Professori Esko Valtaojan mielestä maailman koostuminen atomeista on sellainen.* Se on mahdollisimman yleinen ja siksi tärkeä fysikaalinen tosiseikka.
Tieto maailman aineellisesta perusrakenteesta saattaa kuitenkin tuntua lattealta. Niin on siitä huolimatta, että kyseisen tiedon hankkiminen on vaatinut kymmeniltä tuhansilta fyysikoilta, kemisteiltä ja tähtitieteilijöiltä paljon työtä.
Aineen perusrakenteen selvittämisellä on lisäksi ollut suuri merkitys teknologian ja lääketieteen kehitykselle. Se on lisännyt hyvinvointiamme, mutta aiheuttanut myös vakavia uhkia ja ongelmia. Tietonsa avulla ihmislaji kykenee tuhoamaan luonnon ja itsensä.
Tieto maailman koostumuksesta ei kuitenkaan välttämättä kosketa ihmistä henkilökohtaisesti, vaan tuo tieto jää kokemuksen ulkopuolelle. Ludwig Wittgensteinin mukaan ”meistä tuntuu, että vaikka kaikkiin mahdollisiin tieteen kysymyksiin olisikin vastattu, elämänongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu” (Tractatus 6.52).
Joku saattaa lisätä, että tieto aineen perusrakenteesta sivuuttaa henkisen ja aineettoman. Maailman koostuminen atomeista vaikenee myös elämän arvosta ja tarkoituksesta. Vaikka maailma koostuu atomeista, se ei päde kaikesta mahdollisesta.
Maailman koostumus kaipaa sitä paitsi selitystä. Syy, miksi maailma koostuu atomeista, on kiinnostavampi kuin pelkkä tosiasia, että niin on. Kosmologian tutkimus selvittää maailman koostumuksen syitä.
Tiedon tärkeys ja kiinnostavuus riippuvat kuitenkin tarpeista ja taustatiedoista. Jos ihminen on kiinnostunut enimmäkseen muusta kuin tieteellisistä kysymyksistä, tieteen tulokset jättävät hänet kylmäksi, olivatpa nuo tulokset kuinka yleispäteviä tahansa.
Mikä sitten viime kädessä puhuttelee kaikkia? Onko sellaista asiaa olemassakaan?
Kysymykset elämän tarkoituksesta ja kuoleman merkityksestä koskevat jokaista ihmistä henkilökohtaisesti. Niihin ei kuitenkaan välttämättä etsitä tieteellistä vastausta, vaan ennemmin elämän arvon ja mielekkyyden kokemusta.
Wittgenstein antaa tästä esimerkin: ”Kyseessä on kokemus, jota voi sanoa ehdottoman turvallisuuden tuntemisen kokemukseksi. Tarkoitan mielentilaa, jossa ihminen on taipuvainen sanomaan: ’Olen turvassa. Mitä ikinä tapahtuukin, mikään ei voi vahingoittaa minua.'” (Kirjoituksia 1929-1938, s. 29.) Wittgensteinin mainitsema kokemus voi kuitenkin tuntua vieraalta, pelko ja turvattomuus tutummilta.
Elämän tarkoituksesta keskusteltaessa saattaa tuntua, että ollaan liukkaalla pinnalla. On vaikea pysyä pystyssä ja mieleen hiipi kaatumisen pelko. Elämän tarkoituksen kysyminen osoittaa kuitenkin, että ihminen kykenee arvioimaan oman toimintansa perusteita ja vaikutuksia. Olisiko siis itsetuntemus tärkein tietomme?
Itsetuntemusta on kautta historian pidetty tärkeänä, mitä osoittaa muun muassa Sokrateen lainaama Delfoin temppelin otsikkokirjoitus: ”Tunne itsesi” (Platon, Alkibiades I 124b, 129a, 130e, 132d; Kharmides 164e). Itsetuntemusta arvostetaan muissakin kulttuureissa. Esimerkiksi intialainen perinne liittää itsetuntemukseen pyyteistä, vihasta ja harhaluuloista vapautumisen (ks. esim. Bhagavadgītā V.16, 26). Taustalla on ajatus, että elämän tarkoitus on kuin upoksissa oleva poiju, joka nousee esiin, kun kaikki turha jää pois.
* ”Maailma koostuu atomeista. Jos maailmasta pitäisi sanoa yksi asia, se olisi tämä”, sanoo Valtaoja Opettaja -lehden haastattelussa (2013/51-52, s. 18).
