Kollegani Esa Hyyryläinen käsitteli jonkin aikaa sitten blogikirjoituksessaan väitöskirjashoppailua, jossa tohtorikoulutettava yhtäkkiä vaihtaa yliopistoa paremman toivossa. Tämä liittyy jatko-opiskelun motiivien, ohjauksen ja kannustamisen kokonaisuuteen, joka on kuin herkkä soitin: menee helposti epävireeseen.

Motiiveja on vaikea kaitsea ja sitouttamiseen on yliopistoilla vaihtelevasti – yleensä liian vähän – aineellisia resursseja. Yliopistot voivat harvoin, jos koskaan, taata tutkimusrahoitusta, puhumattakaan väitöskirjan jälkeistä tutkijan paikkaa. Ohjaus, henkinen tuki ja opiskelijoiden sisäinen motivaatio ratkaisevat siksi paljon.

Sosiologi Robert Mertonin mukaan yksi tieteen arvoista on pyyteettömyys, joka tarkoittaa aidosta tiedonhalusta nousevaa kiinnostusta tieteeseen. Oman edun tavoittelulla tai arvovallan pönkittämisellä ei sen sijaan pitäisi olla sijaa tieteessä.

Viimeistään Freudista ja Maslowista lähtien on kuitenkin ymmärretty, että ihmisillä on aina monenlaisia pyyteitä alkaen hengissä pysymisestä ja hyväksynnän saamisesta. Mertonin käsitys tieteen pyyteettömyydestä on tässä suhteessa idealistinen, sillä se jättää huomiotta tutkijoiden konkreettiset tarpeet ja elämäntilanteen.

Yhtä opiskelijaa motivoi tohtorikoulutettavaksi opettajan rohkaisu ja toista itsensä kehittäminen tai työuran edistäminen. Kolmas on maisteriksi valmistuttuaan jäänyt vaille muuta mielekästä tekemistä, ja Suomessa kansalliskieliä taitamattomille saattaa väitöskirjatutkijaksi ryhtyminen olla ainoa mahdollisuus työllistyä koulutusta vastaavasti. Neljäs on löytänyt itseään voimakkaasti kiinnostavan tutkimusaiheen ja silmissä siintää tutkijanura. Kiinnostus tieteeseen lienee kuitenkin ani harvoin ainoa motiivi tutkijakouluun hakemiselle, eikä pelkkä jalo motiivi sitä paitsi takaisikaan mitään.

Eri motiivit esiintyvät lisäksi rinnakkain erilaisina yhdistelminä. Myös opiskelijoiden saama kannustus voi olla monenlaista: esimerkiksi rohkaiseva sana, kiittävä apurahalausunto tai tutkimusapulaisen pesti.

Tilanteet ja motiivit saattavat myös muuttua kesken väitöskirjatyön, vieläpä moneen kertaan. Motiivien muutoksista eivät välttämättä ole tietoisia muut kuin asianomainen itse, eikä aina edes hänkään. On tavallista, että jossain vaiheessa väitöskirjan tekeminen yököttää, mikä on kuitenkin yleensä ohimenevää kuin fyysinen pahoinvointi.

Väitöskirjan tekijällä ja ohjaajalla saattaa myös olla eri käsitys työn tavoitteista ja toteutuksesta. Jos nämä kysymykset jäävät käsittelemättä ja erimielisyys jatkuu, voi tulla mieleen vaihtaa ohjaajaa.