Oikein–väärin on binaarinen eli kaksiasentoinen arvostelma, joka on tuttu muun muassa koulun kokeista. Tosi–epätosi on samantapainen arvostelma.
Oikein–väärin -arvostelma on käytössä myös etiikassa. Monien, ellei useimpien, mielestä toden puhuminen on oikein ja valehtelu väärin eikä välimuotoa, kuten valkoisia valheita, ole olemassakaan. Valehtelu on siis väärin. Piste.
Gradualismi eli moraaliarvostelmien asteittaisuusteoria
Uusi etiikan teoria kuitenkin esittää, että moraaliarvostelmat (tai ainakin osa niistä) tulisi ymmärtää kaksiasentoisuuden sijasta asteittaisiksi. Martin Peterson esittelee tuoreessa kirjassaan Ethics in the Gray Area: A Gradualist Theory of Right and Wrong (Cambridge 2023) gradualismin eli moraaliarvostelmien asteittaisuusteorian. Teoria on toisaalta ilmeinen ja toisaalta kiistanalainen.
Peterson (2023, 1) perustelee asteittaisuusteoriaansa seuraavilla esimerkeillä. Murha on väärin, samoin kuin ylinopeus, mutta murha on suurempi vääryys kuin ylinopeus. Näin on siksi, että eettisesti arvioituna ihmisen kuolemalla on enemmän merkitystä kuin liikennerikkomuksella, jonka seurauksena kukaan ei välttämättä kuole. Samoin on oikeampaa poistaa maailmasta köyhyys kuin pitää lupauksensa tiskata astiat. Tämä johtuu siitä, että panokset ovat suuremmat ihmisten nähdessä nälkää kuin astioiden lojuessa tiskaamatta.
Moraalisesti harmaa alue
On myös toinen, kenties mielenkiintoisempi tapa, jolla tekojen oikeellisuus ja vääryys voivat olla asteittaisia. Asteittaisuusteorian mukaan jotkin teot ovat jossain määrin oikein ja jossain määrin väärin (Peterson 2023, 1, 19, 26). Tällaiset teot kuuluvat moraalisesti harmaalle alueelle. Se tarkoittaa, että ne eivät ole täysin oikein mutta eivät täysin väärinkään. Päivänpolttava esimerkki voisi olla se, että Suomen itäraja suljetaan ja turvapaikanhaku keskitetään lentoasemille ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille. Ei täysin oikein mutta ei täysin väärinkään?
Moraalisesti harmaan alueen ideaa voidaan verrata edellä mainittuun käsitykseen, jonka mukaan murha on suurempi vääryys kuin ylinopeus. Vaikka Maija pitäisi murhaa suurempana vääryytenä kuin ylinopeutta, hänen ei välttämättä tarvitse kyseenalaistaa sitä, että jokainen teko on joko oikein tai väärin. Sekä murha että ylinopeus ovat väärin.
Oikein ja väärin voivat siis olla asteittaisia mutta toisensa poissulkevia arvostelmia. Moraalisesti harmaan alueen idea kuitenkin problematisoi moraaliarvostelmien poissulkevuuden. Moraalisesti harmaan alueen idea siis kyseenalaistaa binaarisuuden eli kaksiasentoarvostelman etiikan peruspiirteenä.
Jossain määrin oikein ja jossain määrin väärin
On syytä tarkastella lähemmin, mitkä seikat vaikuttavat moraalisesti harmaan alueen muodostumiseen. Kysymys voidaan muotoilla myös näin: mitkä seikat voivat johtaa siihen, että jokin toimintavaihtoehto on tarkasteltavassa tilanteessa jossain määrin oikein ja jossain määrin väärin?
Eri tavoitteet ja oikeudet saattavat joutua ristiriitaan keskenään. Ajatellaanpa Suomen kansallista turvallisuutta ja yksilön oikeutta hakea turvapaikkaa. Niitä ei välttämättä voida toteuttaa maksimaalisesti yhtä aikaa, vaan toiseen keskittymisestä seuraa toisen toteutumatta jääminen tai rajoitettu toteutuminen.
