Seuraavassa esittelen kestävää kehitystä koskevaa eurooppalaista osaamiskehystä (2022). Aloitan sen taustalla olevasta Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta (2019). Lopuksi arvioin osaamiskehyksen avaintavoitteen, kestävän kehityksen kansalaistaitojen, ja suomalaisten yliopistojen hiilineutraaliustavoitteen keskinäistä tärkeysjärjestystä.
Euroopan vihreän kehityksen ohjelma
Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä, että ilmastonmuutos ja ympäristön pilaantuminen uhkaavat elämää planeetallamme. Euroopan Vihreän kehityksen ohjelma (European Green Deal) tähtää näiden uhkien voittamiseen. Ohjelman avulla Euroopan unionista halutaan tehdä moderni, resurssitehokas ja kilpailukykyinen. Tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi halutaan yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista: vauhdittaa taloutta vihreän teknologian avulla, luoda kestävää teollisuutta ja liikennettä sekä vähentää saasteita. Siksi unionin jäsenmaat sitoutuvat vähentämään päästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tilanteeseen verrattuna.
Vihreän kehityksen ohjelma linjaa toiveikkaasti, että ilmasto- ja ympäristöhaasteiden muuttaminen mahdollisuuksiksi tekee siirtymästä oikeudenmukaisen ja osallistavan kaikille. Ohjelma lupaa siksi jäsenmaille tukea. Euroopan komissio auttaa jäsenmaita suunnittelemaan ja toteuttamaan uudistuksia, joilla tuetaan vihreää siirtymää ja edistetään vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden saavuttamista. Uudistukset koskevat eri tehtäväalueita ja ovat läpileikkaavia. Näihin alueisiin kuuluvat myös tutkimus ja koulutus.
Siksi komissio kannustaa jäsenmaita varmistamaan, että oppijat ja opettajat omaksuvat tietoja, taitoja ja asenteita, joita vihreämpään ja kestävämpään yhteiskuntaan ja talouteen siirtyminen vaatii. Komissio kannustaa tukemaan oppilaitoksia kestävän kehityksen sisällyttämisessä opetukseen, oppimiseen ja toimintaan ylipäänsä. Lisäksi komissio rohkaisee sopimaan yhteisesti perustavanlaatuisista muutoksista, joita kestävää kehitystä ja vihreää siirtymää edistävä koulutus edellyttää.
Euroopan unionin neuvosto antoi kesällä 2022 suosituksen vihreää siirtymää ja kestävää kehitystä koskevasta oppimisesta. Suosituksessa kerrotaan, miten kestävyys voidaan nivoa osaksi kaikkea koulutusta. Neuvosto kehottaa jäsenmaita nostamaan vihreää siirtymää ja kestävää kehitystä koskeva oppiminen koulutuspolitiikan ja -ohjelmien keskiöön.
Neuvosto kehottaa myös tarjoamaan kaikille oppijoille mahdollisuuden omaksua tietoa ilmastokriisistä. Tietoa voi omaksua sekä muodollisen että epämuodollisen oppimisen keinoin. Lisäksi neuvosto kehottaa kehittämään opettajien ilmastonmuutos- ja kestävyysosaamista sekä tarjoamaan heille keinoja käsitellä opiskelijoiden ilmastoahdistusta. Tämä on huomionarvoista. Kestävyys ei ole vain ympäristökysymys, vaan siihen liittyy myös ihmisen henkinen hyvinvointi.
Euroopan unionin neuvosto opastaa luomaan kannustavia oppimisympäristöjä, joissa kestävyys on osa kaikkea oppilaitoksen toimintaa. Opetuksen tulisi olla käytännönläheistä, monialaista ja paikallisiin tarpeisiin mukautettua. Siksi neuvosto kannustaa ottamaan opiskelijoiden ja henkilöstön lisäksi sidosryhmät mukaan kestävyyttä edistävään koulutukseen. Sidosryhmiä ovat esimerkiksi paikallishallinto, nuorisojärjestöt sekä tutkimus- ja innovaatioyhteisöt.
GreenComp: kestävää kehitystä koskeva eurooppalainen osaamiskehys
Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa esitetään useita toimenpiteitä, joiden avulla ympäristökestävyyttä koskevaa oppimista voidaan tukea Euroopan unionissa. Yksi näistä toimenpiteistä on kestävää kehitystä koskevan eurooppalaisen osaamiskehyksen (GreenComp) kehittäminen. Kehys sisältää ympäristökestävyyden lisäksi myös sosiaalisen ja yhteiskunnallisen kestävyyden tavoitteita.
