Kauppatieteiden opintoihin kuuluvalla kestävän kehityksen kurssilla heräsi kysymys, ovatko vastuullisuus ja kestävä kehitys synonyymejä keskenään. Niillä näyttäisi olevan paljon yhteistä.
Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat erilaisia tapoja perustella samoja käytäntöjä – sellaisia kuin ilmastonmuutoksen hillitseminen, luonnonvarojen säästäminen ja saastumisen vähentäminen. Molempien tehtävälistalla on myös yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen.
Voidaan myös sanoa, että vastuullisuuteen kuuluvat kaikki teot ja toimenpiteet, joilla edistetään kestävää kehitystä. Tällaisella toiminnalla on ekologinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus.
Vastuullisuuden ja kestävän kehityksen viitekehykset ovat kuitenkin erilaiset. Keskeiset erot liittyvät taustalla oleviin eettisiin malleihin. Vastuullisuus on myös laajempi käsite kuin kestävä kehitys. Vastuullisuudesta puhutaan muuallakin kuin kestävän kehityksen yhteydessä.
Vastuullisuus tarkoittaa vastuun ottamista ja kantamista. Se viittaa velvollisuudentuntoon, huolellisuuteen ja rehellisyyteen.
Liiketoiminnan vastuullisuudella tarkoitetaan usein yrityksen itselleen määrittelemää yhteiskuntavastuuta. Siihen kuuluvat eettiset arvot, vastuu ympäristöstä, henkilöstöstä ja asiakkaista.
Kun yrityksen ulkopuoliset tahot peräävät yritysvastuuta, painoa pannaan yrityksen oikeudellisille, eettisille ja yhteiskunnallisille velvollisuuksille. Kestävällä kehityksellä puolestaan viitataan yrityksen toiminnalla, tuotteilla ja palveluilla tavoiteltaviin pitkän aikavälin hyötyihin. Siksi voidaan sanoa, että vastuullisuus resonoi velvollisuusetiikan kanssa ja kestävyys seurausetiikan kanssa.
Velvollisuusetiikka korostaa sääntöjen seuraamista. Tuomas Akvinolaisen (1225–1275) mukaan luonnollisen moraalilain ensimmäinen sääntö on se, että hyvää on tehtävä ja pahaa vältettävä. William Ockham (1285–1347) määritteli pahan seuraavasti: ”Paha ei ole mitään muuta kuin sen tekeminen, minkä vastakohdan tekemiseen on velvoitettu.” Kant (1724–1804) vuorostaan katsoi, että moraalinen toiminta on velvollisuuden täyttämistä, joka perustuu oman järkemme säätämään moraalilakiin.
Vastuullisuudessa useat eri tekijät liittyvät toisiinsa. Voidaan erottaa vastuussa oleva yksilö tai yhteisö; asia, jonka suhteen ollaan vastuussa; taho, jolle ollaan vastuussa, sekä tapa, jolla vastuu näkyy ja toteutuu. Usein käy niin, että epämääräisyys ja yleisluonteisuus lisääntyvät, kun listalla edetään vasemmalta oikealle. Vastuun toteutumisesta ja niistä, joille ollaan vastuussa, jää helposti hatara ja epämääräinen kuva.
Lisäksi voidaan erottaa vastuun säätäjä ja vastuuseen asettaja sekä vastuun muoto. Vastuun säätäjiä ovat viime kädessä yhteisö ja lainsäätäjä, ja vastuuseen asettajia yksilöt, yhteisöt ja tuomioistuimet. Vastuun päämuodot ovat moraalinen ja oikeudellinen. Muita muotoja ovat taloudellinen ja poliittinen vastuu.
Henkilön tai organisaation itsensä pitää tunnustaa olevansa vastuussa. Muuten vastuu jää ulkokohtaiseksi vailla sisäistä sitoutumista ja vastuuntuntoa.
Toisaalta epäilijä voi kiinnittää huomiota siihen, että yritykset ja muut organisaatiot hyvin hanakasti nimeävät vastuullisuuden arvokseen. Epäilys koskee tällöin vastuullisuuden vakuuttamisen aitoutta. Suomalaisen viisauden mukaan omakehu haisee.
Psykologisena ominaisuutena vastuullisuus viittaa eettiseen tuntoon omasta vastuusta. Vastuuntuntoinen täyttää velvollisuutensa ja pyrkii pitämään lupauksensa.
Myös kestävään kehitykseen kuuluu velvollisuuksien täyttäminen. Silti keskustelu kestävyydestä virittyy usein seurauseettisesti. Sellaiseksi sanotaan hyödyn, onnellisuuden ja yhteishyvän käsitteille rakentuvaa etiikkaa.
Seurausetiikassa tekoa tai toimintaa arvioidaan sen seurausten ja vaikutusten perusteella. Seurausetiikan mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos seuraus on hyvä.
Seurausetiikan malleista tunnetuin on utilitarismi. Sen kehittäjä Jeremy Bentham (1748–1832) esitti hyödyn periaatetta, jonka mukaan teon oikeellisuuden kriteeri on sen tuottama mielihyvä: ”Suurin mahdollinen määrä onnellisuutta suurimmalle mahdolliselle joukolle.”
Utilitarismin mukaan ihmisten tulisi tehdä toimintaansa koskevia päätöksiä arvioimalla teoista koituvia hyötyjä ja haittoja. Tähän liittyy ongelma, että tekojen seuraukset eivät ole aina ennustettavissa.
Myös kestävään kehitykseen liittyy ennustamisen vaikeus. Tilanteet ja olosuhteet voivat muuttua nopeasti yhdellä tai useammalla kriteerillä arvioituna. Lisäksi mahdollisuutemme vaikuttaa kehitykseen toivotun skenaarion toteutumiseksi ovat rajalliset. Kehityksen kestävyys voidaan oikeastaan tietää vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua.
Vastuullisuudella on omat ongelmansa. Ikävimmillään vastuu jää kuolleeksi kirjaimeksi.
Oikeudellinen ja taloudellinen vastuu ovat vastuun muodoista kouriintuntuvimpia. Niihin liittyy velvollisuus korvata aiheuttamansa vahinko. Oikeuslaitos ja viranomaiset huolehtivat tällaisen vastuun toteutumisesta. Rikosoikeudellinen vastuu realisoituu, kun yksilö tai yhteisö tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen.
Vastuullisuudesta puhutaan kuitenkin myös löyhemmässä merkityksessä. Moraalinen vastuu tarkoittaa, että yksilöä ja yhteisöä voidaan kiittää tai moittia teon tekijänä. Siten vastuullisuus on vahvasti myös mainekysymys.
Lisäksi vastuullisuudella on markkinoinnillinen ulottuvuus: yritys tai muu organisaatio haluaa antaa itsestään eettisen ja myönteisen kuvan omien liiketoimiensa edistämiseksi ja siksi mainitsee vastuullisuuden arvokseen.
Vastuullisuuden ei kuitenkaan tarvitse olla kaunistelua tai viherpesua. Nimetyt arvot ilmaisevat yksilön ja yhteisön halua olla hyvä, ellei kiitettävä. Tätä halua ja pyrkimystä ei ole suoralta kädeltä syytä väheksyä, vaikka toteutus ei aina onnistuisi toivotusti. Nuoriparikin joskus kompuroi, ja rakkaudessa on ryppyjä.
