Caspar David Friedrich (1774-1840): Vaeltaja sumumeren yllä (1818)

Itseisarvot hallitusohjelmassa

blog

Maamme uusi hallitus otsikoi ohjelmansa verevästi: Vahva ja välittävä Suomi.

Retorinen uhkeus ei jää ohjelman otsikkoon vaan seuraa mukana sisältöihin. Seuraavassa tarkastelen tästä esimerkkiä, joka liittyy korkeakoulutusta ja tiedettä käsittelevään osioon (5.3, s. 86–90).

Hallitusohjelman mukaan on olemassa ainakin kaksi asiaa, joilla on itseisarvo. Molemmat niistä ovat opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalta. Tämä ei liene sattumaa, vaan siinä näkyy saman valmisteluryhmän kynänjälki.

Ohjelma tunnustaa, että akateemisella tutkimuksella ja tieteellä on itseisarvo (s. 87). Myös taiteella ja kulttuurilla on itseisarvo (s. 90).

Ennen tieteen itseisarvon tunnustamista hallitusohjelma tarttuu kuitenkin siihen, mitä voidaan kutsua tieteen välinearvoksi. Hallitus kertoo sitoutuvansa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan edistämiseen, kuten parlamentaarinen työryhmä on aiemmin esittänyt. Tavoitteena on nostaa Suomen tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä.

Hallitusohjelmassa pannaan toivo siihen, että tiede palvelee talouskasvua, investointeja ja työllisyyttä. Tutkimustieto ja asiantuntemus nähdään myös huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymyksinä (s. 87). Tämäkin liittyy tieteen ymmärtämiseen välineeksi, joka palvelee yhteiskunnalle tärkeiden tavoitteiden saavuttamista.

Käsitykseen sisältyy yliopistojen näkökulmasta myönteinen viesti. Hallitusohjelman mukaan tutkimus- ja kehitystoiminnan kasvattaminen edellyttää kahta yliopistoille tärkeää asiaa: tutkijoiden kouluttamista ja riittävää perusrahoitusta.

Näiden taloudellisten ja yhteiskunnallisten näkökohtien jälkeen hallitusohjelmassa noustaan ylärekisteriin: tieteen itseisarvoon. Joku voi kysyä, kuinka johdonmukaista on pitää tiedettä sekä itseisarvona että välinearvona. Tähän vastaamiseksi on syytä katsoa tarkemmin itseisarvon ja välinearvon käsitteitä.

Itseisarvon käsite on sumuinen kuin pelto kevätaamuna. Poikkeuksen tekee matematiikka, jossa itseisarvo määritellään yksiselitteisesti luvun etäisyydeksi lukusuoran nollasta. Muualla kuin matematiikassa selvintä on se, mitä itseisarvo ei ole: jos jokin on itseisarvo, se ei ole vain väline jonkin muun ja halutumman tavoittelemiseksi. Tätä voidaan pitää laadullisen itseisarvon peruspiirteenä. Kun hallitusohjelma puhuu itseisarvosta, kyseessä on laadullinen käsite.

Silti laadullinenkaan itseisarvo ei ole pelkästään laadullista vaan siihen voi liittyä sumea määrällinen ulottuvuus. Joku voi ajatella esimerkiksi, että itseisarvo tarkoittaa ääretöntä arvoa.

Runollisesti sanotaan, että ihmisen elämällä on ääretön arvo. Tällä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmisarvo on loukkaamaton ja luovuttamaton – sitä ei siis voi menettää. Tarkoitus voi olla myös sanoa, että kaikilla on yhtäläinen ihmisarvo sukupuolesta, rodusta, etnisestä alkuperästä, uskonnosta, vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Itseisarvosta puhuttaessa ääretön voi siis viitata esimerkiksi ihmisarvon yhtäläisyyteen ja luovuttamattomuuteen.

Laadulliseen itseisarvoon – tarkemmin sanottuna sen määrälliseen puoleen – liittyy myös se, että erilaisia itseisarvoja voidaan vertailla ja asettaa tärkeysjärjestykseen. Moni ajattelee, että ihmiselämällä on suuri, ellei ääretön, arvo. Mielipiteet jakautuvat enemmän sen suhteen, miten suuri arvo tieteellä ja taiteella on.

Jos esimerkiksi tiedettä pidetään arvokkaampana kuin taidetta, syynä ei välttämättä ole ero niiden itseisarvossa vaan siinä, että ihmiskunnan suurten ongelmien ratkaisemisessa tieteellä nähdään olevan suurempi välinearvo kuin taiteella. Itseisarvo ja välinearvo eivät siis ole täysin erillisiä suureita, vaan eräissä tapauksissa välinearvo voi täydentää itseisarvoa.

Itseisarvosta voidaan ajatella myös, että sellainen on jollain ihan itsestään, luonnostaan tai automaattisesti, eikä vasta sitten, kun joku keksii antaa sille arvon. Tämä sopii huonosti yhteen toisen, edellistä suositumman näkemyksen kanssa. Sen mukaan arvot ovat kulttuurituotteita eli ihmisten antamia ja määrittelemiä.

