Helsingin Sanomat (11.8.2023) selvitti äskettäin suomalaisten käsityksiä rasismista. Kyselyn mukaan lähes puolet suomalaisista katsoo, että rasismi ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää.
Tulos on hätkähdyttävä: alle puolet suomalaisista torjuu rasismin kategorisesti! Miten tämä on mahdollista? Holokausti, apartheid ja Ruandan kansanmurha eivät ole kaukana ihmiskunnan menneisyydessä. Mikä meitä oikein vaivaa?
Lisää hätkähdyttäviä tuloksia
Saman kyselyn mukaan perussuomalaisten kannattajista peräti kolmasosa katsoo, että rasismi voi joissain tilanteissa olla hyväksyttävää. Perussuomalaisia lähimpänä ovat kokoomuksen kannattajat, joista tätä mieltä on joka kuudes.
Hieman aiemmin toteutetun Ylen kyselyn (25.7.2023) mukaan perussuomalaisten kannattajista vain 13 prosenttia pitää erittäin tärkeänä, että Suomessa ei hyväksytä rasismia missään muodossa. Lähes puolet perussuomalaisista vastasi, että tämä ei ole lainkaan tärkeää tai ei kovin tärkeää.
Todettakoon heti alkuun se, mitä moni varmaan jo pohtii. Viimeaikaiset kyselyt on tehty poliittisesti räjähdysherkässä tilanteessa: hallitus on vaarassa kaatua, ja hallituspuolueiden kannattajilla on ilmeinen tarve puolustautua. Rasismiongelman vähättely liittyy osittain tähän. Oppositiolla on puolestaan tilaisuus ottaa kaikki irti hallituksen kompuroinnista. Päivänpolttavan hallitus–oppositio-debatin ei kuitenkaan pidä antaa hämärtää kokonaiskuvaa.
Kyselyjen valossa rasistisia asenteita on enemmän poliittisen oikeiston kannattajilla kuin vasemmiston kannattajilla. Myös aatehistoriallisten tutkimusten valossa rasismi liittyy pikemmin oikeistoon kuin vasemmistoon (ks. F. Bethencourt, Racisms: From the Crusades to the Twentieth Century, Princeton: Princeton University Press, 2015; P. Isaksson ym., Kallonmittaajia ja skinejä: rasismin aatehistoriaa, 4. p., Helsinki: Rosebud, 2018; A. Rattansi, Racism: A Very Short Introduction, 2. p., Oxford University Press, 2020). Mistä ilmiö johtuu?
On syytä tehdä heti selväksi, että en väitä rasismin olevan poliittisen oikeiston väistämätön piirre. Tuoreiden kyselyjen perusteella kaikki perussuomalaisten kannattajat eivät ole rasisteja. En myöskään väitä, että vasemmisto olisi immuuni rasistisille asenteille.
Tilausta tutkimukselle
Asenne on yksi yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen peruskäsitteistä. Asenteita tutkitaan, kun halutaan ymmärtää yksilöiden ja yhteisöjen käyttäytymistä ja päätöksentekoa.
Asenteet ovat arvottavia. Ne ovat henkisiä ”asentoja” suhteessa kohteisiinsa. Asenteisiin liittyy myös toimintataipumus eli ”asennon” mukainen kallistuma, joka vie henkilöä kohti jotain tai poispäin siitä. Asenteillaan henkilö suhtautuu asioihin ja muihin ihmisiin hyväksyvästi tai torjuvasti.
Kysymystä rasististen asenteiden syistä ja taustatekijöistä on tärkeää tarkastella empiirisen tutkimuksen avulla. Käsiteanalyysillä on kuitenkin oma selkiyttävä ja yksityiskohtia tarkentava tehtävänsä. Seuraavassa esitettävät huomiot perustuvat käsitteiden välisten yhteyksien tunnistamiseen ja analysointiin. Viittaan kuitenkin myös empiiristen tutkimusten tuloksiin.
