Tätä elämänkumppania on kuitenkin tarpeen kuvata ja esitellä tarkemmin. Se pukeutuu niin moneen asuun ja esiintyy myös valepuvussa. Lisäksi se on yhtä lähellä kuin oma iho.

Paha on kielteinen perusominaisuus ja merkitsee suurin piirtein samaa kuin huono, ilkeä, vaikea, turmeltunut ja haitallinen. Paha voi olla teon, tapahtuman ja henkilön ominaisuus, ja sillä on eettinen, esteettinen ja toiminnallinen ulottuvuus. Paha synnyttää kieltoja ja torjuntaa, mutta on myös kiusaus ja houkutus.

Pahan ongelma on eksistentiaalinen, elämänkysymys. Sellaisena se koskee erityisesti koettua pahaa eli kärsimystä. Useimmat, elleivät kaikki, ihmiset ovat yön hiljaisina tunteina miettineet omaa kärsimystään tai muiden kärsimystä.

Kärsimyksen ongelma koskee myös oikeudenmukaisuutta. Silloin kysytään, miksi viaton joutuu kärsimään, miksi eläimet kärsivät, ja miksi pahaa on niin paljon. Kärsimys synnyttää muutoksen, toivon ja lohdutuksen tarvetta.

Karl Marx katsoi, että porvarilliset talousrakenteet ja pääomapiirien luokkaedut ovat tuottaneet uskonnon, jotta työläisköyhälistö pysyisi nöyränä taivastoivossaan. Pahan ongelma korostaa tuon toivon ja todellisuuden välistä eroa.

Ongelmasta käydyssä filosofisessa keskustelussa tehdään ero moraalisen ja luonnollisen pahan välillä. Moraalisella tarkoitetaan ihmisten tarkoituksellista toimintaa, jota arvioidaan hyväksi tai pahaksi, oikeaksi tai vääräksi. Ihminen on vastuussa moraalisesta pahasta.

Luonnollinen paha taas viittaa vahinkoihin ja onnettomuuksiin, joihin ihminen ei ole voinut vaikuttaa, ja jotka tapahtuvat ihmisen toiminnasta riippumatta. Ihminen ei ole vastuussa luonnollisesta pahasta. Esimerkkejä ovat maanjäristykset, katovuodet ja kulkutaudit.

Luonnonvoimat ja eläimet aiheuttavat luonnollista pahaa, mutta luonnollista pahaa liittyy myös ihmisten toimintaan. Teemme virheitä ja olemme huolimattomia. Se voi aiheuttaa pahoja seurauksia, jotka eivät ole tarkoituksellisia.

Yksi jättää tavaransa hujan hajan ja toinen kompastuu niihin. Tarkoitus ei ollut paha, vaikka toisesta tuntui siltä.

Jotkut puhuvat myös metafyysisestä pahasta. Se on todellisuuden rajoittuneisuutta ja äärellisyyttä. Se on pahaa, jota maailmassa on väistämättä. Metafyysinen paha on sekä moraalisen että luonnollisen pahan alkusyy. Tällainen käsitys oli esimerkiksi Plotinoksella ja Augustinuksella. Heidän mukaansa paha on hyvän puutetta.

Eräänlainen moraalisen ja luonnollisen pahan välimuoto liittyy hallintoon ja byrokratiaan. Niiden tarkoitus ei ole paha, vaan päinvastoin hyvä, vaikka paljon pahaa voidaankin saada aikaan järkkymättömällä uskolla hallinnon oikeutukseen. Tällainen paha on siis toisaalta ei-tarkoituksellista ja toisaalta ihmisten toiminnasta johtuvaa ja siitä riippuvaista. Siten se kuuluu eettisen arvioinnin piiriin.

Sellaista on banaali paha, joka on Hannah Arendtin luoma käsite. Arendtin mukaan banaali paha on mielikuvituksen ja myötätunnon puutetta – kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan.

Arendt puhui banaalista pahasta kirjoittaessaan natsijohtaja Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä (Eichmann Jerusalemissa: raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, Docendo, 2016). Kirjan mukaan Eichmann ja hänen kaltaisensa rikolliset eivät ole psykopaatteja tai poikkeuksellisen pahoja. Pahan ongelma on päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin kaltaiset ovat hyvin tavallisia ihmisiä. He sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan seuratessaan byrokraattisia sääntöjä ja ylhäältä annettuja ohjeita.

Arendtin mukaan Eichmannilta puuttui moraalista mielikuvitusta. Hän ei osannut ajatella, mitä oli varsinaisesti tekemässä, eikä siten myöskään kyseenalaistanut saamiaan määräyksiä. Näin Arendt kiinnittää huomiota siihen, miten hyvän ja pahan välinen ero voi riippua hyvin tavallisista ja arkipäiväisistä teoista ja tekemättä jättämisistä.

Pahasta on löydetty, ja kaivamalla kaivettu, myös hyvää. Jotkut sanovat, että vasta paha tekee hyvästä merkityksellisen. Roomalaisen kirjailijan Plautuksen mukaan huomaamme vasta asioiden ollessa huonosti, miten hyvin asiamme olivat (Captivi 142–3).

On myös väitetty, että paha on tarpeellista, jotta syntyisi hyvää. Ihminen ei ole valmiiksi hyvä, vaan hänen pitää kasvaa sellaiseksi. Se taas edellyttää pahan voittamista. Hyväksi tulee, kun oppii itsehillintää ja muiden huomioon ottamista. Näin ollen pahalla voi olla hyviä seurauksia. Tällainen käsitys ei kuitenkaan ole ihan ongelmaton, vaan voi johtaa makaaberiin neuvoon: kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat!

Vuodenvaihteen jälkeen Kiinassa Wuhanin kaupungissa havaittiin koronavirus. Yhteistä useille alkuvaiheen tartuntatapauksille oli käynti kaupungin kalatorilla, jossa myytiin myös eläviä villieläimiä laittomasti. Viruksen tarkka alkuperä on kuitenkin epäselvä.

Koronaviruksen leviäminen on toisaalta vahinko ja toisaalta ihmisten toiminnasta johtuvaa ja siitä riippuvaista. Siksi tämäkin paha kuuluu eettisen arvioinnin piiriin.

Arvioinnin pitää koskea niin käytäntöjämme ja toimintatapojamme kuin kulttuurisia ihanteita ja pohjavirtauksia. Niihin kuuluvat myös suhteemme eläimiin ja tapamme kohdella niitä.