Jos katsoo Rembrandtin maalausta tarkasti, huomio kiinnittyy tuhlaajapojan isän käsiin. Ne ovat eri paria. Oikea käsi on sirompi ja naisellinen – kuin äidin käsi. Jokainen äiti ja isä toivoo, että lapselle kävisi hyvin ja elämä kantaisi.

Helsingin Koskelassa tapahtui järkyttävä henkirikos viime joulukuun alussa. Kolmea teon aikaan 16-vuotiasta poikaa syytetään ikätoverinsa murhasta.

Rikos saa pohtimaan nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen syitä ja motiiveja. Ajatuksia herättää myös kiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Osa tapaukseen liittyvistä kysymysmerkeistä piirtyy menneisyyteen ja osa tulevaisuuteen.

Kansalaiset ja viranomaiset pohtivat, mikä kaikki onkaan mennyt pieleen. Tiedetään, että kiusaaminen on sävyttänyt uhrin elämää pitkään ja syvästi.

Ihmisillä on suuri tarve ymmärtää, miksi julma ja sadistinen teko tapahtui. Kaiken selvittämisen jälkeenkin teolta voi puuttua motiivi.

Moni kysyy, miten tapahtumaketju olisi voitu katkaista heti alkuunsa. Arvellaan, että koulukiusaamiseen on puututtu ponnettomasti. Myös lastensuojelun resurssit mainitaan riittämättöminä.

Tekoon syyllistyneiden nuorten julmuus ja väkivaltaisuus tyrmistyttävät. Ihmetystä herättää poikien empatian puute ja kyvyttömyys ajatella tekojensa seurauksia. Joukossa ja päihtyneenä tyhmyys tiivistyy.

Lasten ja nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla on usein, mutta ei aina, kaltoinkohtelun kokemuksia ja neuropsykologisia ongelmia. Syyntakeisuus selvitetään mielentilantutkimuksessa, mutta oikeudellisen arvion tekee tuomioistuin.

Uhrin kohtalo on surullinen ja järkyttävä. Hämmennystä herättää kiusaamisen peittely. Poika on ollut mieluummin kiusaajiensa seurassa kuin yksin.

Hän on voinut pelätä kostoa, jos ei saavu sovittuun tapaamiseen. Tilanteeseen on voinut liittyä pelko yksin jäämisestä ja kasvojen menettämisestä. Siinä on jotain samaa kuin lähisuhdeväkivallassa, jonka uhri jää kauheaan suhteeseen kaikesta huolimatta.

Yleinen etu vaatii, että rikos selvitetään perin pohjin. Samalla on jälleen mahdollista käydä läpi keinoja, joilla voidaan ehkäistä kiusaamista ja puuttua siihen. Varhainen puuttuminen olisi parasta ja inhimillistä. Monista ehkäisy-yrityksistä huolimatta kiusaaminen on kuitenkin edelleen täyttä todellisuutta monen elämässä.

Sivistysvaltiossa ei etsitä kostoa, vaan rangaistuksen tarkoitus on rikosten estämisen lisäksi rikoksen sovittaminen – myös silloin, kun se tuntuu mahdottomalta. Rangaistuksen juridinen lopputulos on yhteiskunnan täysivaltaisen jäsenyyden takaisin saaminen.

Rikkinäistä mieltä on paljon vaikeampi korjata. Sellaiseen korjaamiseen tähtää kuitenkin terapia.

Vaikka kuulostaa katkeralta sanoa, surmaan syyllistyneillä pojilla on elämä edessään. Siinä heitä ja heidän perheitään on tuettava.

Myös uhrin vanhemmat tarvitsevat apua. Sitä voi antaa läheinen, ystävä ja viranomainen. Tämän kaikki tietävät.

Virkaanastujaisissaan sisällissodan kynnyksellä Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln puhui ”luontomme paremmista enkeleistä”. Tällä hän viittasi ihmisten teoissa ja toiminnassa ilmenevään hyvyyden voimaan. Tuo voima on kuitenkin helposti kärsimättömyyden ja ajattelemattomuuden, hetkellisten mielijohteiden sekä huonojen mallien ja tottumusten kahleissa. Niistä hyvyyden voima voi vapautua ja edelleen kasvaa, jos sitä ravitaan välittämisellä ja hyvillä esimerkeillä. Niin on pakko uskoa.