Tutkimukset näyttävät viittaavan rasismiriskeihin oikeistoajattelussa. Tarkastelen riskikysymystä kolmen käsitteellisen ”linssin” läpi. Ne ovat konservatiivisuus, kansallismielisyys ja yksilön vapaus. Ne ovat oikeistolaiseen ajatteluun liitettyjä arvoja ja asennepiirteitä. Vaikka nämä arvot eivät tarkoita samaa kuin rasismi, eräät versiot ja tulkinnat niistä viettävät rasismin suuntaan.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on ymmärtää arvopohjan näkökulmasta, mistä poliittiseen oikeistoon mahdollisesti liittyvä rasismiriski johtuu. En kuitenkaan usko, että arvopohja yksinään riittää selitykseksi. Ilmiö on niin monitahoinen, että syitä ja selityksiä on todennäköisesti useita.
Konservatiivisuus
Eräs oikeistolaiseen ajatteluun tavallisimmin yhdistetyistä asennetekijöistä on konservatiivisuus. Oikeistopuolueiden kannattajia on kuitenkin molemmissa päissä liberaali–konservatiivi-akselia. On sekä oikeistoliberaaleja että oikeistokonservatiiveja.
Vaikka liberaalin ja konservatiivin välinen ero on yleisellä tasolla selvä – liberaali tarkoittaa vapaamielistä ja suvaitsevaista, konservatiivi taas niiden vastakohtaa, vanhoillista ja uudistuksia vierovaa – on helppo nähdä, että vapaamielisyys ja konservatiivisuus voivat yhdistyä samassa henkilössä: Pertti haluaa viinit ruokakauppoihin ja maahanmuuttajat takaisin kotimaahansa. Onko Pertti liberaali vai konservatiivi?
Perussuomalaisten kansanedustajien asenteet ovat konservatiivisia pikemmin kuin liberaaleja. Tällainen tulos saatiin, kun kevään 2023 edustakuntavaaleissa valitut kansanedustajat laitettiin Helsingin Sanomien vaalikonevastausten perusteella kansalliskonservatiivi–liberaalivihreä-akselille (HS 4.4.2023).
Äänestäjien asenteita mittaavassa tutkimuksessa on kuitenkin saatu myös toisenlainen tulos. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn Arvo- ja asennetutkimukseen pohjautuvasta liberalismimittauksesta (2018) käy ilmi, että RKP:n, kokoomuksen, vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat ovat liberaalimpia kuin suomalaiset keskimäärin.
Helsingin Sanomien vaalikonevastausten perusteella kokoomuksen kansanedustajien asenteissa on liberaali–konservatiivi-akselilla enemmän hajontaa kuin perussuomalaisilla kansanedustajilla. Kokoomuksen yksittäiset kansanedustajat voivat olla hyvinkin liberaaleja. Kuten todettu, sama henkilö voi olla yhdessä kysymyksessä liberaali, kun taas toisessa konservatiivinen.
Politiikassa konservatiivisuus voi ilmetä esimerkiksi yhteiskunnallisten muutosten, kuten maahanmuuton ja uusien kulttuurivaikutteiden, karsastamisena ja perinteisiin arvoihin pitäytymisenä. Taustalla voi olla ennakkoluuloja ja vierauden pelkoa.
”Koti, uskonto ja isänmaa” on konservatiivisia arvoja kuvaava iskulause. Se ei enää ole kovin muodikas, vaikka olikin eräiden ehdokkaiden käytössä vielä viime kevään eduskuntavaaleissa. Tällaiseen konservatiivisuuteen voi kytkeytyä muualta tulevien vieroksuntaa ja jopa rasistisen ajattelun piirteitä.
Voi olla silti vaikea nähdä, miten poliittinen konservatiivisuus yksinään johtaisi rasismiin. Poliittinen konservatiivisuus näyttää kuitenkin herkästi yhdistyvän kansallismielisyyteen. Sen myötä on historian saatossa langettu rasismiin monta kertaa.
Kansallismielisyys
Toinen kokoomusta ja perussuomalaisia luonnehtiva piirre on kansallismielisyys. Perussuomalaiset voivat kuitenkin olla kansallismielisyydessään jopa jyrkempiä kuin kokoomuksen kannattajat. Perussuomalaisten kansallismielisyyttä kutsutaan – oikein tai väärin – populistiseksi.
