Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian perusajatus on yksinkertainen: on mahdollista tehdä oikeudenmukaisuusperiaatteita koskeva yhteiskuntasopimus, jonka pohjalta voidaan muodostaa oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen valtiojärjestelmä. Siitä päättäminen edellyttää, että meidän on kuviteltava itsemme tilanteeseen, jossa emme tiedä asemaamme – esimerkiksi sitä, kuulummeko työväkeen vai porvaristoon – emmekä ominaisuuksiamme yhteiskunnassa, jota kyseiset periaatteet koskevat. Objektiivisesti oikeudenmukaisia ovat Rawlsin mukaan periaatteet, joita järkevästi omaa etuaan ajavat yksilöt valitsevat tällaisessa tilanteessa, eräänlaisen tietämättömyyden verhon takana. Tässä mukaillaan kultaista sääntöä, jonka mukaan toiselle on tehtävä niin kuin itselle toivoisi tehtävän.
Rawlsin mukaan tietämättömyyden verhon takana voidaan saavuttaa yksimielisyys vapausperiaatteesta ja eroperiaatteesta. Vapausperiaatteen mukaan jokaisella yksilöllä pitää olla oikeus suurimpaan mahdolliseen perusvapauksien järjestelmään, joka on yhteensopiva muiden ihmisten vastaavien vapauksien kanssa. Eroperiaatteen mukaan yhteiskunnalliset ja taloudelliset erot ovat oikeutettuja vain, jos niiden olemassaolosta on etua kaikkein huonoimmassa asemassa oleville (Oikeudenmukaisuusteoria § 13, § 46).
Rawlsin periaatteet ja moniviehättyneisyys
Rawlsin vapausperiaate on arvopohjaltaan oikeistolainen. Eroperiaate on linjassa vasemmistolaisten arvojen kanssa. Näin oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden ei tarvitse sulkea toisiaan pois, vaan ne voidaan yhdistää mielekkääksi kokonaisuudeksi. Rawlsin teoria osoittaa, että yhteiskuntasopimus voi perustua – ja sen on syytäkin perustua – eräänlaiseen poliittiseen moniviehättyneisyyteen. Ääriliikkeet eivät tätä sulata, mikä vahvistaa yhteiskunnallisia jännitteitä.
