Pellervon taloustutkimus tutki suomalaisten arvoja ja tuli tulokseen, että turvallisuus on meille tärkeintä (Talous, arvot ja alueellinen sosiaalinen pääoma, PTT raportteja 258, 2018). Turvallisuus on tärkeää niin yksilöille kuin yhteisöille.

Turvallisuus on kuitenkin suhteellista. Turvallisuus on suhteessa todelliseen tai kuviteltuun uhkaan. Turvallisuudessa on myös aste-eroja: turvallinen, turvallisempi, turvallisin.

Ludwig Wittgenstein puhui ehdottoman turvallisuuden kokemuksesta: ”Tarkoitan mielentilaa, jossa ihminen on taipuvainen sanomaan: ’Olen turvassa. Mitä ikinä tapahtuukin, mikään ei voi vahingoittaa minua.'” (”Esitelmä etiikasta” teoksessa Kirjoituksia 1929-1938, s. 29.) Tällaista tunnetta ei saa kotihälytysjärjestelmästä tai valtioneuvoston turvallisuuskomiteasta.

Ehdotonta turvallisuutta voi tuntea eri syistä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Tunne voi liittyä esimerkiksi kokemukseen, että oma elämä liittyy suurempaan kokonaisuuteen tai itseä suurempaan kertomukseen. Ehdottoman turvallisuuden tunnetta vahvistaa, jos voi ajatella, että kaikki arvokas ei häviä kuolemassa.

Ihmisillä on paljon yhteistä ja sillä yhteisellä enemmän tulevaisuutta kuin yhdelläkään yksilöllä. Vaikka jokainen meistä kuolee, ihmisessä oleva hyvä, joka ei ole viime kädessä yksityistä vaan yleistä, jatkuu uusissa yksilöissä. Tämä hyvä, mikä ruumiillistuu uudelleen ja saa yhä uusia ilmenemismuotoja, on ihmiskunnan tiedollinen ja taidollinen perintö. Myös arvot ja hyveet ruumiillistuvat uudelleen kuin feenikslintu. Ne ovat säilyttämisen arvoisia ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta välttämättömiä. Siksi on syytä suunnata tarmonsa hyveisiin ja keskittyä niiden edistämiseen, käypä ihmiskunnalle lopulta miten tahansa.

Ihmiskunta ei kuitenkaan ole ikuinen. Aurinkokin sammuu joskus. Vetääkö siis kuolevaisuus ehdottomalta turvallisuuden tuntemiselta maton alta? Tähän Wittgenstein kiinnitti huomiota ja kirjoitti: ”Turvassa oleminen merkitsee olennaisesti sitä, että on fysikaalisesti mahdotonta, että minulle sattuisi tiettyjä asioita, ja siksi on mieletöntä sanoa, että olen turvassa – sattui sitten mitä tahansa.” (ibid. s. 30.) Silti tämä yksi viime vuosisadan merkittävimmistä filosofeista kertoi tunteneensa ehdotonta turvallisuutta.

Miten siis on? Onko ehdottoman turvallisuuden tunteminen mieletöntä? Ainakin voidaan sanoa, että vaatii idealismia ajatella kuten minä: Miten ihmiskunnan käykään, on parempi, että sillä on ollut sellaista kuin viisautta, itsehillintää, rohkeutta ja oikeudenmukaisuutta. Se, että näitä ja muita hyveitä on ollut, on pysyvästi parempi kuin että niitä ei olisi koskaan ollut. Mitä ikinä tapahtuukaan, mikään ei uhkaa ihmistä totaalisesti, koska korkeinta ihmisessä ovat nuo pysyvät arvot siitä riippumatta, miten epätäydellisesti ne ovat meissä toteutuneet.

Universumia syleilevästä luonteestaan huolimatta ehdottoman turvallisuuden tuntemisen kokemus on henkilökohtainen. Vain yksilö voi tuntea turvallisuutta tai ylipäätään mitään.