Ellen Thesleff (1869-1954): Elonkorjaajia veneessä II (1924)

Työhyvinvointi, ilo ja innostaminen

blog

Totta työpaikallakin: yksi innostuu helpommin kuin toinen.

Roomalaisella runoilijalla Juvenaliksella (n. 60 – n. 135) oli silmää ironialle. Se näkyy hänen sanoistaan ”on rukoiltava, että terveessä ruumiissa olisi terve sielu” (orandum est ut sit mens sana in corpore sano). Tästä jälkipolvet muistavat vain loppuosan ”terve sielu terveessä ruumiissa” (mens sana in corpore sano). Näin monet meistäkin ovat sanoneet vailla ironian häivää.

Juvenalis näki, että fyysinen terveys ei takaa mielenterveyttä, luonteen hyvyydestä puhumattakaan, tosin kuin ”terve sielu terveessä ruumiissa” antaa ymmärtää. Loppuosasta on kuitenkin tullut lentävä lause. Siksi kai tuntuu niin luontevalta ajatella, että myös työhyvinvointi muodostuu fyysisistä ja henkisistä tekijöistä. Nämä hyvinvoinnin päätyypit kulkevatkin usein käsi kädessä: fyysinen hyvinvointi tukee henkistä hyvinvointia ja päinvastoin.

On kuitenkin mahdollista, että työntekijä on fyysisesti huonossa kunnossa, ellei peräti sairas, mutta siitä huolimatta tuntee tyytyväisyyttä, jopa iloa siitä, että saa olla – sairaalajaksojen välissä – töissä. Samaa sukua on pienten lasten vanhempien kokemus: vanhempainvapaan jälkeen on mukava mennä töihin – aikuisten seuraan. Jos taas työntekijä on henkisesti huonossa kunnossa, tyytyväisyyden, saati ilon ja innostuksen kokeminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta.

Ilo kuten surukin on tunne. Ihminen voi tuntea iloa ja surua jopa yhtä aikaa. Yhdellä ja samalla asialla voi olla eri puolia ja ulottuvuuksia. Ne voivat synnyttää ja herättää erilaisia, jopa vastakkaisia tunteita. Esimerkiksi onnistuneen työprojektin päättyminen saattaa aiheuttaa suurta iloa, mutta samalla myös surua, koska joutuu projektissa tutuiksi tulleista kollegoista eroon.

Joku kritisoi työnilon korostamista siksi, että tunteiden nostaminen tikunnokkaan on ylipäätään turhaa. On kai mahdollista hoitaa työnsä säällisesti, vaikka olo olisi emotionaalisesti köyhä kuin kirkonrotta.

Ilon korostamista voi kritisoida myös siksi, että se on pahimmillaan haitallista. Siitäkin voi ahdistua, että pitäisi olla iloinen. Yleisesti kaikki sellainen, mitä muka pitäisi olla, mutta jota ei aidosti koe olevansa, aiheuttaa stressiä. Niinpä myös työnilon korostaminen saattaa ahdistaa.

Sitä paitsi työnilon tunteminen ei välttämättä takaa työn laatua, vaan saattaa tuudittaa kuvitelmaan, että ”hyvä pöhinä” ja ”ilon kautta tekeminen” johtavat automaattisesti hyvään tulokseen. Toisaalta on luultavaa, ellei jopa todennäköistä, että kehumisella ja kannustuksella pikemmin kuin läksyttämisellä ja latistamisella syntyy hyviä tuloksia.

Työhyvinvoinnissa on ydinalue ja suojavyöhyke. Ydinalueelle kuuluvat työn sisäiseen motivaatioon ja ”imuun” liittyvät tekijät. Jos oma työ tuntuu mielekkäältä ja tärkeältä, henkisen työhyvinvoinnin ydin ja perusta ovat kunnossa.

Suojavyöhykkeelle kuuluvat puolestaan ulkoiset tekijät, jotka tukevat ydintä. Näitä suojavyöhykkeelle kuuluvia tekijöitä ovat mukavat työkaverit, vahva yhteishenki, kannustava esimies, vakaa työsuhde, hyvä tai tyydyttävä palkkaus, toimivat työterveys- ja liikuntapalvelut ja niin edelleen.

