Yleisesti ottaen pääoma tarkoittaa varoja ja omaisuutta, varsinkin sellaista, joka tuottaa omistajalleen voittoa tai muuta hyötyä. Tämä on herättänyt paljon keskustelua siitä, miten hyöty ja voitto tulisi jakaa, jotta jako olisi oikeudenmukainen. Keskustelua on virittänyt muun muassa Marxin Pääoma (1. osa 1867, 2. ja 3. osa postuumisti 1885 ja 1894).
Laajemmassa merkityksessä pääomalla on arvoa, joka voi olla luonteeltaan esimerkiksi taloudellista, käytännöllistä tai henkistä. Siksi erotetaan muun muassa rahapääoma, osakepääoma, sosiaalinen pääoma ja inhimillinen pääoma. Pääoman järkevään käyttöön ja säästämiseen liittyy arvoja eli hyvinä ja tavoiteltavina pidettyjä ominaisuuksia, kuten kestävyys ja vastuullisuus.
Kestävyydellä ja vastuullisuudella ajatellaan olevan ainakin kolme ulottuvuutta: ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen. Ekologista vastuuta kutsutaan ympäristövastuuksi ja sosiaalista vastuuta yhteiskuntavastuuksi. Lisäksi puhutaan kulttuurisesta vastuusta ja kestävyydestä. Kulttuurista vastuuta voidaan pitää yhteiskuntavastuun alalajina.
Myös pääomalla on sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus, oli pääoma sitten varoja, sosiaalisten verkostojen antamaa tukea ja yhteisöllisyyttä, tai ihmisten yhteisöä hyödyttäviä kykyjä ja taitoja. Sosiaalisen pääoman ja kulttuurisen pääoman käsitteet kietoutuvat toisiinsa.
Sosiologi Pierre Bourdieu katsoi, että kulttuurinen pääoma on yksi kolmesta sosiaalisen vuorovaikutuksen tekijästä, jota käyttämällä ja keräämällä yksilö lisää toimintamahdollisuuksiaan yhteiskunnassa (P. Bourdieu, “Cultural reproduction and social reproduction” teoksessa R. Brown (toim.), Knowledge, Education, and Social Change, Tavistock Publications, London, 1973, 71‒84). Bourdieun mukaan pääomien muut muodot ovat taloudellinen ja sosiaalinen.
Seuraavassa luon lyhyen katsauksen sosiaalisen pääoman ja kulttuurisen pääoman eri merkityksiin. Erottelu on hyödyksi, kun yritetään ymmärtää sosiaalisen ja kulttuurisen vastuun ja kestävyyden kysymyksiä. Lopuksi esitän aiheesta pari kokoavaa huomautusta.
1.1 Sosiaalinen pääoma asemana, valtana ja statuksena
Bourdieun mukaan sosiaalinen pääoma tarkoittaa asemaa, valtaa ja statusta (P. Bourdieu, ”The forms of capital” teoksessa J. G. Richardson (toim.), Handbook of Theory and Research for the Sociology of Education, Greenwood Press, 1986, 241–258). Henkilön asema, rooli ja tehtävä yhteiskunnassa tuovat hänelle valtaa ja oikeuksia, joita hän voi käyttää hyväkseen.
Bourdieulle sosiaalinen pääoma liittyy erottamattomasti yhteiskuntaluokkaan ja muihin yhteiskunnallisen kerrostumisen muotoihin. Ne puolestaan vaikuttavat erilaisiin etuihin ja etenemismahdollisuuksiin, joita yksilöllä voi olla.
Bourdieun mukaan sosiaalinen pääoma muodostaa käyttötarkoituksensa perusteella erilaisia kenttiä eli sosiaalisen toiminnan alueita (P. Bourdieu, ”The field of cultural production, or: The economic world reversed”, Poetics 12(4–5): 311–356). Kentät muodostuvat hierarkkisista yhteisöistä ja verkostoista, joissa ihmiset käyttävät valtaa toisiinsa nähden. Tällaisia kenttiä ovat esimerkiksi työ, ystävät ja kansalaisuus.
Näillä kentillä ihmiset käyttävät sosiaalista pääomaa vallan ja vaihdon välineenä. Kentillä on omat sääntönsä sille, mitä pääomaa (kuten varoja, tietoa, taitoa, kykyjä jne.) käytetään ja miten pääoma vaikuttaa haltijansa asemaan. Pääoma vaikuttaa muun muassa siihen, missä määrin yksilö voi antaa tai ottaa vastaan määräyksiä. Vallan määrä riippuu siis yksilön hallitsemasta pääomasta.