Kokoomuksessa suhtaudutaan esimerkiksi Euroopan unionin jäsenyyteen yleisesti ottaen hyvin myönteisesti. Silti kokoomuslaiset korostavat Suomen kansallisen edun ajamista. Niin toki tekevät myös vasemmistopuolueiden edustajat.
Kansallismielisyys näkyy esimerkiksi suhtautumisessa eurooppalaiseen yhteisvelkaan, jonka monet kokoomuslaiset kansanedustajat ja eurokansanedustajat torjuvat jyrkästi. Perussuomalaiset ovat perinteisesti olleet EU-kriittisiä, ja puolueen pitkän aikavälin tavoitteena on Suomen irtautuminen unionista.
Konservatiivisuuden ja kansallismielisyyden – isänmaan edun ajamisen – ei välttämättä tarvitse kulkea käsikynkkää rasististen asenteiden kanssa. Henkilö voi olla arvoiltaan konservatiivinen ja isänmaallinen, mutta silti suhtautua muista maista ja kulttuureista tuleviin ihmisiin suopeasti.
Kansallismielisyyteen on kuitenkin sisään leivottu sen ajatuksen mahdollisuus, että tiukan paikan tullen suomalaisten etu (miten suomalaiset ja heidän etunsa sitten määritelläänkin) menee muista maista tulevien edun edelle. Tästä ajatuksesta voi olla vielä pitkä matka rasismiin. Tunnettujen historiallisten esimerkkien valossa kansallismielisyydestä voi kuitenkin avautua rautaportti rasismin suuntaan. Tätä porttia ei ole syytä narisuttaa, vaan pitää visusti kiinni.
Nativismi on kansallismielisyyden äärimuoto. Siinä kansallistunteeseen yhdistyy ksenofobia eli muukalaispelko. Nativismin ydinajatus on, että valtio kuuluu kantaväestölle. Ajatuksen kannattajat ovat äärioikeistolaisia (E. Kestilä-Kekkonen ja J. Sipinen, ”Perussuomalaiset eurooppalaisessa vertailussa” teoksessa S. Borg ym. (toim.), Politiikan ilmastonmuutos: eduskuntavaalitutkimus 2019, Helsinki: Oikeusministeriö, 2020, s. 479).
Yksilön vapaus ja oikeudet
Konservatiivisuuden ja kansallismielisyyden ohella oikeistolaiseen ajatteluun liittyy yksilön vapauden ja oikeuksien korostaminen. Sen mukaan hyvän elämän edellytyksenä on yksilön vapaus ja vastuu itsestään.
Valtion ja yhteiskunnan roolia haluttaisiin poliittisessa oikeistossa tarkastella kriittisesti ja mieluummin supistaa kuin suuresti laajentaa. Oikeisto kavahtaa sitä, että valtio rajoittaisi yksilön vapautta enempää kuin on välttämätöntä toisten yksilöiden vapauden turvaamiseksi. Oikeisto korostaa yksilön omaa vastuuta elämästään. Tästä puhuu valtionvarainministeri Riikka Purra Ylen haastattelussa 19.8.2023. Hän kutsuu itseään fiskaalikonservatiiviksi.
Eräs oikeistolaisiin asenteisiin ja yksilön korostamiseen liitetyistä piirteistä on se, että tulo- ja varallisuuseroja sekä eroja yhteiskunnallisessa asemassa selitetään ja oikeutetaan yksilöiden välisillä kyvykkyys- ja ahkeruuseroilla. Ilmeisen virheellinen käsitys voi johtaa muun muassa siihen, että sosiaalituilla eläviä maahanmuuttajia katsotaan alaviistoon.
Äkkipäätä voisi ajatella, että yksilön vapauden korostamisen riskinä on liiallinen sallivuus – esimerkiksi se, että ilmaisun vapauden nimissä sallittaisiin rasististen mielipiteiden levittäminen. Akuutimpi ongelma voi kuitenkin olla yksilön korostamisen kääntöpuoli: yhteisten asioiden jääminen vähemmälle huomiolle ja yhteiskunnan kehittämisen laiminlyönti.
