Vilho Lampi (1898-1936): Iankaikkinen ikävä (1930)

Luontokato

blog

Lajit ja elinympäristöt vähenevät.

Ihmisen elämän tie on täynnä huolia ja vaaroja. Siksi yksittäiset esimerkit voivat tuntua riittämättömiltä antamaan oikeaa kuvaa ilmiön laajuudesta: kaikista uhista ja riskeistä.

On yksilöiden terveyttä, ihmissuhteita ja toimeentuloa uhkaavia riskejä. On syrjintään ja tuloerojen kasvuun liittyviä yhteiskunnallisia uhkia. On myös laajoja kansainvälisiä turvallisuusuhkia kuten suurvaltasuhteiden jännitteet, ilmastonmuutos, pakolaisuus ja epidemiat.

On varmaan parempikin, että emme hahmota kerralla kaikkia uhkia. Sellainen tieto lisäisi tuskaa ja voisi viedä toimintakyvyn.

Uhat ja riskit liittyvät yksilöiden, yhteisöjen ja kokonaisten ekosysteemien hyvinvointiin, turvallisuuteen ja tulevaisuuteen. Vaikka osa uhista ja riskeistä johtuu luonnonvoimista ja luonnollisista kehityskuluista, myös niiden taustalla on usein ihmisen toiminnasta aiheutuvia muutoksia. Näin on erityisesti luontokadossa ja ilmastonmuutoksessa.

Ilmastonmuutoksen syynä ovat fossiiliset polttoaineet, jotka maan alta kaivettuna ja poltettuna lisäävät hiilidioksidin määrää maan päällä. Luontokadon syitä ovat luonnonvarojen liikakäyttö ja elintilan raivaaminen lajeilta, mutta myös ilmastonmuutoksen aiheuttama elinolosuhteiden muutos. Yhdistävä tekijä on ihmisen toiminta.

YK:n luontopaneeli (IPBES) esittää laajassa raportissaan tärkeimmiksi syiksi luonnon hätätilaan maan- ja merenkäytön sekä käytön muutokset, eliölajien suoran hyväksikäytön, ilmastonmuutoksen, saastumisen ja vieraslajit (Brondizio, E.; Diaz, S.; Settele, J. & Ngo, H. (toim.), Global Assessment Report of the Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services, Bonn: IPBES Secretariat, 2019, s. XVI). Nämä ilmiöt myös kiihdyttävät toisiaan: luonnon köyhdyttämisestä, kuten laajoista avohakkuista, aiheutuu lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä, ja ilmaston lämpeneminen puolestaan vaarantaa lajien elinolosuhteita.

Kaikki tämä yhdessä johtaa luontokatoon. Se tarkoittaa, että kasveja ja eläimiä on jatkuvasti vähemmän. Kokonaisia lajeja kuolee sukupuuttoon.

Maapallolla on parhaillaan käynnissä vuosimiljoonien välein toistuva sukupuuttoaalto. Tämä on lajissaan jo kuudes. Sen seurauksena jopa puolet maapallon kasvi- ja eläinlajeista saattaa kadota.

Suomessa luontokato näkyy erityisesti metsissä. Lintujen keväinen konsertti on hiljentynyt ja yksipuolistunut. Myös hyönteisten määrä on vähentynyt.

Luontokato eli luonnon monimuotoisuuden väheneminen uhkaa myös ihmistä. Vaarassa ovat ruokaturva, talous, terveys ja elämänlaatu.

Biodiversiteettiä (luonnon monimuotoisuutta) voidaan tunnistaa kolmella eri tasolla: geeneissä, lajeissa ja elinympäristöissä. Geneettinen monimuotoisuus tarkoittaa perintöaineksen vaihtelua eliöiden muodostaman ryhmän keskuudessa. Usein ollaan kiinnostuneita esimerkiksi populaatioiden tai lajien geneettisestä monimuotoisuudesta.

Lajien monimuotoisuutta mitataan valitulla alueella tai ekosysteemissä esiintyvien lajien lukumäärällä. Ekosysteemien monimuotoisuus on laajan mittakaavan ilmiö. Sillä tarkoitetaan eri elinympäristö- tai luontotyyppien kuten lehtometsien, keidassoiden tai humusjärvien monimuotoisuutta erityisellä alueella. Voidaan olla kiinnostuneita esimerkiksi Suomen elinympäristötyyppien monimuotoisuudesta.

Biodiversiteetin kolme tasoa liittyvät kiinteästi toisiinsa. Luontokato tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden heikentymistä kaikilla tasoilla. Usein kiinnitetään erityistä huomiota lajien ja elinympäristöjen monimuotoisuuden heikentymiseen.

Luontohaittojen ja niitä lieventävien toimien mittaaminen kehittyy ja yhdenmukaistuu, mutta on vasta lapsenkengissä verrattuna hiilijalanjäljen laskemiseen, joka sekin tarkentuu. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja kertoakseen, että muutaman vuoden kuluttua korkeakouluissakin arvioidaan organisaation hiilijalanjäljen lisäksi luontohaittoja.

Luontohaittojen suhteen tärkeässä roolissa ovat organisaation tekemät hankinnat. Siksi kriittinen katse kääntyy niihin. Ostamalla ja kuluttamalla vähemmän sekä hankkimalla mahdollisimman kestävällä tavalla tuotettuja tavaroita ja palveluja voidaan luontohaittoja ehkäistä ja vähentää.

Korkeakouluissa olisi iso askel oikeaan suuntaan, jos kampuksilla on vain kasvisravintoloita. Onko sellainen askel liian pitkä? Koronavuonna 2020 Vaasan yliopiston hiilijalanjäljestä viidesosa syntyi lounasruokailuista. Kasvislounaan keskimääräinen hiilijalanjälki on vain puolet kana-, kala- ja lihalounaiden keskiarvosta.

Oma tärkeä kysymyksensä on aiheutettujen luontohaittojen kompensointi eli hyvittäminen. Myös tähän kysymykseen joudutaan korkeakouluissa ja muissa organisaatioissa ottamaan kantaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.