1.2 Sosiaalinen pääoma jaettuina arvoina ja normeina
Toinen näkemys sosiaalisesta pääomasta on normatiivinen. Sen mukaan jaetut arvot ja normit ovat kaiken rakentavan toiminnan perusta. Francis Fukuyama määritteli sosiaalisen pääoman ryhmän jäsenten jakamiksi arvoiksi ja normeiksi, jotka mahdollistavat jäsenten välisen yhteistyön (F. Fukuyama, ”Social capital and the modern capitalist economy: Creating a high trust workplace”, Stern Business Magazine, 1997, 4(1): 1–16). Näkemyksen juuret ulottuvat sosiologi Émile Durkheimin tutkimuksiin siitä, miten uskonto jumalineen ja rituaaleineen esittää vertauskuvallisesti yhteiskunnan valtaa yksilöihin nähden (E. Durkheim, Uskontoelämän alkeismuodot: Australialainen toteemijärjestelmä, Tammi, 1980). Tämän vallan muotoja ovat yhteiskunnassa jaetut arvot ja normit sekä tavat ja uskomukset.
1.3 Sosiaalinen pääoma ihmisten välisinä suhteina
Bourdieu (1986, 248) määritteli sosiaalisen pääoman myös resursseiksi, jotka tukevat erilaisia ihmisten välisiä suhteita ja verkostoja. Tämän käsityksen mukaan yksilön sosiaalinen pääoma muodostuu suhteista ja verkostoista, joissa yksilö on osallisena ja joihin hänellä on pääsy. Tämä tulee lähellä näkemystä, jossa sosiaalista pääomaa tarkastellaan sosiaalisena asemana ja valtana. Sosiaaliset verkostot eivät kuitenkaan ole vain vallan näyttämöjä, vaan niissä syntyy myös luottamusta ja vastavuoroisuutta – siis sosiaalista pääomaa. Tähän pääomaan vaikuttaa paljon se, mikä on yksilön suhteiden ja verkostojen sijainti ja asema laajemmassa sosiaalisessa ympäristössä. Vaikka esimerkiksi luottamus saattaa olla erityisen vahvaa pienen ja tiiviin ryhmän jäsenten välillä, heidänkin luottamustaan voi vahvistaa se, mitä laajemmin ja enemmän luottamusta tunnetaan koko yhteiskunnassa.
1.4 Sosiaalinen pääoma ryhmiin sitoutumisen asteena
Tämä sosiaalisen pääoman merkitys liittyy läheisesti edelliseen ja perustuu ajatukseen, että sitoutuminen yhteiskuntaan ja yhteiseen toimintaan tuottaa hyötyä sekä osallistujille itselleen että koko yhteiskunnalle. Sitoutumisen aste voi kuitenkin vaihdella: kaikki eivät sitoudu yhteiskuntaan yhtä vahvasti kuin toiset, vaan jotkut ottavat yhteiskuntaan etäisyyttä, ja jotkut jäävät syystä tai toisesta yhteiskunnan ulkopuolelle. Robert Putnamin teoksessa Bowling Alone (1995, 2000) tarkastellaan sosiaalista pääomaa yhteisöön sitoutumisen näkökulmasta. Tarkastelutavalla on ollut tärkeä rooli sosiaalisen pääoman käsitteen popularisoinnissa.
2.1 Kulttuurinen pääoma arvoina ja asenteina
Kulttuurinen pääoma voi tarkoittaa ensinnäkin jaettuja arvoja ja asenteita, jotka ovat yhteisössä toimimisen kannalta rakentavia ja hyödyllisiä. Esimerkkinä voidaan pitää kulttuuria ja yhteisöä, jossa vanhemmat opettavat lapsiaan palauttamaan löytötavarat ja kertomaan aina totuuden. Tällainen kasvatus ilmaisee rehellisyyden ja toisen oman kunnioittamisen arvoja, joiden säännöllistä toteutumista voidaan pitää kulttuurisena pääomana.