Tähän keskusteluun kytkeytyy talouspolitiikka ja huoli valtion ja laajemmin julkisen sektorin velkaantumisesta. Tämä huoli on yleisesti ottaen suurempi oikeiston kannattajilla kuin vasemmiston kannattajilla. Tarvetta vähentää yhteiskunnan roolia perustellaan talousnäkökohdilla varsinkin kokoomuksessa. Sanotaan, että meillä ei ole varaa nykyisen laajuisiin hyvinvointipalveluihin ja että hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän.
Miksi oikeiston kannattajat ovat enemmän huolissaan julkisen sektorin velkaantumisesta kuin vasemmiston kannattajat? Selityksissä viitataan yhteiskuntaluokkien välisiin eturistiriitoihin. Hyvin toimeentulevat toivovat verotuksen ja veroprogression lieventämistä. Monet heistä ovat oikeistopuolueiden kannattajia. Tukien ja sosiaalietuuksien varassa elävät toivovat puolestaan etujen säilymistä. Hyvinvointivaltion alasajossa vasemmistolla on väitetysti enemmän hävittävää kuin oikeistolla.
Sosiaalisessa mediassa arvellaan myös, että yksilöiden väliset erot empaattisuudessa eli kyvyssä eläytyä myötätuntoisesti toisen asemaan tuottavat eroja suhtautumisessa yhteiskuntaan ja rasismiin. Ajatellaan, että empaattisuus sopii paremmin vasemmistolaiseen pirtaan kuin oikeistolaiseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi (HS 16.4.2023), että empaattisuudesta ei ole politiikan ohjenuoraksi.
Nuiva asenne yhteiskunnan rooliin yksilöiden elämän järjestymisessä voi estää tai heikentää aktiivisia toimenpiteitä rakenteellisen rasismin purkamiseksi. Rakenteellisella rasismilla tarkoitetaan yhteiskunnan rakenteisiin, kuten palveluihin ja toimintatapoihin kytkeytyviä, eriarvoisuutta tuottavia käytäntöjä.
Varsinkin amerikkalaiset konservatiivit ovat tulleet tunnetuiksi epäluulollaan ja kriittisyydellään liittovaltion vahvistamista kohtaan. Suomessa poliittista oikeistoa ei laajasti leimaa amerikkalaisen konservatismin ja minimivaltioajatuksen ihailu. Minimivaltion käsite viittaa yhteiskunnan järjestämiseen niin, että valtion toimivalta on rajoitettu mahdollisimman vähäiseksi. Sellainen on ”yövartijavaltio”, joka ainoastaan suojelee yksilönvapautta ja yksityistä omistusoikeutta.
Minimivaltion voi nähdä kannustavan yksilöitä mahdollisimman tehokkaaseen oman etunsa ajamiseen pikemmin kuin yhteisen hyvän edistämiseen, puhumattakaan heikoimmassa asemassa olevien puolustamisesta. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa myös poliittinen oikeisto pitää kuitenkin yleisesti ottaen tärkeänä, että yhteiskunta tarjoaa kansalaisilleen tukea ja muitakin palveluja kuin oikeudelliset ja järjestyspalvelut.
Rakenteellisen rasismin kitkeminen edellyttää yhteiskunnan palveluiden ja toimintatapojen uudistamista ja vahvistamista. Näitä palveluja ovat muun muassa työvoima- ja sosiaalipalvelut sekä sosiaalinen asuntotuotanto. Stereotyyppiset käsitykset eri etnisistä taustoista tulevista ihmisistä voivat aiheuttaa sen, että maahanmuuttajia vieroksutaan yhteiskunnan palvelujen käyttäjinä. Tämä voi johtaa esimerkiksi asuinalueiden segregaatioon ja gettoutumiseen, mikä entisestään vahvistaa kielteisiä, jopa rasistisia käsityksiä maahanmuuttajista.
Poliittisessa oikeistossa tunnettu epäluulo ja varauksellisuus yhteiskunnan rakenteiden vahvistamista kohtaan voi johtaa siihen, että rakenteellisen rasismin tunnistamiseen ja ehkäisemiseen ei ole suurta intoa eikä mielenkiintoa. Ylen kyselyn (25.7.2023) mukaan perussuomalaisten kannattajista peräti 90 prosenttia katsoo, että Suomessa suhtaudutaan tarpeeksi vakavasti rasismiin, ja vain kaksi prosenttia kaipaa lisää toimia.
