Jos saarelle pitäisi luoda organisaatio tai muodostaa työryhmä, haluaisit ehkä mukaan optimistien lisäksi ainakin yhden pessimistin. Perustelisit tätä sillä, että ryhmässä tarvitaan intomielen lisäksi moniäänisyyttä ja erilaisia mielipiteitä.

Organisaation johtajat ja esimiehet saisivat mielellään olla todellisuudentajuisia optimisteja, innostavia ja käytännöllisesti viisaita. Tällaisen optimistin tunnusmerkki on, että hänen toiveikkuutensa on perusteltua.

Joku voisi lisätä, että perustelu on hyvä, jos se vaikuttaa käsiteltävään asiaan ja on todennäköisemmin tosi kuin epätosi. Pragmatisti puolestaan huomauttaa, että perustelu on käytännössä hyvä, jos sen aikaansaama toiminta johtaa parempaan lopputulokseen kuin mikä tahansa vaihtoehtoinen ratkaisu.

Todellisuudentajuinen optimisti myöntää, että monet ongelmat, kuten ympäristöongelmat ja globaalin talouden ongelmat, ovat hyvin vaikeita ja monitahoisia. Siksi niihin ei ole yhtä oikeaa, tehokasta tai toteuttamiskelpoista ratkaisua. Sen sijaan on haettava etenemisteitä eri suunnista ja mahdollisimman monen voimin. Ongelmien kanssa elämistä ei auta vähääkään se, että tilanne arvioidaan jo etukäteen toivottomaksi.

Tästä pessimisti hikeentyy. Hänen mielestään optimisti katsoo maailmaa vääristävien linssien läpi. Pessimistin mukaan on toiveajattelua, että jotain on tehtävissä. Katastrofi roikkuu jo ilmassa.

Tähän Pulkkinen sanoisi: ”Nyt olet asian ytimessä.” Optimismi on toivoa kaikesta huolimatta.

Optimismi on mielentila ja luonteenpiirre, joka ei välttämättä ole intentionaalinen eli suuntautunut. Optimismilla ei siis aina tarvitse ole kohdetta. Siksi se ei myöskään välttämättä kysy perusteita.

Toisekseen jos optimismilla onkin kohde, se voi olla sumea tai epämääräinen ”toive jostakin paremmasta”. Tästä seuraa, että optimismin säilyttäminen tai menettäminen ei välttämättä riipu siitä, mitä maailmassa tapahtuu tai miten itselle käy.

Tällaisen tunneperäisen toivon lisäksi optimismi voi olla tietopohjaista. Optimistilla voi olla vieläpä samat tiedot kuin pessimistillä. Heitä erottavat tulkinnalliset painotukset ja odotukset, eli vertauskuvallisesti sanottuna väritys ja valaistus, jossa maailma näyttäytyy. Siinä optimisti näkee valoa, missä pessimisti näkee pimeyttä.

Optimismi on yksi rakastettavimmista luonteenpiirteistä, koska se uskaltaa asettua voimakkaampaa pessimismin vuoksea vastaan. Esimerkiksi politiikassa ja uutisissa ollaan epäkohtiin ja onnettomuuksiin kallellaan. Katastrofit ja salaliittoteoriat vetävät puoleensa kuin liimapaperi kärpäsiä. ”Huono uutinen on uutinen”, tiivisti Time-lehden kustantaja Henry Luce.

Silti moni osaa kertoa, että juuri toivo paremmasta auttaa jaksamaan. Olisi virhe sanoa tällaista toivoa turhaksi.

Optimistin pitäisi kuitenkin oppia päästämään irti sellaisista toiveista, jotka estävät parempiin mahdollisuuksiin tarttumista. Toivo vääntyy irvikuvaksi, jos se näköpiirin avartamisen sijaan kaventaa näkymiä.

Väitetään, että olemme siirtyneet jälkitotuudelliseen aikaan. Se on kuin jatkuva aprillipäivä huijauksineen ja valeuutisineen. Optimistin tulee olla tarkkana, ettei haksahda valheeseen perustuvaan toivoon.

Pessimistin osa on kuitenkin vaikeampi. Häntä pidetään kauheana marisijana tai höpsähtäneenä kuin Aino Inkeri Ankeista.

Mikä ikävintä, pessimistiltä on viety toivo. Olisi kauheaa, jos lisäksi riistettäisiin oikeassa olemisen riemu.