2.2 Kulttuurinen pääoma hyvinä ja tavoiteltavina tapoina
Kulttuurisen pääoman toinen merkitys keskittyy yhteisön arvostamiin tapoihin. Ne tuovat hyötyä niille, joilla tavat ovat hallussa. Esimerkkeinä voidaan mainita oikeanlainen aksentti eli ääntämys ja pukeutumistapa, joka viittaa erityiseen sosiaaliseen asemaan. Bourdieu (1986) tarkoitti kulttuurisella pääomalla sisäistettyjä tapoja ja tunnusmerkkejä, joiden perusteella yksilöä pidetään sosiaalisen ryhmän jäsenenä. Verrattuna kulttuurisen pääoman ensin mainittuun merkitykseen toinen merkitys liittyy vahvemmin yksilön asemaan, josta yksilö voi hyötyä monin tavoin. Ensin mainittu merkitys liittyy vahvemmin sosiaalisen ryhmän ominaisuuksiin, joista on hyötyä sekä yhteisölle että yksilölle.
2.3 Kulttuurinen pääoma tietoina ja taitoina
Kulttuurisen pääoman kolmas merkitys liittyy tietämiseen ja taiteelliseen ilmaisuun niin informaationa ja taideteoksina kuin kykyinä ja luomisprosesseina. Erikseen voidaan mainita tieteellisen ja taiteellisen työn edellyttämät tiedot ja taidot sekä tiedettä ja taidetta ylläpitävät instituutiot. Voidaan ajatella, että tieteellinen tutkimus samoin kuin taide, musiikki ja kirjallisuus sekä niitä ylläpitävät rakenteet ja organisaatiot, kuten koulut ja yliopistot, kirjastot ja museot, ovat osa kulttuurista pääomaamme. Tällä pääomalla on myös taloudellista arvoa. Moni lisäisi listalle myös ruumiin kulttuurin, urheilun ja sitä ylläpitävät rakenteet ja instituutiot, kuten urheiluseurat ja -tapahtumat.
Sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman välisestä suhteesta
Sosiaalisen pääoman merkitys, jossa keskitytään vain sosiaalisiin suhteisiin ja verkostoihin, ei välttämättä liity kovin läheisesti kulttuuriseen pääomaan. Jos kuitenkin suhteiden ominaisuudet (kuten luottamus ja vastavuoroisuus) otetaan huomioon, kulttuurinen pääoma tulee mukaan kuvaan: kulttuuri tapoineen ja käytäntöineen vaikuttaa suhteiden luonteeseen, olivatpa nuo suhteet yksilöiden tai ryhmien välisiä. Jos lisäksi sosiaalisen pääoman määritelmään sisällytetään laajempi sosiaalinen ympäristö (kuten sosiaaliset arvot ja normit), määritelmässä voi olla huomattavaa päällekkäisyyttä kulttuurisen pääoman merkitysten kanssa.
Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu liittyvät erityisesti sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman normatiivisiin määritelmiin, joissa kannetaan huolta ihmisten välisten suhteiden ja verkostojen sekä koko yhteiskunnan elinvoimasta ja säilymisestä. Tästä näkökulmasta sosiaalisen ja kulttuurisen vastuun lähestymistapa saattaa olla vakiinnuttava (etabloiva) ja kevyesti uudistava (revisionistinen) pikemmin kuin vallankumouksellinen (vrt. Marxin käsitys kapitalismin tuhosta). Toisaalta vahvaa sosiaalista ja kulttuurista vastuunkantoa voivat edustaa myös radikaalit uudistukset, jotka tähtäävät yhteiskunnallisten rakenteiden, valta-asemien tai ajattelu- ja toimintatapojen mullistukseen pikku korjailun sijaan. Esimerkkejä tästä ovat ilmasto- ja ympäristöaktivismi.
Sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ovat paitsi kestävyystavoite myös kestävyyden edellytys ja mahdollistaja. Siksi on tärkeää pitää huolta sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomasta.
On kuitenkin syytä pohtia myös, missä määrin sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma voivat olla kestävyyden este. Kysymysmerkkejä piirtyy sellaisten kulttuuriperinteiden, tapojen, käytäntöjen ja uskomusten eteen, jotka lisäävät luontokatoa ja ilmastonmuutosta tai heikentävät tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Kyky kulttuuriseen itsekritiikkiin on osa kulttuurista pääomaa. Se on metakyky, joka säätelee muiden kulttuuristen kykyjen, kuten tietojen ja taitojen sekä tapojen ja käytäntöjen, toteutumista.