Jos monissa suojavyöhykkeen asioissa on pikkupuutetta tai jossakin – varsikin työsuhdeturvassa ja työyhteisön ihmissuhteissa – suuria vikoja, oman työn tuntuminen mielekkäältä ja tärkeältä ei välttämättä riitä ylläpitämään työhyvinvointia.

Toisaalta jos suojavyöhyke on erityisen vahva eli jos esimerkiksi työyhteisö on poikkeuksellisen mukava ja palkkakin erinomainen, työhyvinvointi voi olla vähintään siedettävällä tasolla, vaikka ydin olisi laho eikä työ tuntuisi mielekkäältä.

Työn sisältöön ja muotoon voi olla kuitenkin mahdollista vaikuttaa. Siis työn mielekkyyteen voi olla mahdollista vaikuttaa.

Joku voi väittää, että työnilo tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin työn tuottama onnellisuus. Tähän liittyy kuitenkin ongelmia. Onnellisuus ei välttämättä ole tunne tai ainakaan pelkästään tunne. Silti onnellisuus pelkistetään usein tunteeksi.

Monet, elleivät useimmat ihmiset tuntevat ajoittain itsensä onnelliseksi. Kuten muillekin tunteille, myös onnellisuudelle on tyypillistä väliaikaisuus. Joskus tuo tunteen lyhyt kesto koetaan ongelmalliseksi. Sen takia on hyvä muistaa toisenlainenkin käsitys onnesta.

Antiikissa onnellisuutta pohtivat monet kirjoittajat, myös Aristoteles. Hänen mukaansa ihminen on onnellinen päästessään toteuttamaan sitä, mikä hänessä on korkeinta. Aristoteles katsoi, että korkeinta ihmisessä on järki.

Järjenkäyttöön ei välttämättä liity onnen tunnetta. Henkilö saattaa tuntea itsensä onnettomaksi ja surulliseksi, mutta silti olla onnellinen, vaikka muulta tuntuukin. Opiskelijat ja muut järjenkäyttäjät voivat olla onnellisia eli hyvässä asemassa tällä tavalla.

Innostus taas voi syntyä sisäisistä tai ulkoisista syistä – tai molemmista. Työpaikan esimies saattaa osua paikalle kiitoksineen oikeaan aikaan, ja työnilo syttyy kuin tähti!

Toisaalta työnilo saattaa syntyä itsestäänkin. Työntekijä voi tunnistaa siinä, mitä on juuri tekemässä, jotain sellaista, mistä työn imu syntyy.

Mennyt mies -biisissä J. Karjalainen kertoo miehestä – itsestään? – jolla on sympaattinen piirre: ”aina ilosta syntyvä uudestaan”. Tällainen uudelleensyntyminen ei kuitenkaan välttämättä tapahdu nopeasti. Joku syttyy ilosta nopeasti, kun taas toisella se vie enemmän aikaa.

Työnilonkin syntyminen saattaa vaatia sitä, mitä psykologi Daniel Kahneman kutsuu hitaaksi ajatteluksi. Hidasta ajattelua tarvitsemme, kun etsimme perusteita valinnoillemme tai kun arvioimme ja kyseenalaistamme ensimmäisinä mieleen tulleita ajatuksia.

Nopea ajattelu taas on vaistonvaraista ja ärsykkeisiin välittömästi reagoivaa. Nopeaa ajattelua harjoitetaan hätäpäissään. Nopeaa ajatteluakin tarvitaan.

Eikö ole kuitenkin mahdollista ajatella, että elämään liittyy myös muita tasoja ja ulottuvuuksia kuin se, mikä on aallonharjalla ja käsillä juuri nyt? Eikö tuo ajatus tunnu jopa ilmeiseltä – se, että kaikki tärkeä ei tiivisty tai tyhjene siihen, mitä on parhaillaan tekemässä?

Tällainen on juuri hitaalle ajattelulle ominaista. Itsetuntemus on hitaan ajattelun hedelmä. Se kypsyy kysymällä ja pohtimalla, kuka pohjimmaltani olen ja mitä elämälläni teen. Mikä on elämäni suunta ja mitkä asiat tekevät siitä merkityksellisen? Hitaaseen ajatteluun kuuluu myös sen pohtiminen, millainen rooli työllä ja muilla ihmisillä on elämässäni.

Näihin ajatuksiin nähden ilon syntyminen on ekstraa. Ilo on mahdollinen superbonus kaiken sen lisäksi, mitä on joka tapauksessa tärkeää ja arvokasta ajatella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.