Kysymys puhuttelee eri tavoin. Yksi yhdistää sen syömiseen ja liikuntaan, toinen taas työntekoon. Kolmannella on läheisyyttä liikaa ja neljännellä liian vähän. Kestävästä kehityksestäkin kysymys paljastaa jotain olennaista.

Eräänä lapsuuden kesänä 70-luvulla perheeni teki automatkan Ruotsiin. Oli iltamyöhä, kun palasimme laivalla Turkuun. Äiti kysyi isältä, riittääkö bensiini kotiin Tampereelle. Isä vilkaisi mittariin ja sanoi riittävän. Muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen auto kuitenkin sammui. Pysähdyimme tien reunaan, eikä hajuakaan lähimmästä bensiiniasemasta. Liikenne oli hyvin hiljaista, mutta isä sai viittilöimällä yhden auton pysähtymään. Bensiinin sijaan sieltä liikeni neuvo, että lähin huoltoasema on kuuden kilometrin päässä. Asema aukeaisi kuitenkin vasta aamukuudelta. Vanhempani päättivät työntää autoa. Aikaahan olisi koko yö, ja hiljakseen lähestyisimme bensiiniasemaa. Isosiskoni osallistui työntötalkoisin, mutta itse olin vielä niin pieni, että vedin hirsiä takapenkillä. Heräsin vasta siinä vaiheessa, kun isä jo tankkasi autoa.

Riittävyys tarkoittaa tilaa ja ominaisuutta, joka on tyydyttävä ja tarpeet täyttävä. Riittävyys viittaa myös olosuhteisiin, joissa puute ja ylenpalttisuus vältetään suhteessa tehtävään ja kulutukseen. Turusta lähtiessämme polttoainetta oli liian vähän suhteessa ajomatkaan, kulutukseen ja huoltoasemaverkkoon.

Riittävyys on siis keskikenttä puutteen ja ylimäärän välissä. Sellaisen alueen saavuttaminen on monessa asiassa eduksi. Jalkapallo toimii tässä esimerkkinä: keskikentän hallinta on avainasemassa.

Itseriittoisuus sen sijaan on epäilyttävää ja ongelmallista: luottamus omiin voimiin ja kykyihin menee överiksi. Se ilmenee tärkeilynä ja omahyväisyytenä. Arvostelijat moittivat jalkapalloseura Paris Saint-Germainin tähtihyökkääjä Neymaria juuri tästä.

Riittävyydellä on eettinen, oikeudenmukaisuutta koskeva ja tietoon perustuva ulottuvuutensa. Riittävyyttä voidaan siten arvioida eettisestä ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja riittävyyttä voidaan arvioida osaamisen kannalta.

Eettisessä keskustelussa vedotaan usein siihen, että riittävyyden välttämätön, vaikka ei ehkä riittävä, ehto on perustarpeiden tyydyttäminen ja elämän vähimmäisvaatimusten täyttäminen, mitä ikinä ne ovatkaan (H. Frankfurt (1987), ”Equality as a moral ideal”, Ethics 98(1): 21-42). Monen kirjoittajan mielestä vähimmäisvaatimusten täyttämisen ja äärimmäisen köyhyyden poistamisen lisäksi tarvitaan pidemmälle menevää taloudellista ja sosiaalista tasa-arvoa (A. Rosenberg (1995), ”Equality, sufficiency, and opportunity in the just society”, Social Philosophy and Policy 12(2): 54-71; P. Casal (2007), ”Why sufficiency is not enough”, Ethics, 117(2): 296-326). Hyvään ihmiselämään ei siis riitä, että pysyy hengissä. Se, mitä perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi tarvitaan, on ainakin jossain määrin tilanne- ja kulttuurisidonnaista. Nyt elämme maailmassa, jossa neuvotaan tyytymään vähempään.

Tilannesidonnaisia ovat myös osaamistarpeet. Kaupassa ostoksilla ei tarvitse osata derivoida. Arjen tarpeisiin riittää, että osaa peruslaskutoimitukset ja prosenttilaskut. Pitkässä matematiikassa ne ovat kuitenkin vasta hyvä alku.