Siksi itseisarvot luetaan ennemmin eettisen ja metafyysisen realismin kuin relativismin välineisiin. Realismin mukaan arvot ovat todellisia ja ihmisten mielipiteistä riippumattomia. Relativistit taas ovat taipuvaisia kiistämään sen, että arvoja olisi olemassa yksilöiden ja yhteisöjen mielipiteistä riippumatta. Silti relativistikin voi ajatella, että itseisarvoja on olemassa jossain suhteellisessa, yksilöistä ja yhteisöistä riippuvaisessa merkityksessä.

Itseisarvoiksi mainitaan muun muassa tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Niillä voi kuitenkin olla myös välinearvoa. Riippuu tarkoituksesta ja näkökulmasta, mikä on itsessään arvokasta ja mikä taas hyödyn tavoittelun väline. Yksi ja sama asia – esimerkiksi tiede – voi olla molempia.

Uuden hallitusohjelman mukaan yliopistoja kehitetään sivistysyliopistomallin pohjalta (s. 87). Malli on klassinen. Wilhelm von Humboldtin (1767–1835) Berliinissä luoman tutkimusyliopiston johtoajatuksena oli Bildung durch Wissenschaft, ”sivistykseen tieteen kautta”. Suomessa J. V. Snellman (1806–1881) vuorostaan katsoi, että yliopistoissa viedään sivistystä eteenpäin tutkimuksen avulla. Uudessa hallitusohjelmassa liitytään humboldtilaiseen yleissivistyksen ihanteeseen, kun tieteellä sanotaan olevan itseisarvo.

Hallitusohjelman mukaan sivistys liittyy erityisesti yleisiin ajattelun ja argumentaation taitoihin: kriittisyyteen ja analyyttisyyteen (s. 87). Tätä ei pidä ymmärtää niin, että ohjelmassa väheksyttäisiin opiskeltavien sisältöjen hallintaa.

Tieteen itseisarvon korostamisen jälkeen ohjelmassa todetaan, että yliopistojen tehtävänä on löytää uusia ratkaisuja aikamme suuriin kysymyksiin. Esimerkkeinä mainitaan luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, energiamurros, digitalisaatio ja väestörakenteen muutos. Ne vaativat uudenlaisia ratkaisuja, joita hallitusohjelman mukaan on mahdotonta synnyttää ilman tutkimusta.

Avoimeksi jää, mitä tarkkaan ottaen tarkoitetaan, kun hallitusohjelman mukaan korkeakouluissa tuetaan ja vahvistetaan poikkitieteellistä, avointa akateemista keskustelukulttuuria ja ennakkoluulotonta innovaatioajattelua. Näiden sanotaan turvaavan korkealaatuista tutkimusta.

Jos olen oikeilla jäljillä, niin innovaatioajattelu tähtää tuotteiden, palvelujen ja prosessien kehittämiseen. Niitä voidaan kehittää asiakkaita tai omaa organisaatiota varten. Avoimen keskustelun korostaminen taas voidaan (toiveikkaasti) tulkita tunnustukseksi tieteen vapaudelle ja autonomialle: mikään tieteen ulkopuolinen taho, kuten yritys, puolue tai valtiovalta, ei saa sanella, millaisia tutkimustuloksia (tai innovaatioita?) tieteen pitää tuottaa.

Ohjelmassa toistetaan myös vanhoja ideoita, kuten sitä, että hallitus tukee korkeakoulujen profiloitumista. Tavoitteena on, että voimavarat käytettäisiin mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Siksi korkeakouluja kannustetaan tunnistamaan tutkimusalat, joilla ne voivat tavoitella maailman kärkeä. Kehotus on tarpeeton: yliopistoissa kyllä tiedetään omat vahvuusalat ja piilevät kyvyt. Kaikkia pelimerkkejä ei kuitenkaan kannata (eikä edes lain mukaan voi) laittaa yhden kortin varaan, vaan vahvuuksien vahvistamisen ja muiden tehtävien on oltava tasapainossa. Lopuksi ohjelma kannustaa korkeakouluja kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön (s. 87). Sitäkin on yliopistoissa tehty maailman sivu.

Kun yliopistojen rahoitusasema näyttää hallitusohjelman valossa suhteellisen vakaalta, voidaan todeta, että uusi ohjelma on yliopistojen (ja erityisesti tutkimustoiminnan) näkökulmasta siedettävä ja melko yllätyksetön. Tuttua ja turvallista on se, että sivistysyliopistomalli ja tieteen itseisarvo tunnustetaan. Niillä rauhoitellaan yliopistokenttää: olette tarpeellisia ja teitä arvostetaan.

Samalla on kuitenkin todettava, että yliopistojen rahoitusaseman vakaus perustuu niiden välinearvoon pikemmin kuin itseisarvoon. Yliopistojen odotetaan turvaavan ja kiihdyttävän maassamme tehtävää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Yliopistojen odotetaan myös kouluttavan asiantuntijoita eri aloille. Näihin tehtäviin yliopistoille osoitetaan verovaroja – ei siksi, että akateemisella tutkimuksella ja tieteellä on itseisarvo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja on Vaasan yliopiston vastuullisuus- ja eettisyysjohtaja.