On helppo olla yhtä mieltä siitä, että autoiluun liittyy paljon riskejä. Autoilija voi ajaa ojaan tai törmätä toisiin tiellä liikkujiin; rengas voi puhjeta, jakohihna pettää tai polttoaine loppua; autoilija voi saada parkki- tai ylinopeussakot; auton pitäminen voi osoittautua ylettömän kalliiksi ja niin edelleen.

Kurssiriski taas tarkoittaa epävarmuutta, joka johtuu arvopapereiden, valuuttojen tai muiden sellaisten heilahteluista sijoittajan kannalta epäedulliseen suuntaan. Riskipääomaksi sanomme rahoja, jotka on sijoitettu tai ovat tarjolla sijoitettavaksi uudelle, arvaamattomalle liiketoiminnan alueelle.

Jos ottaa riskin, niin kokeilee onneaan – tiedostaen valinnassaan tappion tai menetyksen mahdollisuuden. Riskialttiiksi sanomme tehtävää tai hanketta, jota pidämme vaarallisena, rohkeana tai uskaliaana.

Lienee eettisesti ongelmattomampaa ottaa riski, jos siitä mahdollisesti aiheutuvat haitat tai vahingot koskevat vain itseä. Muiden terveyttä tai hyvinvointia ei pitäisi riskeerata – ei ainakaan vakavasti eikä ilman suostumusta.

Riskejä arvioimme eri näkökulmista, erilaisten tekijöiden suhteen. Tekijät, joiden suhteen riskejä arvioidaan, ovat riskien ominaisuuksia. Jotta riskejä voitaisiin hallita, lieventää tai välttää kokonaan, riskien ominaisuuksia pitää tuntea edes karkeasti ja niihin pitää kyetä vaikuttamaan. Jos riskeihin ei kyetä vaikuttamaan, ne ovat hallitsemattomia.

Tähän liittyy eräs tärkeä riskien ominaisuus: ne ovat vakavuudeltaan erilaisia. Puhumme riskeistä, jotka eivät oikeastaan ole riskejä, ainakaan jos niitä verrataan todella vakaviin riskeihin. Tällainen ”kevytriski” – tai riski vain omassa kontekstissaan – on leikkimielisessä pelissä, kuten shakissa, tehty riskaabeli siirto.

Kaksi yleisimmin mainittua riskien ominaisuutta ovat vakavuus ja todennäköisyys. Muita riskien ominaisuuksia ovat lyhyt tai pitkä aikaväli, ohimenevyys tai pysyvyys, paikallisuus tai yleismaailmallisuus. Tässä maailmanajassa tuntuu olevan paljon pitkäaikaisia, melko pysyviä ja laajoja, ellei yleismaailmallisia, riskejä.

Eräät riskit ovat olemassa vain ohimenevästi ja suhteellisen lyhyen ajan. Tällaiset vaaratekijät voivat olla myös hyvin paikallisia, kuten myrskyt ja tulvat. Valtion velkaantuminen voi olla paikallinen, yksittäistä maata koskeva pitkäaikainen riski. Sen vanavedessä seuraa monia muita riskejä, kuten tulonsiirtojen ja palvelujen väheneminen, köyhyyden lisääntyminen, tuloerojen kasvu ja luokkaviha.

Ilmastonmuutokseen ja luontokatoon taas liittyy hyvin pitkäaikaisia riskejä, jotka ovat yleismaailmallisia. Sellaisia riskejä ovat esimerkiksi laajojen alueiden muuttuminen elinkelvottomiksi ja lajien sukupuuttoaallon kiihtyminen. Nämä riskit ovat todellisia, eivät tuulesta temmattuja. Tiedotusvälineillä ja tieteellisellä tutkimuksella on tärkeä rooli riskitietoisuuden lisäämisessä. Älä ammu viestintuojaa!

Jos hyväksymme edellä esitetyn tarkastelun, riskien perusominaisuuksina voidaan pitää vakavuutta ja todennäköisyyttä, joilla on erilaisia asteita. Vakavuuden ja todennäköisyyden erottelua mutkistaa kuitenkin se, että vakavuus ei aina tarkoita vain sitä, miten haitallisiksi riskin toteutuminen ja seuraukset arvioidaan.

Riskin vakavuus voi viitata myös kokonaisarviointiin, jossa otetaan yhtä aikaa huomioon sekä riskin todennäköisyys että sen toteutumisesta aiheutuvien haittojen aste. Tässä jälkimmäisessä merkityksessä riskiä voidaan pitää vakavana, jos jompikumpi – riskin haitta-aste tai todennäköisyys – on korkealla tasolla ja toinen vähintään keskitasolla.

Jos siis riskin haitta-aste on vain keskitasoa mutta todennäköisyys suuri, riskiä voidaan pitää vakavana. Vakavana voidaan pitää myös sellaista riskiä, jonka haitat ovat hyvin suuret mutta todennäköisyys vain kohtalainen. Riskin haitta-aste ja todennäköisyys yhdessä tuottavat riskin vakavuuden.

Riskin haitallisuuden arviointiin voidaan käyttää esimerkiksi seuraavaa kolmiportaista asteikkoa: vähän haitallinen, melko haitallinen, erittäin haitallinen. Haitallisuusasteikkoja on myös muita, kuten lievä, siedettävä, sietämätön. Eri asteikot eivät välttämättä ole yhteismitallisia, ja käytettävä asteikko saattaa herättää eri ihmisissä erilaisia mielikuvia. Riskiarviointiin liittyykin vahva subjektiivinen ulottuvuus.

Myös todennäköisyyden arviointiin voidaan käyttää kolmiportaista asteikkoa: epätodennäköinen, melko todennäköinen, erittäin todennäköinen. On muitakin todennäköisyysasteikkoja, kuten pieni todennäköisyys, keskitason todennäköisyys, suuri todennäköisyys.

Haitta-asteen ja todennäköisyyden yhdistelmää voidaan pitää riskien tärkeimpänä ominaisuutena erityisesti riskienhallinnan näkökulmasta. Riskienhallinta tarkoittaa erilaisten vaarojen tai uhkien tunnistamiseen ja minimointiin tähtääviä toimia: varautumista ja valmistautumista. Riskien minimointiin tähtääviä toimia edustavat esimerkiksi vakuutukset ja puolustusvoimat.

Paradoksaalista tai ei, riskienhallinta saattaa myös lisätä riskiä. Esimerkiksi sotilaallinen varustautuminen voi toisaalta vähentää sodan uhkaa ja toisaalta lisätä sitä, jos ajaudutaan kilpavarusteluun ja varustelukierteeseen.

Samoin vakuutukset voivat toisaalta vähentää riskejä ja toisaalta lisätä riskinottoa. Ajatellaan vaikkapa sitä, miten matkatavaravakuutus saattaa vähentää huolellisuutta omista tavaroista.