Kestävän kehityksen yhteydessä riittävyyttä arvioidaan usein ekologisin, sosiaalisin ja taloudellisin perustein. Joku voi sanoa, että tärkeitä asioita on riittävästi, kunhan elonkirjo säilyy ja talous tuottaa kestävää hyvinvointia kaikille.

Kestävässä kehityksessä riittävyys viittaa kohtuullisen kulutuksen rajaan. Jos se ylitetään, luonnonvarojen ja muiden resurssien käyttö on liiallista ja tuhoavaa. Kohtuuttomalla kulutuksella resurssit loppuvat ja maapallo on pilalla.

Kohtuullisen kuluttamisen raja ei ole kuitenkaan muuttumaton, vaan liikkuva. Se riippuu lähtötasosta, resurssien uusiutumisesta ja eri tekijöiden keskinäisistä riippuvuuksista ja takaisinkytkennöistä.

Edellä hahmoteltua voidaan kutsua riittävyyden rajamalliksi: riittävä ei ylitä riskirajoja.

Rajamallia edustaa myös Brundtlandin komission kestävän kehityksen määritelmä. Sen mukaan kestävä kehitys tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa (Yhteinen tulevaisuutemme: ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti, 1988). Brundtlandilla raja menee tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksissa.

Rajamalliin liittyy myös maailman ylikulutuspäivä. Se on laskennallinen ajankohta, jona ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

Maailman ylikulutuspäivä on viime vuodet pysytellyt elokuun alussa. Tänä vuonna se oli kuitenkin koronan takia vasta elokuun 22. päivänä.

Ihmiskunta käyttää siis noin seitsemässä kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi. Suurimmat syyt on energiantuotanto, liikenne ja ruoantuotanto.

Niiden optimaalista suhdetta pyrkii hahmottamaan riittävyyden tasapainomalli (J. Tainter (2006), ”Social complexity and sustainability”, Ecological Complexity 3(2), 92-93, 99). Sen mukaan riittävyys on tasapainoa puutteen ja ylimäärän välillä. Siinä pysyminen vaatii aktiivisuutta ja tasapainoilua kuin akrobaatilta. Siksi riittävyys yhdistetään sellaisiin luonteenhyveisiin kuin kohtuullisuus ja tasapuolisuus.

Kulmia nostattaa tasapainomalliin liittyvä toinen oletus. Sen mukaan kulutus kaiken kaikkiaan uhkaa kasvaa, jos haluttua hyödykettä, kuten energiaa tai sähköautoja, tulee tarjolle paljon ja sopuhintaan. Silloin riittävyyden tasapaino järkkyy, yhä useammat riskit realisoituvat, joudutaan pulaan ja maailmanloppu tulee.

Tätä pelättiin myös silloin, kun enintään 5,5-prosenttiset alkoholijuomat, kuten vahvat oluet ja lonkerot, ilmestyivät ruokakauppojen hyllyille. Ennakkoon arveltiin, että alkoholin kokonaiskulutus kasvaisi merkittävästi. Pelot eivät kuitenkaan toteutuneet, eikä Turmiolan Tommi herännyt henkiin.

Turusta lähdettäessä autossamme oli bensiiniä riittämättömästi. Bensiiniä olisi ollut riittävästi, jos auto olisi tankattu heti sataman jälkeen. Tilanteeseen nähden ylenpalttista olisi ollut, jos olisimme vetäneet täysillä bensiinikanistereilla lastattua peräkärryä. Siinäkin olisi ollut omat riskinsä.

Nämä esimerkit osoittavat tärkeän ongelman kestävän kehityksen tarkasteluissa. Niissä keskitytään usein – käytännön syistä – valittuun alueeseen ja yhteen tai muutamaan hyödykkeeseen, jonka kulutus voi olla kestävällä tai kestämättömällä tasolla paikallisesti tai globaalisti.

Kestävä kehitys on kuitenkin ensisijaisesti globaali tavoite. Se asettaa raja- ja tasapainovaatimuksia kaikelle kulutukselle koko maapallolla. Yhden asian kulutus kytkeytyy toiseen, se taas kolmanteen ja niin edelleen. Myös maailman väkiluvulla on kokonaisuuden kannalta suuri merkitys.