Molemmat ovat monikulttuurisuutta – toinen on valittua ja toinen ei.
Monikulttuurisuus on helpointa hyväksyä, kun se on muodoltaan ja sisällöltään itse valittua. Muussa tapauksessa monikulttuurisuus saattaa tuntua tulevan liian iholle.
Monikulttuurisuuteen suhtaudutaan suopeimmin, kun se on korkeakulttuuria. Tätä ylätien monikulttuurisuutta ovat muun muassa maailmankirjallisuus, -musiikki ja -taide. Se voi olla myös esimerkiksi vieraiden kielten opiskelua, historian- ja kulttuurintutkimusta, matkustelua ja etnisiä ravintoloita. Ylätien monikulttuurisuuteen kuuluu lisäksi kiinnostus muista maista ja kulttuureista tulevia kohtaan, kunhan kohtaamiset ovat sivistyneitä ja niistä voi valitsemallaan hetkellä ja tavalla palata oman kulttuurin pariin.
Tästä eroaa esimerkiksi ulkomaisille opiskelijoille, työntekijöille ja pakolaisille näyttäytyvä alatien monikulttuurisuus. Sen olemassaolo kuitenkin helposti unohtuu niiltä, jotka kulkevat vain ylätietä. Niin käy yliopistollakin ja ehkä juuri siellä, koska yliopistoissa tiivistyy tiedollinen korkeakulttuuri.
Tenttikirjoissa esitelty monikulttuurisuus kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta niissä sivuutetaan monikulttuurisuuden fyysinen puoli. Näin kertoo monikulttuurisuuden filosofiaa tenttinyt ulkomainen opiskelija. Kuitenkin juuri ihmisten fyysiset erot kuten ihonväri ovat opiskelijan kokemuksen mukaan monikulttuurisuuden ydintä.
Maahanmuuttajille, pakolaisille ja adoptoiduille monikulttuurisuus on fyysistä. Vaikka rasistiset solvaukset ovat harvinaisia, ihonvärillä on merkitystä. Esimerkiksi tummaihoisen suomen kielen taitoa saatetaan ihmetellä senkin jälkeen, kun hän kertoo syntyneensä täällä. Työnhaussa ilmapiiri saattaa jähmettyä, kun työnantaja havaitsee, että puhelimessa nimeään myöten suomalaiselta kuulostanut paikanhakija onkin muu kuin valkoihoinen. Tästä kertovat adoptoidut, jotka ovat saaneet ottovanhemmiltaan suomalaisen nimen.
Alatien monikulttuurisuus on siis vahvasti fyysistä, mikä näkyy ja tuntuu sosiaalisissa suhteissa. Tästä esimerkki on se, että ulkomaiset opiskelijat liikkuvat enimmäkseen keskenään. Heitä yhdistää ulkomailla olo.
Myös samasta maasta ja samalta kielialueelta tulevat hakeutuvat yhteen, mikä on yleisinhimillistä ja riippuu ainakin osaksi maahanmuuttajien ja vaihto-opiskelijoiden omasta halusta. Kantaväestö ei kuitenkaan välttämättä rohkaise lisäämään vuorovaikutusta kanssaan. Vain harvat vaihto-opiskelijat pääsevät esimerkiksi Suomen vierailullaan käymään paikallisessa perheessä.
Maahanmuuttaja ei tietenkään voi valita vieraan kulttuurin kohtaamista siinä määrin kuin valtakulttuurin edustajat. Maahanmuuttaja saa vain harvoin taukoa vieraalta kulttuurilta.
Tässä suhteessa muidenkin vähemmistöjen asema on samanlainen. Tuijotus, supattelu, selän kääntäminen ja monet muut torjunnan muodot ovat alatien monikulttuurisuutta paitsi maahanmuuttajille myös muille vähemmistöille. Se on kaukana vaikkapa siitä luku- tai kuuntelunautinnosta, jota vieraskielisen kirjallisuuden tai maailmanmusiikin harrastaja saa tuontiviinin huumaavassa seurassa.