GreenComp-osaamiskehyksessä määritellään joukko kestävyysosaamisen osatekijöitä, jotka voidaan yhdistää eri koulutusohjelmien sisältöihin. Kehyksen tavoitteena on ohjata oppijoita omaksumaan sellaisia tietoja, taitoja ja asenteita, jotka edistävät empaattista, vastuullista ja punnittua ajattelua, suunnittelua ja toimintaa ympäristön hyvinvoinnin ja kansanterveyden ylläpitämiseksi.
Osaamiskehys linjaa kaksitoista kestävyystaitoa, jotka on jaettu neljään osaamisalueeseen (ks. Taulukko 1).
Taulukko 1. Kestävää kehitystä koskeva eurooppalainen osaamiskehys (GreenComp)
GreenCompin tarkoituksena on tarjota oppilaille ja opettajille yhteinen osaamiskehys. Kehys kattaa kaikenikäisten oppijoiden kestävää kehitystä koskevat tiedot ja taidot kaikissa oppimisympäristöissä, muodollisesta koulutuksesta arkioppimiseen.
Eurooppalaisen osaamiskehyksen lähtökohtana on, että ilmastonmuutos ja luontokato vaativat välittömiä toimenpiteitä. Ne vaativat myös pitkäkestoisia systeemisiä muutoksia asenteissa, ajattelutavoissa ja käytänteissä. Osaamiskehys korostaa, että koulutuksella on keskeinen rooli käyttäytymismallien ja uskomusten muuttamisessa. Siten koulutuksella on tärkeä rooli myös oikeudenmukaisen ja kestävän tulevaisuuden saavuttamisessa.
Osaamiskehyksen mukaan kriittinen ajattelu, empatia, vastuullisuus ja välittäminen ovat taitoja, joita on edistettävä koko opetuksen ja oppimisen ajan. Tällaiset kestävää kehitystä koskevat metataidot voivat auttaa eri-ikäisiä oppijoita toteuttamaan kestävyyden periaatteita jokapäiväisessä elämässään, ymmärtämään monimutkaisia järjestelmiä, toimimaan ja vaatimaan toimia maapallon hyvinvoinnin puolesta sekä ryhtymään itse muutoksen tekijöiksi.
GreenComp-osaamiskehystä suositellaan käytettäväksi esimerkiksi opetussuunnitelmien laatimiseen, itsereflektioon sekä nykyisten ohjelmien ja toimintapolitiikan kehityksen arviointiin.
Vihreän kehityksen ohjelman suhde osaamiskehykseen
Euroopan vihreän kehityksen ohjelma ja kestävää kehitystä koskeva eurooppalainen osaamiskehys täydentävät toisiaan. Vihreä kehitysohjelma antaa puitteet eli yleiset periaatteet osaamiskehyksen tarkemmille tavoitteille.
Vihreä kehitysohjelma pyrkii saavuttamaan kestävyys- ja ympäristötavoitteet eri politiikan aloilla. Osaamiskehys taas auttaa varmistamaan, että kansalaisilla on kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavat tiedot ja taidot.
Osaamiskehys antaa suuntaviivoja koulutuksen kehittämiselle. Se ohjaa koulutuksen ammattilaisia ja opiskelijoita pohtimaan ja soveltamaan kestävyyden ja vastuullisuuden vaatimuksia eri ammateissa. Tämä taas tukee vihreän kehitysohjelman tavoitteita ja auttaa varmistamaan, että kestävyysperiaatteet otetaan huomioon kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja eri aloilla.
Yliopistojen tehtävä: hiilineutraalius vai tietojen ja taitojen lisääminen?
Kuten kaikki ihmisen toiminta, myös yliopistot ja korkeakoulut tuottavat kasvihuonekaasupäästöjä. Ne eivät siis ole päästöjen suhteen puhtaita pulmusia.
Annan tästä esimerkin: Vuonna 2022 Vaasan yliopiston hiilijalanjälki oli 4,2 tuhatta tonnia (eli 4,2 miljoonaa kiloa) hiilidioksidiaekvivalentteja kasvihuonekaasuja (Hansel 2023). Se on noin 700 kiloa yliopistolaista, opiskelijaa ja työntekijää kohden. Suurin osa päästöistä syntyi rakennusten ja kampuksen ylläpidosta, lämmön, sähkön ja veden kulutuksesta. Vertailun vuoksi on hyvä tietää, että vuonna 2019 Suomen kansantalouden aiheuttamat elinkaariset kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 128 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (Salo ym. 2023, 20). Vaasan yliopiston osuus tästä on noin 0,003 prosenttia – nämä ovat siis prosentin tuhannesosia. Samana vuonna Suomen hiilijalanjälki eli kulutusperäiset päästöt henkeä kohden olivat noin 13 tonnia (Salo ym. 2023, 21).
