Werner Holmberg (1830-1860): Postitie Hämeessä (1860)

Missä määrin elämää voi suunnitella?

blog

Elämäntien linjaaminen on yhden mielestä ajanhukkaa ja toisen mielestä ehdottoman tärkeää.

Elämän suunnittelua voi lähestyä monesta eri kulmasta. Tavallisimmasta päästä lienee kysymys, mitä elämässä kannattaisi tehdä. Se ei ole välttämättä talouskysymys lainkaan, vaan tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin mitä olisi järkevää tehdä. Samalla usein oletetaan, että kysyjän luonne ja olosuhteet pitää ottaa vastauksessa huomioon.

Järkeä pidetään usein välineenä. Järki auttaa hahmottamaan, miten haluttuun päämäärään voidaan päästä mahdollisimman hyvin ja kustannustehokkaasti. Välttämättä yhtä paljon ei uskota järjen kykyyn vastata siihen, mitä ylipäänsä olisi syytä tavoitella. Siihen vastataan arvoilla ja ihanteilla.

Voidaan siis ajatella, että elämän päämäärä on arvokysymys ja että arvot toimivat eri logiikalla kuin järki. Arvoista ei voida todeta, ovatko ne järkeviä vai muuta.

Veikkaisin, että tämän kuullessaan moni nostelee kuitenkin kulmia. Ei oikein huvittaisi jättää järkeä narikkaan silloinkaan, kun puhutaan arvoista ja elämän päämäärästä.

On siis mahdollista, ellei välttämätöntä ajatella, että järjellä on töitä myös päämääriä asetettaessa ja arvostuksia arvioitaessa. Kaikki päämäärät, kun naapurimaan valloittaminen, eivät ole järkeviä, oikeutettuja tai tavoittelemisen arvoisia.

Tästä oli Immanuel Kantillakin sanottavaa. Hänen mukaansa järki ei osoita totuutta, vaan vain valaisee ymmärrystä ja auttaa erehdysten eliminoimisessa (Puhtaan järjen kritiikki B XXIV–XXV; Kant 2013, 493).

Filosofi Daniel Little (2018, 131) esittää, että elämän suunnittelu on kuin suunnistamista tuntemattomassa maastossa. Muutama ensisijainen tavoite koskien matkan suuntaa sekoittuu tilannekohtaisiin muutoksiin esteitä ja mahdollisuuksia kohdattaessa (D. Little, ”Rational life plan” teoksessa G. Bronner & F. Di Iorio (toim.), The Mystery of Rationality: Mind, Beliefs and the Social Sciences, Cham: Springer, 2018, s. 131–145).

Kun elämänsuunnitelman tienviittoja pystytetään, mieleen voi juolahtaa ainakin seuraavia ohjeita: hanki luotettavinta saatavilla olevaa tietoa eri mahdollisuuksista; arvioi kuhunkin vaihtoehtoon liittyviä kuluja, riskejä ja hyötyjä, ja valitse sellainen vaihtoehto, joka tuottaa suurimman odotettavissa olevan hyödyn omien kiinnostustesi mukaan (Little 2018, 131).

Ohjeisiin on sisäänleivottu oletus, että elämäntavoitteet ovat subjektiivisia ja hyötyoppiin kallellaan. Ei ole olemassa objektiivista kaavaa, joka vastaisi kysymykseen, mitä itse kunkin tulisi elämässään tavoitella – ei ainakaan, mikäli uskomme suuria eksistentialisteja, kuten Sartrea ja Camus’ta.

Joku voi huomauttaa, että yleispäteviä ohjeita ja normeja tarjoaa kuitenkin etiikka. Siinäkin tapauksessa on valinnanvaraa, sillä eettisesti sallittuja eli hyväksyttäviä tavoitteita elämässä on ylenpalttisesti.

Yksilö ei kuitenkaan välttämättä mieti elämänsä suuntaa kaiken kattavien suunnitelmien ja kysymysten pohjalta. Tavallisempaa lienee miettiä yksittäisiä tavoitteita, kuten mitä haluaisi opiskella ja missä; millainen työ olisi kiinnostavaa; yrittäisikö vaihtaa työpaikkaa vai tehdä nykyisestä työstä innostavampaa. Entä olisiko perheen perustaminen mahdollista? Ja mitä asioita olisi eläkkeelle jäädessä kiva ja mahdollista tehdä?

