Yliopistot vaikuttavat yhteiskuntiin ennen muuta tutkimuksella ja opetuksella. Niillä yliopistot luovat ja ylläpitävät ihmiskunnan korkeimpia tiedollisia saavutuksia sekä kulttuuria ja sivistystä. Sivuvaikutuksena korkeakoulut säteilevät ympäristöönsä taloudellista ja muuta toimeliaisuutta.
Korkeakoulujen yhteiskunnallisesta ja alueellisesta vaikuttavuudesta Suomessa on julkaistu tuore raportti. Siinä mainitaan Vaasan yliopistoon liittyvänä hyvänä käytäntönä Epanet eli Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkosto. Raportti kertoo verkoston toiminnan painottuvan kehittämistyöhön ja soveltavaan tutkimukseen. Arviointiryhmä kiittää, että painotus ”tukee yrityselämän ja yhteiskunnan ongelmien ratkaisua sekä aktiivista kehittämistyötä” (s. 47). Kaikki verkoston jäsenet eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita tästä, vaan panostuksesta tutkimukseen odotetaan suorempaa hyötyä. Isonkyrön kunnanhallitus päätti vastikään, että kunta vetäytyy Epanetin rahoittamisesta. Perustelujen mukaan Epanet -hankkeilta puuttuu selkeä kytkentä kunnan elinkeinoelämään ja sen palvelujen kehittämiseen.
Korkeakoulut yhteiskunnan kehittäjinä -raportissa kehutaan myös Palosaaren kampusaluetta Vaasassa. Samalla kampuksella toimii monta korkeakoulua (s. 64). Lisäksi arviointiryhmä kiittää Vaasan Energiainstituuttia kaupallisen ja teknillisen osaamisen yhdistämisestä (s. 73).
Raportti sisältää paljon suosituksia. Ne keskittyvät yksipuolisesti talouskasvun tukemiseen. Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden muut ulottuvuudet, kuten kulttuuri, sivistys ja kriittinen ajattelu, jäävät sivuun.
Arviointiryhmä kehottaa nostamaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja Suomen kansainvälisen kilpailukykyyn vahvistamisen omaksi tulosalueeksi korkeakoulujen tutkimustehtävän ja opetustehtävän rinnalle (s. 110). Ryhmän mukaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden merkitys maamme kansainväliselle kilpailukyvylle on sisällytettävä erilaisiin koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopoliittisiin ohjelmiin. Vastaava kirjaus on tehtävä myös korkeakoulujen omiin toimintasuunnitelmiin ja tavoitteiden määrittelyihin (s. 111).
Raportissa linjataan elinkeino- ja koulutuspolitiikan yhteensovittamista. Korkeakoulujen tulee siksi olla laatimassa ja toteuttamassa kansallisia ja alueellisia elinkeinostrategioita (s. 113).
Arviointiryhmä tiivistää näkemyksensä seuraavasti: ”Yhteiskunnan tarpeet huomioiden voisi arvioida, että kolmannen tehtävän tavoitteenasettelu tulisi tehdä nimenomaisesti yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta, ei vain yliopistojen tieteellisen tuloksen näkökulmasta” (s. 42).
Jos tämä näkemys omaksutaan kritiikittömästi, yliopistoista uhkaa tulla yritysten suunnittelu- ja kehitysosastojen jatkeita. Yliopistot kelvannevat myös ajatushautomoiksi ja selvitysten tekijöiksi esimerkiksi ministeriöille, aluehallintovirastoille ja ELY-keskuksille. Tilaustutkimukset ja -selvitykset sekä erilaiset työ- ja elinkeinoelämälähtöiset kehityshankkeet syrjäyttävät perustutkimuksen.
Vaasan yliopisto voisi pärjätä suhteellisen hyvin raportin hahmottelemassa tulevaisuudessa, koska suurin osa yliopiston tieteenaloista keskittyy soveltavaan tutkimukseen. Käytännöllisiin sovelluksiin tähtäämätön perustutkimus kuitenkin hiipuisi. Taloudellisesti tuottamattomat alat, joita on toisissa yliopistoissa enemmän kuin toisissa, näivettyisivät. Kuinka moni yritys tai kunta kaipaa esimerkiksi kosmologiaa tai sanskritia?
Raportissa todetaan kuitenkin säällisesti: ”Tavoitteena on määritellä yhteiskunnallisen ja alueellisen vaikuttavuuden tavoitteet ja tuloskriteerit kunnioittaen korkeakoulujen erilaisuutta, alueellisuutta ja erityistehtäviä” (s. 94). Nyt pitää tiedeyhteisön olla hereillä.
