Kateuden taustalla on kuitenkin sinänsä hyviä ja tärkeitä ominaisuuksia: 1) itsetietoisuus eli käsitys omasta olemassaolosta ja erillisyydestä – siitä, kuka olen ja mitä haluan – 2) vertailukyky, erityisesti kyky verrata itseä muihin ja 3) mielikuvitus eli kyky ajatella sellaista, mikä ei ole välittömästi läsnä tai käsillä.

Ensimmäistä tarvitaan siihen, että voi asettua omana itsenään suhteeseen muiden kanssa. Se mahdollistaa yhteistyön ja yhteisöllisyyden. Toista ominaisuutta tarvitaan oppimiseen ja itsetuntemuksen kasvuun, kolmatta luovuuteen ja mahdollisuuksien tunnistamiseen.

Kateuden syyt ovat moninaiset. Taustalla saattaa olla esimerkiksi epäoikeudenmukaisen kohtelun kokemus, josta on jäänyt katkera mieli.

Psykoanalyyttisen teorian mukaan oidipaaliseen vaiheeseen liittyvä mustasukkaisuus toista vanhempaa kohtaan on perustava kateuden muoto. Lapsen silmissä oman paikan vanhemman sylissä vie toinen. Se voi olla toinen vanhempi, sisarus tai muu kolmas, kuten vanhemman työ, harrastus tai alkoholi. Kainin ja Abelin tarina on arkkityyppinen kertomus sisarkateudesta.

Kateudelle on tyypillistä vertaaminen lähellä oleviin ja samaa luokkaa oleviin – ei niinkään kaukana oleviin. Harva meistä on kateellinen Elon Muskille tai Sanna Marinille. Syynä voi olla se, että kateus liittyy psykologisesti alun perin juuri lähisuhteisiin.

Kateus on tunne. Tunnetta on vaikea – ja usein turha edes yrittää – välttää.

Kateudelle on ominaista, että tuntee itsensä huonommaksi kuin toinen. Kateutta on myös se, että näkee toisen saaneen etua, joka olisi paremminkin kuulunut itselle. Se lannistaa ja aiheuttaa vihaa ja katkeruutta. Kateuteen voi liittyä myös paljastuminen pelko: pelko, että paljastuu olevansa huono tai huonompi kuin toinen.

Tuomas Akvinolainen erotti kateudessa erilaisia vaiheita. Kateellinen yrittää mustamaalata toista ja vahingoittaa tämän mainetta. Kateellinen iloitsee toisen epäonnesta tai on pahoillaan tämän menestyksestä. Kateuteen liittyvä suru aiheuttaa vihaa itseä ja toista kohtaan.

Perusjaottelun mukaan on olemassa ”amerikkalainen”, kilpailuun innostava, sisuunnuttava kateus, ja ”venäläinen”, toisen edun ja omaisuuden tuhoava kateus. Tässä on kateuden voima hyvässä ja pahassa: kateus voi saada yrittämään enemmän ja toisaalta tuhoamaan toisen.

Eri organisaatiot yrittävät palkitsemiskäytännöillä valjastaa hyötykäyttöön ”amerikkalaista” kateutta. Seurauksena voi kuitenkin keittiön ovesta astua sisään ”venäläinen” kateus. Nenään tulvahtaa Marlboron sijasta mahorkan haju.

Pohjalainen kateus on itsensä tai oman tilanteensa iänikuista vertaamista toiseen. Sen kääntöpuolia ovat kerskailu ja trossaaminen: ”Meirän talo on kyl komiampi!” Pohjalainen kateus on sekoitus ”amerikkalaista” ja ”venäläistä”.

Kateudessa itsetietoisuus menee överiksi niin, että siitä tulee itsekeskeisyyttä. Mielikuvituskin lähtee laukalle ja alkaa maalailla pahoja, vähätteleviä tai suurentelevia ajatuksia itsestä tai toisesta.

Klassisen käsityksen mukaan hyveet ovat keskivälejä, joita reunustavat paheet. Kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä ja selvästikin siis pahe.

Kateus kulkee käsi kädessä ylpeyden, ahneuden ja vihamielisyyden kanssa. Kateus on itsekorostusta ja itsekeskeisyyttä. Kateellinen puhuu pahaa muista tai itsestään.

Mutta mikä on hyve, jonka vastakohta on kateus, ja mikä on tuon hyveen toisella puolella oleva pahe ja vältettävä ominaisuus? Mieleen hiipii, että kyky iloita toisen menestyksestä on kateuden vastakohta. Sen toisella puolella on itsensä väärä vähättely, jopa itseviha.

Kykenemme helpoimmin iloitsemaan niiden menestyksestä, joita olemme säälineet ja joiden ajattelemme erityisesti tarvitsevan menestystä. Sellaisia ovat esimerkiksi vaikeasta sairaudesta kärsivät ja onnettomuuden uhrit. On helpompaa iloita toisen puolesta alaspäin kuin ylöspäin. Siksi kai urheilussakin rakastetaan altavastaajan voittoa. Daavid on rakastettavampi kuin Goljat.

Kateuden vastakohta on myös kyky kestää tappioita eli sitkeys, sisukkuus, resilienssi. Toisaalta kateus voi juuri ruokkia sitkeyttä ja sisukkuutta. Kateellinen ei halua olla toista huonompi.

Jonkun mielestä hyvä ja terve itsetunto on kateuden vastakohta. Hyvä itsetunto on tietysti myös huonon itsetunnon vastakohta.

Jos kateus ruokkii sitkeyttä ja sisukkuutta, siihen voi liittyä sentään jotain myönteistä. Kateutta pidetään kuitenkin useimmiten vältettävänä ominaisuutena, mitä heijastelee myös sen kutsuminen kuolemansynniksi.

Kateutta on vaikea, ellei mahdotonta, välttää, mutta sitä voi ehkä jarruttaa. Keinoja ovat ainakin seuraavat:

1. Ajattelemalla, että kateus on turhaa ja tuhoavaa. Kateus nakertaa ihmistä sisältäpäin kuin syöpä.
2. Suhteellistamalla kateutta herättävä asia: monella muulla on asiat huonommin kuin minulla – itsellä on asiat paremmin kuin monilla, ellei useimmilla muilla maailman ihmisillä.
3. Suuntaamalla oma tarmo ja mielikuvitus rakentavampaan: ajattelemalla, miten kulkea kateutta herättäneestä tilanteesta eteenpäin – Frank Sinatran sanoin omaa tietään, vertamatta itseä muihin.
4. Ajattelemalla, että minä riitän, olen hyvä tällaisena kuin olen. Tämä tarkoittaa perustavanlaatuista itsensä hyväksymistä ja tunnustamista.
5. Ajattelemalla itseä osana suurempaa kokonaisuutta, jossa jokainen on tulosta suuremmasta yhteisöstä ja viime kädessä koko ihmiskunnasta. Tähän liittyy se, että vaikka itsellä ei välttämättä ole kaikkea, mitä toisella on, itsekin on osa samaa suurta palapeliä. Sitä paitsi kokonaisuuden kannalta asioiden täytyy jakautua. Esimerkiksi töiden pitää jakautua jotenkin. Minä en saanut tätä työtä, mutta joku toinen sai sen. – Jako voi kuitenkin olla epäoikeudenmukainen. Sellaisen hyväksyminen on väärin ja voi johtaa fatalismiin.

Kateuden puuskassa mikään näistä ei kuulosta kuitenkaan erityisen hyvältä tai toimivalta neuvolta. Tosiasioiden tunnustamien voi siinä tapauksessa olla viisauden alku: olen kateellinen. Miksi?