Suomessa on viime aikoina pannut painoa ihmisarvolle Silakkaliike. Se kertoo toimivansa jakamattoman ihmisarvon puolesta.

Ihmisarvoa käsittelee myös YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (1948). Johdannossa todetaan, että ihmiskunnan kaikilla jäsenillä on luonnollinen arvo.

Arvot ovat hyvinä ja tärkeinä pidettyjä ominaisuuksia. Ne ovat riippuvaisia ihmisten muodostamista yhteisöistä, kuten perheistä ja yhteiskunnista, jotka luovat, ylläpitävät ja muokkaavat arvoja.

Monissa ellei useimmissa yhteiskunnissa arvostetaan ihmisten yhdenvertaista ja tasapuolista kohtelua. Tähän viitataan, kun puhutaan ihmisten luonnollisesta arvosta.

Kun ihmisarvoa sanotaan jakamattomaksi, tarkoitus lienee sanoa, että ihmisarvo on loukkaamaton ja luovuttamaton – sitä ei voi menettää. Tarkoitus voi olla myös sanoa, että ihmisarvo kuuluu kaikille eli kaikki jakavat sen ja kaikilla on yhtäläinen ihmisarvo sukupuolesta, rodusta, etnisestä alkuperästä, uskonnosta, vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Joku lisää, että ihmisarvo on ”kopio”. Yhteisellä päätöksellä se ”copy-peistataan” kaikille ihmisille.

Toinen taas ehdottaa, että ihmisarvon kutsuminen jakamattomaksi on lipsahdus. On tarkoitus sanoa ”luovuttamaton ihmisarvo”, mutta suusta pääsee ”jakamaton ihmisarvo”.

Lipsahdusoletuksen testaamiseksi verrataanpa erikielisten käännösten Google-osumia.

Googlen perusteella jakamattomasta ihmisarvosta puhutaan suomen kielessä selvästi enemmän kuin verrokkikielissä. Menemättä käännösten yksityiskohtiin voidaan sanoa, että jakamattoman ihmisarvon idea tunnetaan myös muissa kielissä, vaikka luovuttamattoman ihmisarvon idea on yleisempi. Siksi on kai myönnettävä, että ”jakamaton ihmisarvo” ei ole lipsahdus.

Samaan hengenvetoon on syytä todeta, että YK:n julistus ei ilmaisua käytä. Siellä ei puhuta jakamattomasta ihmisarvosta, vaan ihmisten luonnollisesta arvosta (inherent dignity, det inneboende värdet). Johdannossa viitataan siihen, että ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia (inalienable rights, obestridliga rättigheter).

Luonnollisella ja synnynnäisellä ihmisarvolla voidaan yksinkertaisesti tarkoittaa, että kaiken järjen mukaan arvo on kaikilla ihmisillä. Ihmisarvo on siis kulttuurista ja yhteiskunnasta riippumaton. Juuri sitä YK korostaa.

Jakamattomuus voi viitata myös tasa-arvoon: siihen, että kaikilla on sama ihmisarvo eikä Matille anneta enemmän arvoa kuin Maijalle.

Olisi houkutus sanoa, että Matilla ja Maijalla on ”sama määrä ihmisarvoa”, mutta se kuulostaa oudolta. Pidämme ihmisarvoa ehdottomana ja yhtäläisenä mieluummin kuin asteikollisena ja vaihtelevana.

Niinpä ihmisarvo on pikemmin piste kuin kakku. Kakku voidaan jakaa erikokoisiin paloihin, mutta ihmisarvoa ei voida jakaa osiin. Se on jakamaton eikä sitä voi menettää, vaikka sitä loukattaisiin.

Jakamattoman ihmisarvon paradoksi syntyy kielen epätarkkuudesta: siitä, että jakaminen viittaa sekä erotteluun että yhdistämiseen, jotka ovat toistensa vastakohtia. Vaikka ihmisiä erotellaan milloin milläkin perusteella, ihmiset ovat ihmisarvoltaan yhdenvertaisia.