Ernst Ludwig Kirchner (1880-1938): Naisen muotokuva (1911)

Ihmisen neljä olomuotoa

blog

Ystävän tai läheisen menettämistä voi surra, vaan miten on ihmiskunnan laita? Voiko sitä surra?

Kävin kahdella haudalla. Toiseen on haudattu äitini ja toiseen inttikaverini. Molemmat kuolivat tänä vuonna. Äidin menettämiseen liittyvä suru on kunniavieras, ja Tuomoa muistelen haikeudella.

Ihmisellä on neljä olomuotoa: yksilö, laji, ihmiskunta ja ihmisyys. Ihmisellä voidaan viitata esimerkiksi äitiini ja Tuomoon, ihmislajiin biologisena käsitteenä, ihmiskuntaan kaikkien ihmisyksilöiden kokoelmana, tai ihmisen ideaan, arvoon ja ihanteeseen.

Jokaisella ihmisellä on lajityypillisiä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia, jotka voivat kuitenkin vaihdella inhimillisesti katsoen suurestikin yksilöstä toiseen. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi pituus ja paino, kasvonpiirteet sekä luonne.

Ihmiskunta tarkoittaa suppeassa merkityksessä kaikkia puheena olevalla hetkellä elossa olevia ihmisiä, ja laajemmassa merkityksessä niin nykyisiä kuin menneitä ja tulevia sukupolvia.

Ihmisyyttä voidaan pitää platonistisena käsitteenä, joka vastaa suurin piirtein sitä, mitä voitaisiin kutsua ihmisen ideaksi. Ihmisen idea sisältää ensinnäkin kuvauksen siitä, millaisia henkisiä ja fyysisiä kykyjä, tietoja ja taitoja ihmisellä voi olla. Ihmisen ideaan sisältyy myös käsitys siitä, millaisia arvoja ja ihanteita ihmisyksilöiden ja -yhteisöjen tulisi edustaa ja toteuttaa.

Tämä vastaa suurin piirtein sitä, mitä erityisesti arvostamme ihmisissä tai mitä pidämme yleisesti ottaen ihmisen korkeimpina tai hienoimpina piirteinä. Antiikin Kreikassa pidettiin suuressa arvossa viisautta, itsehillintää, rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta. Näyttöä tästä on muun muassa Platonin ja Aristoteleen teoksissa. On mahdollista, että oman aikamme ja kulttuurimme ihmisihanne on erilainen.

Äidilläni oli monia hienoja piirteitä. Omalta kannaltani hienointa oli, että hän oli äitini.

On realismia hyväksyä, että kukaan ihmisyksilö ei voi toteuttaa kaikkia arvossa pidettyjä piirteitä. Lienee epäselvää, mitä täydellinen ihminen edes tarkoittaisi. Jotain osviittaa antaa kieli poskessa se, että Identtiset kaksoset -elokuvassa (engl. Twins) Arnold Schwarzenegger esittää geenilaboratoriossa jalostettua huippuihmistä, joka ei ole vain lihaskimppu, vaan kaikin tavoin fiksu ja hyväsydäminen.

Elokuvan alussa on huvittava kohtaus, jos Schwarzenegger lukee Nietzschen Niin puhui Zarathustraa. Eräs kirjan teemoista on yli-ihminen, joka syntyy, kun ihminen pystyy luomaan itse omat arvonsa ja norminsa. Tällainen henkisesti korkeatasoinen yksilö toteuttaa kaikkia niitä moraalisia ja esteettisiä mahdollisuuksia, jotka kristillinen kasvatus ja arvomaailma pyrkivät tukahduttamaan. Nietzschen ihmisihanne on huonomaineinen, eikä vähiten siksi, että natsit omivat ja vääristivät sen oman kansallismielisen ideologiansa käyttöön.

Ihminen-sanalla viitataan siis sekä biologiseen lajiin että yhteisön ja kulttuurin luomukseen. Biologit puhuvat ihmisen geno- ja fenotyypistä eli perimästä ja yksilön kaikkien ominaisuuksien yhdistelmästä. Ihmislaji on niiden kollektiivinen varanto.

Kuulostaa lattealta, kun sanon, että yksilöt ovat ihmisyyden ilmenemismuotoja. Silti totta toinen puoli. Yksilöt syntyvät geneettisen ja kulttuurisen perimän, biologian ja opitun pohjalta, ja muodostavat yksilöllisiä yhdistelmiä ajassa ja paikassa. Olemme geenien ja kulttuuriperimän henkilöitymiä, ihmisyyden avatareja, ruumiillistumia.

Yhteisöissään yksilöt välittävät ihmisyyttä toisilleen kuin soihdunkantajat tulta. Sen liekki palaa ja lepattaa jokaisella omalla tavallaan. Niin se lepatti myös Tuomolla, inttikaverillani.

Ihmisyyttä ei siis ole yksilöistä irrallaan. Ihmisyyttä on vain yksilöissä ja heidän kauttaan. Filosofiassa tällaista näkemystä sanotaan aristoteeliseksi eli maltilliseksi realismiksi. Sen mukaan yleiset ominaisuudet, kuten ihmisyys, ovat todellisia, mutta ne eivät ole olemassa itsenäisesti, yksilöistä riippumatta.

Palatakseni ajatuksissa hautausmaalle, ikävöinti, suru ja kaipaus suuntautuvat ensinnäkin menneisyyteen, mutta ne voivat suuntautua myös tulevaisuuteen. Silloin niihin voi liittyä menetyksen pelko.

Yksilöä voi olla ikävä. Ikävää voi tuntea, kun menettää ystävän tai läheisen ihmisen. Tällainen ikävöinti suuntautuu ensinnäkin menneisyyteen – siihen, mitä ei enää ole. Tulevaisuuteen suuntautuessaan ikävöinti voi jo edeltä käsin koskea myös sitä, mitä ei voi enää toisen kanssa kokea sen jälkeen, kun on menettänyt tämän.

Ihmislajia samoin kuin ihmiskuntaa voi tulevaisuuteen suuntautuen ikävöidä, jos ajattelee, että koko laji tuhoutuu enemmin tai myöhemmin luonnonkatastrofin tai ihmisen oman toiminnan seurauksena. Ihmisyyttä voi puolestaan kaivata, jos ihmisyyden ihanne loistaa poissaolollaan ja epäinhimillisyys valtaa alaa.

Yksilöitä ikävöidään, mutta sellaiset piirteet meissä, jotka ovat tavallisia muissakin ihmisissä, saatetaan muistaa jopa paremmin kuin yksilölliset piirteemme. Muistisairas voi unohtaa läheisetkin ihmiset, mutta yleisiä piirteitä koskeva erottelukyky kuten se, näkyykö peilissä mies vai nainen, voi säilyä muistisairaalla pitkään.

Sukupolvet vaipuvat unholaan. Harvassa ovat sellaiset merkkihenkilöt, joita muistellaan vielä vuosikymmenten, -satojen tai jopa -tuhansien jälkeen. Eikä heitä kaikkia suinkaan muistella hyvällä. Tuomoa muistelen hyvällä ja äitiäni rakkaudella. Ihminen jää mieleen ennen muuta ystävilleen ja läheisilleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja on Vaasan yliopiston vastuullisuus- ja eettisyysjohtaja.