Keskenään ristiriitaan joutuvien normien ja tavoitteiden tapauksissa voi käydä niin, että jokin toimintavaihtoehto osoittautuu jossain määrin oikeaksi ja jossain määrin vääräksi. Siksi eri toimintavaihtoehtojen arvioinnissa tarvitaan eettistä kokonaisharkintaa. Harkinta koskee sitä, mikä normi on tarkasteltavassa tilanteessa painavin ja miten eri normeja voitaisiin sovittaa yhteen parhaalla mahdollisella tavalla (Peterson 2023, 45, 52–53). Tällaisen harkinnan pohjalta toivotaan ratkeavan, mikä toimintavaihtoehto on hyväksyttävä ja mikä taas hylättävä.
Moraaliarvostelmien asteittaisuuden tunnustaminen ei siis yksin riitä. Eettisessä päätöksenteossa joudutaan lisäksi tapauskohtaisesti arvioimaan ja ratkaisemaan, mitkä perusteet ja näkökohdat ovat painavimpia: ne, jotka puhuvat teon puolesta, vai ne, jotka puhuvat sitä vastaan?
Kyse on siis siitä, onko tekoa koskevan eettisen kokonaisarvioinnin tulos positiivinen vai negatiivinen. Jos tulos on positiivinen, teko voidaan hyväksyä. Jos taas tulos on negatiivinen, teosta tulisi pidättäytyä. Näin tulkittuna moraaliarvostelmien asteittaisuusteoria näyttää palaavan, yllättävää tai ei, kaksiasentoisuuteen.
Pattitilanne
On kuitenkin myös mahdollista, että eettisen kokonaisarvioinnin tulos jää ratkaisemattomaksi. Pattitilanteessa päätös voidaan joutua tekemään muilla kuin eettisillä perusteilla. Sellaista päätöstä voisi kai sanoa ei-eettiseksi, erotukseksi epäeettisestä.
Tällaisen päätöksen vaihtoehto on, että pattitilanteessa kokonaisarviointia jatketaan ja täydennetään, kunnes eettisillä perusteilla saadaan annettua optimaalinen eli paras mahdollinen toimintasuositus (Peterson 2023, 121–123, 144–145). Myös ’paras mahdollinen’ on moraaliarvostelma, joka päätöksentekoon liittyessään toimii kaksiasentoisen logiikan mukaan: tulee valita paras mahdollinen ja pidättäytyä muista vaihtoehdoista.
Silti on mahdollista, että hyväksyttäviä ja jopa tasavahvoja (eli eettisesti yhtä oikeita) toimintasuosituksia on useita. Eettisessä päätöksenteossa voitaisiin tällöin toimia niin, että valittava teko tai toimintatapa arvotaan hyväksyttäviksi arvioitujen vaihtoehtojen joukosta. Peterson (2023, 16, 160–161) muotoilee tästä seuraavan todennäköisyyskriteerin: Jos jokin teko ei ole täysin oikein eikä täysin väärin, on rationaalisesti sallittua tehdä tuo teko, jos ja vain jos kyseinen teko valitaan satunnaisesti todennäköisyydellä, joka heijastaa teon oikeellisuuden astetta.
Situaatioeettinen hybridimalli
Peterson (2023, 1) esittää uskottavasti, että monet perinteiset moraaliteoriat, kuten seurausetiikka ja velvollisuusetiikka, ovat kaksiasentoisia. Niiden mukaan jokaisessa valintatilanteessa jokainen teko arvioidaan joko oikeaksi tai vääräksi, mutta ei koskaan molemmiksi.
Moraaliarvostelmien asteittaisuus voi antaa perusteen väittää, että uskottavin moraaliteoria olisi eräänlainen hybridimalli. Sen mukaan eettisessä päätöksenteossa on tärkeää kuunnella tarkasti sekä velvollisuuseettisiä että seurauseettisiä perusteita ja lisäksi ottaa huomioon tilannesidonnaiset tekijät. Tilannesidonnaisuuden vuoksi tätä mallia voidaan kutsua situaatioeettiseksi.
