Albert Edelfelt (1854-1905): Larin Paraske (1893)

Syvähenkinen elämä

blog

Toisin kuin muut eläimet, ihminen kysyy elämän arvoa ja merkitystä. Miksi?

Vastauksen langanpäitä tarjoilee filosofi ja psykologi Eino Kaila (1890–1958). Hän oli kotoisin Alajärveltä Etelä-Pohjanmaalta ja toimi filosofian professorina Turun yliopistossa ja myöhemmin Helsingissä. Kaila tunnettiin loistavana luennoitsijana, jonka esiintymiset hehkuivat tunnetta ja draamaa. Hän oli yksi sukupolvensa näkyvimmistä kulttuurivaikuttajista Suomessa.

Jatkosodan aikana Kailalta ilmestyi dialogimuotoinen teos Syvähenkinen elämä (Otava 1943). Kaila laati dialoginsa alun perin radiossa esitettäviksi. Yksiin kansiin koottuna niistä tuli yksi luetuimmista elämänfilosofisista kirjoista Suomessa.

Kirjassa Kaila esittää, että ihmisellä on luonnollinen tarve syvähenkiseen elämään. Tällä hän tarkoittaa esteettisten, eettisten ja uskonnollisten arvojen kokemista ja toteuttamista. Yksilöt voivat olla kiinnostuneita hyvin erilaisista asioista, mutta ihmiskunnassa on kehkeytynyt myös kiinnostus taiteisiin ja elämänkysymyksiin.

Syvähenkisyyden keskeisiksi piirteiksi Kaila tunnistaa syvyyden, monikerroksisuuden ja aitouden (Syvähenkinen elämä, 2. painos, Helsinki: Otava, 1954, 155). Samat ominaisuudet ovat luonteenomaisia taiteelle. Ne kiteytyvät dogmeista puhdistetussa hartauden, pyhyyden ja olemassaolon syvän merkityksellisyyden kokemuksissa, sanoo Kaila.

Elämästä puhuttaessa syvyys, monikerroksisuus ja aitous on ymmärrettävä vertauskuviksi. Syvyys viittaa siihen, että tarkasteltavat kokemukset ja kysymykset ovat relevantteja elämän arvon ja merkityksen näkökulmasta. Monikerroksisuus tarkoittaa, että elämän arvon ja merkityksen tarkastelu edellyttää monien eri kysymysten, vivahteiden ja näkökulmien huomioon ottamista. Aitous vuorostaan viittaa älylliseen ja tunnepohjaiseen rehellisyyteen, jota elämän arvon ja merkityksen kokeminen edellyttää.

Aristofilos-nimisen henkilöhahmon suulla Kaila hahmottelee spekulatiivista todellisuuskäsitystä, jota hän ei itse myönnä edustavansa, mutta johon hän suhtautuu ymmärtäväisesti (ks. Syvähenkinen elämä, alkulause toiseen painokseen, 1954, 6). Keskeisiä käsitteitä tässä käsityksessä ovat Elämä ja Elämän paine (Kaila 1954, 154).

Kailan hahmottelema käsitys Elämästä on paljosta velkaa ranskalaisen filosofin Henri Bergsonin käsitykselle elinvoimasta (élan vital) (ks. Kaila 1954, 132). Bergsonille elinvoima ja Kailan Aristofilokselle Elämän paine on hypoteettinen selitys kaiken elollisen evoluutiolle ja kehitykselle.

Aristofiloksen mukaan luovuus edellyttää intohimoa ja elinvoimaa. Kaikessa intohimossa on olentomme ”vitaalinen” pohjakerros mukana (Kaila 1954, 157). Aristofilos sanoo, että ihmisen minuuden ”alla on Elämän paine, joka ei salli sen tason laskea” (Kaila 1954, 158).

Aristofiloksen mukaan yksilöllinen kuolemamme on ”yhden ja yhteisen, ikuisen ja äärettömän Elämän kannalta yhtä merkityksetön asia kuin sääsken surinan loppu” (Kaila 1954, 143). Tässä Aristofilos edustaa kollektivismia, jonka mukaan ihmiskunnan ja koko elokehän olemassaolo on perustavampaa kuin yksilön elämä.

Aristofilos esittää, että syvin uskonnollisuus ja syvin eettisyys kumpuavat elämän tärkeimmästä oivalluksesta – siitä, että Elämä on kaikissa yksi ja sama (Kaila 1954, 142). Käsitys vaikuttaa monismilta eli ykseysopilta ja panteismilta. Sen mukaan kaikkeus on pohjimmaltaan eräänlainen persoonaton jumala.

Aristofilos luonnehtii ihmisiä ”Elämän Silmiksi”, joilla ”Ikuinen katselee” ikään kuin rei’istä ”ulos avaruusaineeseen, nähdäkseen, minkälainen se on” (Kaila 1958, 157). Elämä ei kuitenkaan jää passiiviseksi sivustakatsojaksi, vaan se kehittyy ja suuntautuu erityisellä tavalla. Aristofiloksen mukaan Elämä suuntautuu niin, että syvähenkisyys varttuisi ja vahvistuisi. Siksi ihminen kysyy elämän arvoa ja merkitystä.

Elämän paineella on kuitenkin hintansa: elämässä on paljon sekä fyysistä että henkistä kärsimystä (Kaila 1954, 164). Näin Aristofilos kuvaa kärsimystä elämän ja evoluution väistämättömäksi sivutuotteeksi.

”Me olemme kuin kellon jousia, jotka äidin kohdussa on vedetty vireeseen, ja kun katsotaan vain oleellisinta, nähdään, että koko elämä sitten on tämän vireen laukeamista” (Kaila 1954, 103).

Kailan hahmottelema syvähenkinen elämä saattaa herättää ristiriitaisia tunteita. Hahmotus vaikuttaa yhtä aikaa kulturellilta ja – Kailan korostamasta epädogmaattisuudesta huolimatta – oppimestarimaiselta. Aristofiloksen käsitys Elämästä saattaa tuntua turhankin platonistiselta ja hegeliläiseltä. Entä typistyykö käsitys Elämän paineesta siihen, että aineella (eli maailmankaikkeuden fysikaalisella rakenteella) on kyky tuottaa elämää? Niin tai näin, joku voi arvostaa Kailan pyrkimystä kehystää hartauden ja pyhyyden kokemuksia ilman uskonnon asettamia raameja.

2 kommenttia artikkeliin “Syvähenkinen elämä

  1. Kiitos mielen kii toisesta nkirjoituksesta! Aristofilos on itselleni tuntematon suuruus. Päivikko

    1. Anteeksi kirjoitusvirheet.
      Eino Kailaan en ole tutustunut ennemmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.