Eurooppalainen osaamiskehys suosittaa, että kestävän kehityksen kansalaistaitoja lisätään kaikilla koulutusasteilla sekä epämuodollisessa oppimisessa. Tämä tavoite voidaan rinnastaa toiseen. Suomalaiset yliopistot ovat yhdessä sitoutuneet siihen, että ne ovat hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä (Teesi 7; Unifin teesit kestävästä kehityksestä ja vastuullisuudesta 2020, 13). Veikkaisin, että monien, ellei useimpien, kansalaisten mielestä eurooppalaisen osaamiskehyksen tavoite on yliopistojen kannalta ensisijaisempi kuin ilmastoaneutraaliutta koskeva 2030-tavoite.
Suomessa voidaan vastuullisella metsänhoidolla ja maankäytöllä ylläpitää ja vahvistaa koko kansantalouden päästöt kompensoivia hiilinieluja. Suomi on siis niin onnellisessa asemassa, että täällä hiilinielut voisivat ihannetilanteessa kompensoida koko kansantalouden hiilipäästöt. Tämä ei välttämättä tarkoita, että muissa maissa, joista vastaavat hiilinielut puuttuvat, yliopistoilla on suurempi syy kompensoida omat kasvihuonekaasupäästönsä.
Maissa, joissa ei ole riittävästi hiilinieluja, yliopistojen päästöt voidaan kansantalouden tuottamien muiden päästöjen ohella pyrkiä kompensoimaan valtion, kuluttajien ja elinkeinoelämän yhteisvoimin. Kompensaatioita voidaan rahoittaa esimerkiksi verovaroin ja päästömaksuilla.
Valtio voi siis ainakin harkita sitä, että se kompensoisi yliopistojen puolesta niiden aiheuttamat (suhteellisen vähäiset) kasvihuonekaasupäästöt korvauksena yhteishyvästä, jota yliopistot tuottavat yhteiskunnalle tutkimus- ja koulutustoiminnallaan. Viimeisimpien tietojen mukaan Suomessakin on tarvetta verovaroin tapahtuvalle yliopistojen päästökompensaatiolle, sillä maankäyttösektori (eli maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous) on muuttunut nettonielusta nettopäästölähteeksi.
Jos valtio ei varsinaisen yliopistorahoituksen lisäksi verovaroin kompensoi yliopistojen päästöjä, vaan yliopistot joutuvat korvaamaan päästöt omista varoistaan (kuten sijoitustuotoista), kompensaatiomaksut ovat pois yliopistojen ydintoiminnasta, tutkimuksesta ja koulutuksesta.
Yliopistojen hiilineutraaliustavoitteesta puhuttaessa tuntuu joskus unohtuvan, että yliopistot eivät ole fossiilitaloutta tai päästöteollisuutta. Toisaalta luonto ei tiedä eikä erota, tuleeko haitta yliopiston kautta vai suoraan esimerkiksi hiilivoimalasta. Molempien toiminta aiheuttaa päästöjä, suoraan tai epäsuorasti.
Vähättelemättä hiilineutraaliustavoitteen kansallista ja kansainvälistä merkitystä väitän, että yliopistojen tärkein ilmastoteko on omien päästöjen välttäminen ja vähentäminen sekä kestävää kehitystä koskeva tutkimus ja koulutus. Tätä perustelee ja siihen ohjaa ja kannustaa myös eurooppalainen osaamiskehys.
Unifin neljännen teesin (2020, 10) mukaan yliopistot haluavat tarjota kestävän kehityksen opintoja osana kaikkia tutkintoja ja jatkuvaa oppimista. Tämän on linjassa Euroopan vihreän kehityksen ohjelman kanssa, joka kannustaa tukemaan oppilaitoksia kestävän kehityksen sisällyttämisessä opetukseen, oppimiseen ja toimintaan ylipäänsä.
Yliopistojen tehtävänä ei ole hiilineutraaliuden saavuttaminen keinolla millä hyvänsä. Sen sijaan niiden tehtävänä on tutkitun tiedon lisääminen ja valveutuneiden ja vastuuntuntoisten kansalaisten kasvattaminen. Siinä onnistuminen on osa yliopistojen kädenjälkeä eli positiivista vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan. Yliopistolaki luonnehtii tuota jälkeä antamalla yliopistoille tehtäväksi ”kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”.