Kolmiasentoarvostelma
Vaikka Peterson (2023, 4–5) ei syvenny seuraavaan, on syytä huomata, että etiikassa ja juridiikassa on käytössä myös kolmiasentoarvostelma: velvoittava–sallittu–kielletty. Sallitun vastakohta on kielletty, mutta myös velvollisuuden vastakohta on kielletty. Velvollisuuden vastakohtaa ei siis saa tehdä eikä velvollisuutta saa jättää täyttämättä. Sallittu ei puolestaan tarkoita samaa kuin se, mihin on velvollinen. Otetaan tästä esimerkki. Suomen alkoholilain (luku 5, 43-44 §§) mukaan alkoholijuomien anniskelu on sallittu kello 9:stä kello 1.30:een ja lupaviranomaiselle tehdyn kirjallisen ilmoituksen perusteella enintään kello 4:ään. Velvollisuutta anniskella ei kuitenkaan ole.
Vain huonoja vaihtoehtoja
On myös syytä huomata, että binaarinen teoria ei sulje pois sellaisten moraalisten pulmien mahdollisuutta, joissa kaikki vaihtoehdot ovat väärin. Siksi saatetaan sanoa, että jossain tilanteessa on vain huonoja vaihtoehtoja. Binaarinen teoria hylkää kuitenkin sellaisten pulmien mahdollisuuden, jossa teot ovat sekä oikein että väärin.
Asteittaisuusteorian avainväitteet
Tämä viittaa siihen, että asteittaisuusteoria voidaan parhaiten ymmärtää yhdistelmäksi kahdesta väitteestä (Peterson 2023, 3–4). Ensimmäinen on semanttinen väite, jonka mukaan moraaliarvostelmat, kuten oikein ja väärin, ovat asteittaisia. Tämä tarkoittaa, että moraalikielemme sisältää ainakin kätketysti sellaisia käsitteitä kuin ”oikeasti oikein”, ”hieman väärin” ja ”lähes täysin oikein”. Toinen väite on normatiivinen. Sen mukaan ihmisten teoilla ja toiminnalla on deonttisia eli moraaliseen pitämiseen liittyviä ominaisuuksia, joita voidaan eritellä liukuvien käsitteiden avulla.
Asteittaisuusteorian vastakohta
Varmemmaksi vakuudeksi toistettakoon vielä asteittaisuusteorian vastakohta. Binaarisen käsityksen (Peterson 2023, 5) mukaan eettiset arvostelmat, kuten oikein ja väärin, eivät salli liukumista tai aste-eroja. Tämä tarkoittaa, että mikään teko ei voi olla jossain määrin oikein ja jossain määrin väärin eli sekä oikein että väärin. Jokainen teko, jos sillä ylipäätään on deonttinen ominaisuus, on joko oikein tai väärin.
Eettinen perspektivismi
Moraaliarvostelmien asteittaisuusteoria tulee lähelle, jos ei relativismia, niin ainakin perspektivismiä eli käsitystä, jonka mukaan tiedolliset, eettiset ja esteettiset käsitykset ovat riippuvaisia näkökulmasta. Kun näkökulmariippuvuuden ideaa sovelletaan etiikkaan, voidaan havainnollistuksena käyttää vaikkapa seuraavaa kuvitteellista esimerkkiä:
Maijan mielestä Mattia on moitittu työpaikalla liian ankarasti vapaa-ajalla tehdyn mauttoman Facebook-päivityksen takia. Maijan kokemuksen mukaan Matti on hoitanut työnsä julkishallinnossa aina hyvin. Margareetan mielestä taas pitää ottaa huomioon, että Matti työskentelee juuri julkishallinnossa. Sen työntekijöiltä edellytetään suurempaa huolellisuutta ja parempaa arvostelukykyä kuin muilta kansalaisilta sen suhteen, miten toimia vapaa-ajalla. Maija ja Margareetta arvioivat Matin tapausta eri näkökulmista. Maija keskittyy Matin moitteettomaan työsuoritukseen, kun taas Margareetta kiinnittää huomiota työpaikan ja -roolin mukanaan tuomiin erityisvaatimuksiin.
Perspektivismi ja asteittaisuusteoria eivät kuitenkaan tyhjene toisiinsa, vaan niillä on eri tehtävät. Perspektivismi auttaa kiinnittämään huomiota keskustelijoiden erilaisiin näkökulmiin ja heidän esittämiinsä perusteluihin. Asteittaisuusteoria voi puolestaan auttaa arvioimaan, millainen painoarvo on eri perusteluilla ja näkökohdilla puheena olevassa tapauksessa. Tämän asteittaisuusteoria tekee mahdollistamalla ajatuksen, että teko voi olla ei ihan oikein mutta ei täysin väärinkään.