Itsetutkistelun paikka
Kaikki kolme oikeistoon liitettyä asennepiirrettä – konservatiivisuus, kansallismielisyys ja yksilön vapauden korostaminen – voivat myötävaikuttaa rasististen asenteiden aktivoitumiseen ja säilymiseen. Kuten todettu, mikään näistä asennepiirteistä yksin tai edes kaikki yhdessä eivät automaattisesti johda rasistisiin asenteisiin tai tekoihin. Näin ollen oikeistolaiselle ajattelulle ominaiset arvot eivät ole rasismin väistämätön syy, vaan pikemmin jotain, joka voi tehdä tilaa rasismille.
Rasismilla ja oikeistoon liitetyillä asennepiirteillä voi olla erilaisia riippuvuuden asteita. Nyt onkin oikeistolla tärkeä mahdollisuus itsetutkisteluun niiden asenne- ja ajatuspolkujen purkamiseksi, joista ikävimmillään voi avautua tie rasismiin.
Yhtenä pontimena tälle tutkistelulle on elinkeinoelämän piirissä esitetty huoli siitä, että rasismi heikentää Suomen maakuvaa. Rasismin eettinen ongelma ei ole kuitenkaan sen aiheuttama mainehaitta tai lama, vaan ihmisten syrjintä ja epäoikeudenmukainen kohtelu.
Viimeaikaisten selvitysten perusteella rasismi on aiheellinen kysymys Suomessa. Tähän liittyvän itsekriittisyyden ja -tutkistelun sopii toivoa läpäisevän koko poliittisen kentän. Kenenkään ei kannata ylpistyä omasta oletetusta erinomaisuudestaan.
Muita selityksiä
Alussa totesin, että oikeistolaiseen ajatteluun liittyvä rasismiriski ei selity yksistään arvo- ja asennepiirteillä. Voi myös olla, että aiheen kannalta merkityksellisiä asenteita on enemmän kuin tässä kirjoituksessa käsitellyt.
Muita syitä voivat olla esimerkiksi kokemukset köyhyydestä sekä yhteiskunnan epäreiluudesta ja puolueellisuudesta. Merkitystä voi olla myös käsityksillä julkisen talouden ”löysäkätisyydestä”, yrittäjävastaisuudesta ja verotuksen kireydestä. On kaikki syy olettaa, että oma roolinsa on kärjistyneillä ilmaisutavoilla poliittisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa. Äärioikeiston toimintaan vaikuttavat voimakkaasti sen rasistiset perinteet.
Riippuu yksilöllisistä sekä viiteryhmä- ja tilannesidonnaisista tekijöistä, missä määrin maahanmuuttopolitiikan ja maahanmuuttajien kritisointi yltyy rasistiseksi. Yksittäisillä näkyvillä poliitikoilla voi olla rasististen asenteiden levittämisessä ja ylläpitämisessä merkittävä rooli. Siksi on tärkeää, että tiedotusvälineet tekevät tutkivaa ja kriittistä journalismia yhteiskuntamme kannalta merkityksellisistä aiheista, kuten rasismista.
Eräs huomion arvoinen seikka on myös se, että perussuomalaiset on erityisesti miesten puolue (J. Westinen, V. Pitkänen ja E. Kestilä-Kekkonen, ”Perussuomalaisten äänestäjäkunnan muutos 2011–2019” teoksessa S. Borg ym. (toim.), Politiikan ilmastonmuutos: eduskuntavaalitutkimus 2019, Helsinki: Oikeusministeriö, 2020, s. 310–311). On väitetty, että rasistisia asenteita on enemmän miehillä kuin naisilla, mikä voi vaikuttaa miesvaltaisten puolueiden, kuten perussuomalaisten, rasismipainoon. Käsitystä miesten suuremmasta rasistisuudesta on kuitenkin myös kritisoitu (M. Hughes ja S. Tuch, 2003, ”Gender differences in whites’ racial attitudes: Are women’s attitudes really more favorable?”, Social Psychology Quarterly 66(4): 384–401).