Näistä eri elämänvaiheita ja -alueita koskevista kysymyksistä ja ratkaisuista voidaan ajatella yhteen liitettyinä muodostuvan elämänsuunnitelma. Emme kuitenkaan välttämättä tarkastele tällaista kokonaissuunnitelmaa yhdellä kertaa, vaan osa osalta ja pitkän ajan kuluessa. Poikkeuksiakin voi toki olla. Yksilöiden välillä voi olla suuria eroja siinä, missä määrin elämää suunnitellaan ylipäänsä ja miten kattavia ja yksityiskohtaisia nuo suunnitelmat ovat.

Littlen mukaan kokonaisvaltaisen elämänsuunnitelman ominaispiirteitä ovat ainakin seuraavat: pitkä aikajänne, omien perustavien päämäärien, pyrkimysten ja luonteen muuttuvaisuuden huomioon ottaminen; tulevaisuutta koskevat suuret epävarmuudet sekä moraalisten ja poliittisten arvojen laaja-alainen kytkeytyminen välittömiin huoliin omasta edusta. Elämänsuunnitelmaamme voi kuulua myös se, millaisia haluaisimme olla perusluonteeltamme ja kiinnostuksiltamme. (Little 2018, 132.)

Little erottaa toisistaan elämän päämäärää koskevat suunnitelmat ja tuon päämäärän saavuttamista koskevat suunnitelmat. Jälkimmäisillä tähdätään oman ajattelun ja omien tekojen, ajankäytön, voimavarojen ja luonteen muokkaamiseen niin, että asetettu päämäärä voitaisiin saavuttaa. (Little 2018, 133.)

Elämänsuunnitelman mielekkyyteen uskoville Little ehdottaa ”peukalosäännöksi” seuraavaa: valitse käsillä olevista vaihtoehdoista se, mikä parhaiten hyödyttää pitkän aikavälin tavoitteidesi toteutumista (Little 2018, 140). Sääntö on hyvin linjassa John Rawlsin ehdotuksen kanssa. Rawlsin (1999, 79–80) mukaan yksilön hyvä määräytyy siitä, mikä tämän kannalta on järkevintä pitkän aikavälin elämänsuunnitelma huomioon ottaen (J. Rawls, A Theory of Justice, revised ed., Cambridge: Belknap Press, 1999). Rawls ei kuitenkaan ota huomioon, että yksilön luonne ja mieltymykset voivat muuttua, mikä väistämättä vaikuttaa myös pitkän aikavälin elämänsuunnitelmaan. (Little 2018, 134–135.)

Toinen ”sääntö” onkin vastakkainen edellisen kanssa ja jopa fatalistinen: vältä elämän suunnittelua, sillä elämää ei voi suunnitella, saati hallita. Sen sijaan elämään voi suhtautua ikään kuin satunnaisotoksena, joka tuo mukanaan sen minkä tuo – hyvän ja pahan – suunnitelmistamme riippumatta.

Jälkimmäisen säännön taustalla väikkyy kokemus elämän epävarmuudesta ja mielivaltaisuudesta. Yksi kuolee nuorena ja toinen vanhana, rikkaana tai köyhänä, yksinäisenä tai läheisten ympäröimänä. Elämä ei ole suunniteltu teos eikä siten maalaukseen tai rakennukseen verrattavissa (Little 2018, 142).

Eräänlaisena kompromissina ensimmäisen ja toisen säännön väliltä Little ehdottaa seuraavaa. ”Elämässä suunnistamista” varten voimme hahmotella vain hyvin yleisluonteista suunnitelmaa ja valikoituja ”kompassin suuntimia”: yleisiä arvoja ja päämääriä, joihin panostaa teoissamme ja toimissamme. Tällaista pyrkimystä Little vertaa kehitysromaanin ideaan: nuoresta henkilöstä muovautuu ajan myötä omanlaisensa sattumanvaraisten elämänvaiheiden ja omien pyrkimystensä kautta (Little 2018, 142).

Todennäköisesti elämme kuitenkin melko opportunistisesti, pyrkien käyttämään vallitsevia oloja hyväksemme, väittää Little. Silmäilemme käsillä olevia mahdollisuuksia ja tavoittelemme sellaista, mikä näyttää parhaalta tai kiinnostavimmalta annetussa tilanteessa ja mielentilassa. Joskus ajatuksemme ovat vahvasti nykyhetkessä ja joskus taas menneessä tai tulevassa. Haluaisimme myös nauttia elämästä. (Little 2018, 140.) Suunnitelmamme vääntyvät elämän kaleidoskoopissa monenmoisiksi kuvioiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.