Ranskan terrori-iskut herättävät pelkoa, surua ja suuttumusta. Kauheat teot on tuomittu laajasti. Myös muslimit ovat tuominneet iskut raakalaismaisina ja uskontonsa vastaisina.
On tärkeää arvioida terrorismin syitä ja tekijöitä kiihkottomasti ja monipuolisesti. Syiden vyyhti on monimutkainen ja sisältää muun muassa uskonnollista ääriajattelua, syrjäytymistä, vierauden tunnetta, turhautumista, kiusaamisen ja väkivallan kokemuksia sekä huonoa seuraa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan terrorismin syitä on monia eikä mikään niistä yksin tee terroristia. Samasta syystä terrorismin ehkäisy edellyttää monipuolisia poliittisia, kulttuurisia ja yhteiskunnallisia toimenpiteitä.
Myös uskonnot ovat monitahoisia ja niissä on aineksia niin hyvään kuin pahaan. Uskonto motivoi monia ihmisiä epäitsekkyyteen ja lähimmäisenrakkauteen. Uskonnot pitävät esillä pyhyyttä ja opettavat hyvyyttä ja myötätuntoa. Uskonnolliset liikkeet ovat kuitenkin usein epäonnistuneet avoimuudessa ja itsekritiikissä. Tiukkojen uskonnollisten yhteisöjen jäsenet ovat siksi alttiita todellisuuskäsityksen vääristymiselle.
Uskonperinteen pimeiden puolien tunnistaminen ja pyhinä pidettyjen tekstien kriittinen arviointi on monien uskonnollisten liikkeiden opillisista lähtökohdista mahdotonta. Samalla liikkeet rajoittavat kannattajiensa sananvapautta.
Olisi toivottavaa, että uskonnollisten liikkeiden kyky itsekritiikkiin vahvistuisi. Nyt näyttää pikemminkin siltä, että uskonnollinen konservatismi vahvistuu eri puolilla maailmaa – länsimaiden maallistumisen vastapainoksi. Siksi on hyvä, että kouluissa on tunnustuksetonta uskonnonopetusta, jossa lapsille ja nuorille voi kehittyä suopean kriittinen asenne uskontoon.
Uskontojen ytimessä on eron tekeminen oikean ja väärän elämäntavan ja -asenteen välillä. Hinta on kuitenkin kova, sillä samaan erotteluun perustuu uskottomien ja epäuskoisten tuomitseminen. Erottelu meihin ja muihin on toki tavallista myös erilaisille ei-uskonnollisille ryhmille kuten poliittisille puolueille ja tieteellisille koulukunnille. Kuitenkin vain uskonnoissa erottelun tueksi vedotaan jumalalliseen arvovaltaan ja ilmoitukseen. Lisäksi joissakin uskonnollisissa liikkeissä lupaillaan taivaallisia palkkioita. Tällaisissa liikkeissä on siksi usein vaikea, ellei mahdotonta myöntää, että omassa opissa ja perinteessä olisi vikaa ja traumatisoivia piirteitä.
Ranskalainen filosofi ja kirjallisuustieteilijä René Girard on esittänyt paljon huomiota herättäneen tulkinnan uskonnon ja väkivallan suhteesta. Girardin mukaan uskonto on yhteisölle hyödyksi, koska uskonto rajoittaa ja säännöstelee väkivaltaisuutta kanavoimalla sen rituaaleihin ja uhrimenoihin. Näin uskonto estää tuhoavan ja rajoituksettoman väkivallan ja siten suojelee yhteisöä.
Jäljittely ja kateus ovat Girardin mukaan uskontojen perusainekset. Ihmiset luonnostaan matkivat toisiaan ja haluavat itselleen saman, mikä on toisella. Tämä aiheuttaa kilpailua, kiistoja ja jännitteitä. Kilpailu kiihtyy joskus väkivaltaiseksi, mikä heikentää yhteisöä ja on sille vaaraksi.
Siksi on syntynyt syntipukkimekanismi ja rituaalit, joissa vihamielisyys ja väkivalta kanavoituvat uhrieläimeen tai yhtä yksilöä vastaan, jotta muu yhteisö säästyisi. Klassinen esimerkki tästä on niin sanottu Kaifaan periaate: ”Jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon” (Joh. 11: 50).
Girardin mukaan kulttuuri ja uskonto voivat kuitenkin kehittyä rauhallisemmiksi ja väkivalta voi muuttua vertauskuvalliseksi. Uskonto voi siis luopua ihmis- ja eläinuhreista ja niiden sijasta annostella väkivaltaa verettömien rituaalien ja erilaisten kertomusten ja vertauskuvien avulla.
Girardin mukaan vertauskuvallinen väkivalta suojelee yhteisöä todelliselta väkivallalta. Tässä tehtävässä uskonto pahasti epäonnistui Pariisissa 7. tammikuuta 2015.
