Kulutan aikaa lentoaseman kirjakaupassa. Esillä on paljon erilaisia itsensä ja muiden johtamisen oppaita. Kaikissa niissä oletetaan, että ihminen voi muuttua ja tehdä asioita eri tavalla kuin ennen. Ei kai niitä muuten olisi kirjoitettu.
Muutoksen mahdollisuuteen liittyvän vapauden vastakohta on determinismi. Sen mukaan kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu välttämättä, eikä mikään voisi tapahtua toisin. Elämäntaito-oppaissa determinismi on kirosanana, eikä ihme. Olisi raakaa pilaa tehdä opas siitä, miten mitään ei voi muuttaa.
Yleisesti ottaen tahdon vapaudella on kolme keskeistä piirrettä. Ensinnäkin tahdon vapaus on moraalisen vastuun edellytys. Tämä on käytännöllinen oletus, jolle perustuvat kiitos ja moite sekä palkitseminen ja rankaiseminen. Olisi turha kiittää tai moittia automaattia. Kiitämme kaupan kassaa muttemme automaattikassaa; automaatilla ei ole omaa tahtoa. Tahdon vapaus on myös juridisen vastuun perusoletus. Jos teko on tehty jonkun pakottamana tai mielenhäiriössä, tekijää ei välttämättä pidetä vastuunalaisena. Lisäksi teosta seuraavaa rangaistusta voidaan lieventää, mikäli siihen on erityistä syytä. Tällainen syy on juuri se, että toiminta ei ollut tahdonalaista.
Toisekseen tahdon vapaus on kykyä tehdä toisin. Tämä tarkoittaa, että olisit voinut toimia toisin kuin toimit. Tämä yhdistetään helposti jälkiviisauteen. Saatamme ajatella, että jälkikäteen on helppo nähdä virheet ja erehdykset, mutta tekoa tehdessämme emme olisi kyenneet toimimaan toisin. Tähän liittyy sisäinen jännite. Pidämme itseämme vapaina, jos kykenemme toimimaan toisin kuin aiemmin vastaavassa tilanteessa. Siksi esimerkiksi herkästi suuttuva voi iloita sen kerran, kun onnistuu säilyttämään malttinsa. Toisaalta suhtaudumme itseemme ymmärtäväisesti ja selitämme tekomme parhain päin. Ajattelemme, ettemme olisi kyenneet toimimaan toisin sen hetkisillä voimillamme tai sen hetkisen tiedon varassa. On syytä huomata, että kyky valita eli päättää toisin on eri asia kuin kyky tehdä toisin. Pelkästä päätöksestä ei välttämättä seuraa mitään ja voimme hyvinkin toimia päätöksemme vastaisesti. Tähän liittyy myös se, että mitä tahansa voi haluta, mutta kaikkea ei voi saada.
Kolmanneksi tahdon vapaus on kykyä olla omien tekojensa ja ominaisuuksiensa lähde. Näin ymmärrettynä tahdon vapaus tarkoittaa henkistä voimaa saada aikaan toimintaa ja hankkia itselle ominaisuuksia. Tällaiset ominaisuudet voivat olla esimerkiksi luonteenvahvuuksia kuten rohkeus ja sinnikkyys, fyysisiä valmiuksia kuten kyky nostaa penkistä 100 kiloa ja osaamista kuten kielitaito. Tällaisten hankittujen kykyjen ja taitojen taustalla on myös perinnöllisiä ominaisuuksia, joille emme välttämättä voi mitään. Vapautemme on siis geenien ja muiden ominaisuuksiemme rajoittama. Toisaalta tahdon vapautta henkisenä voimana voi ainakin jossain määrin kehittää ja vahvistaa kuten lihasvoimaa. Nikotiinipurukumi vahvistaa tupakanpolton lopettajan tahdon vapautta kemiallisesti.
Tahdon vapaus on siis moraalisen vastuun edellytys, kykyä tehdä toisin ja kykyä olla omien tekojensa ja ominaisuuksiensa lähde (Aku Visala, ”Neuronitko syypäitä? – Viimeaikaista keskustelua tahdonvapaudesta ja tieteestä”, Ajatus 74, 2017, 42-43). Kaikki nämä tahdon vapauden ulottuvuudet voidaan kiistää ja kaikkia niitä voidaan pitää kuvitelmina – myös viimeksi mainittua. Nykyisin tahdon vapaus kiistetään korostamalla, että ihminen on erilaisten toimintojen suorittamiseksi kehittynyt kokoelma geenipohjaisia algoritmeja. Tämä katsanto on kallellaan determinismiin, jonka mukaan kaikki tapahtumat ovat edeltävien syiden – ihmisen käyttäytymisen ollessa kyseessä aivojen ja muun keskushermoston sähkökemiallisten prosessien – seurausta ja sillä tavoin määräytyneitä, etteivät ne voisi tapahtua mitenkään toisin.
Luulen, että kyky olla omien tekojensa ja ominaisuuksiensa lähde on tahdon vapauden oletuksista se, jonka hylkäisimme viimeksi. Ilman tätä kykyä olemme pohjimmiltaan automaatteja kuin lentoaseman passinlukulaite tai matkalaukkuhihnasto.
