Tämä korostuu erityisesti nyt, kun Brasiliassa päättynyt YK:n ilmastokokous COP30 on nostanut ilmastotavoitteet jälleen julkiseen keskusteluun. Kansainväliset ja kansalliset tavoitteet vaihtelevat: osa on kunnianhimoisia, osa selvästi vesittyneitä. Silti kaikkein olennaisinta on, että konkreettiset toimet laahaavat toistuvasti perässä. Miksi poliittiset linjaukset eivät useammin konkretisoidu todellisiksi ilmastoteoiksi?
Globaalit ilmastotavoitteet ja niiden haasteet
Nykyiset globaalit tavoitteet tiivistyvät kolmeen pääkohtaan:
- Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen, mikä edellyttää nopeita ja merkittäviä päästövähennyksiä.
- Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen, metsäkadon pysäyttäminen ja teknologiset innovaatiot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
- Kansainvälisen ilmastorahoituksen lisääminen haavoittuvien maiden tukemiseksi ja kestävän kehityksen turvaamiseksi.
Haasteet näiden tavoitteiden saavuttamisessa ovat kuitenkin merkittäviä, ja eteneminen on liian hidasta.
Poliittiset rakenteet ja lobbaus hidastavat muutosta
Kuilu tavoitteiden ja tekojen välillä ei johdu yhdestä syystä, vaan monitasoisesta ilmiöstä, jossa yksilöiden valinnat, yhteisöjen intressit ja taloudellis-poliittiset rakenteet kietoutuvat toisiinsa.
Päätöksenteko on poliittisesti monimutkaista ja täynnä kompromisseja, erityisesti silloin, kun ilmastotavoitteet kilpailevat taloudellisten ja sosiaalisten arvojen kanssa. Vaalikausien rajallisuus, konsensuksen tarve ja populismin paineet vesittävät usein tavoitteita tai lykkäävät niitä.
COP30-kokouksen yhteydessä yli 1600 fossiilisten polttoaineiden lobbaria pyrki vaikuttamaan neuvotteluihin. Tämä herättää kysymyksen päätöksenteon riippumattomuudesta ja kunnianhimosta. Lobbaus ylläpitää fossiilisten polttoaineiden taloudellista merkitystä ja hidastaa siirtymää uusiutuviin energialähteisiin, mikä korostaa tarvetta vahvalle poliittiselle tahdolle ja kansainväliselle yhteistyölle.
Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää:
- vahvaa poliittista sitoutumista ja pitkäjänteistä strategiaa
- uskottavia ohjauskeinoja ja riippumatonta asiantuntijatietoa
- johdonmukaisuutta vaalikausien yli sekä yritysten ja kansalaisyhteiskunnan osallistamista
Lisäksi on perusteltua olettaa, että ilmastopolitiikan onnistuminen edellyttää selkeää ja ennakoitavaa viestiä tulevasta suunnasta, sillä juuri se luo vakaan pohjan strategisille investoinneille ja päätöksenteolle.
Yksilöiden ja yhteisöjen rooli ilmastokuilussa
Yksilötasolla toimien rajallisuus liittyy käytännön ja psykologisiin tekijöihin. Vaikka tietoisuus ilmastonmuutoksesta on laajaa, arjen valintoja on vaikea muuttaa, etenkin kun ilmastoystävälliset vaihtoehdot koetaan kalliiksi tai hankaliksi. Psykologinen etäisyys – kokemus siitä, että kriisi tapahtuu muualla tai myöhemmin – heikentää halua toimia nyt (ks. Annu Perälän väitöskirja ”Varmaan niitä vaihtoehtoja on hyvä miettiä”: Ilmastonmuutokseen sopeutumisesta viestiminen tutkimuksen, median ja kansalaisten silmin, Vaasan yliopisto, 2025).
Yhteisöjen ja organisaatioiden tasolla lyhyen aikavälin tehokkuus- ja kilpailupaineet törmäävät pitkäjänteisiin ilmastotavoitteisiin. Valtioiden talouspolitiikka perustuu pitkälti kasvun tavoitteluun, vaikka ekologinen todellisuus vaatisi kulutuksen hillitsemistä. Kasvua tarvitaan muun muassa velkojen maksuun, investointeihin ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. Tämän vuoksi ilmastopolitiikka nivoutuu poliittiseen tasapainoiluun, jossa taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset arvot kilpailevat keskenään.
Kestävyyden uudelleenajattelu – tekninen, taloudellinen ja eettinen muutos
Näen, että kuilun kaventaminen vaatii muutosta tavassa, jolla kestävyyttä ajatellaan – ei irrallisena osa-alueena, vaan yhteiskunnallisen toiminnan läpäisevänä periaatteena. Tämä muutos on teknisen ja taloudellisen lisäksi eettinen: hyvinvointia on tarkasteltava uudelleen ei vain kasvun, vaan pitkäjänteisen elinkelpoisuuden näkökulmasta.
Keskeinen ongelma juuri piilee ilmastonmuutoksen monitahoisuudessa ja lyhyen aikavälin poliittisen ja taloudellisen paineen sekä pitkäjänteisen, koko systeemin muutosta vaativan toiminnan ristiriidassa. Ratkaisu ei ole yksinkertainen, eikä riitä pelkkä teknisten tai taloudellisten toimenpiteiden lisääminen. Tarvitaan myös päätöksentekokulttuurin uudistamista, jossa ilmastotoimet ovat ennakoitavia, johdonmukaisia ja laajasti osallistavia. Poliittisen ajattelun on ulotuttava yli vaalikausien ja sektorirajojen.
Paradoksi säilyy, sillä lyhyen aikavälin intressit ja vahvojen eturyhmien pyrkimys turvata oma asemansa murentavat pitkän aikavälin tavoitteita, ellei niitä kytketä johdonmukaisesti kaikkeen päätöksentekoon ja yhteiskunnan toimintaan. Samalla yksilöiden ja yhteisöjen motivaatio ja toimintamahdollisuudet jäävät rajallisiksi ilman rakenteellisia uudistuksia, jotka tekevät ilmastoystävällisistä valinnoista helpompia ja houkuttelevampia.
Siksi paradoksin ratkaisu vaatii yhtä aikaa teknisiä innovaatioita, oikeudenmukaista ja osallistavaa päätöksentekoa sekä eettistä pohdintaa. Tämä edellyttää poliittista rohkeutta ja kansainvälistä yhteistyötä, jotta ilmastotoimet eivät jää pelkiksi sanoiksi vaan konkretisoituvat vaikuttaviksi teoiksi.
