Vaasan yliopistossa on sorvattu missiota eli toiminta-ajatusta koko yliopistolle ja kolmelle tutkimusalustalle. Siihen liittyen yliopiston henkilökuntaa pyydettiin kommentoimaan ja arvioimaan toistensa ehdotuksia.
Minkä tahansa organisaation on joskus tarpeen kysyä, mihin sitä tarvitaan. Niinkään tärkeää ei ole saada hiotulta ja julkaisukelpoiselta kuulostavaa vastausta kuin heittäytyä aivoriiheen: Mitä meillä tehdään ja miten? Mitä pitäisi tehdä ja miksi?
Näiden kysyminen ei automaattisesti tarkoita, että työn ja toiminnan mielekkyys olisi vaakalaudalla. Keskeistä ei myöskään välttämättä ole perustehtävän ja sitä koskevan kollektiivisen itseymmärryksen kirkastaminen. Monessa organisaatiossa perustehtävä on jo selvä ja tunnettu, jopa laissa annettu, kuten yliopistoissa.
Sen sijaan tärkeää on vahvuuksien ja vaarapaikkojen tunnistaminen. Se taas vaatii erilaisten näkökulmien esiin pääsyä. Samalla töiden ja toimintatapojen sujuvoittamiseen voi puhaltaa uutta tuulta. Työn arvostuksen tunnekin voi lisääntyä.
Missiolausetta vastaa yksilötasolla motto. Vaatii karkeaa yksinkertaistamista tiivistää elämänohje tai organisaation tehtävä yhteen lauseeseen. Siten moton ja mission pointtina on enemmin pelkistys – röntgenkuva luurangosta – kuin tyhjentävä itseymmärrys.
Silti tulee helposti epämukava olo, alkaa kiemurteluttaa ja tuntea myötähäpeää, kun aikuinen ihminen kertoo mottonsa. Sama tunne tulee monien organisaatioiden missiolauseista. Kuvitteletteko tosissanne, että toimintanne tiivistyy johonkin latteaan letkautukseen?
Toinen missiolauseiden ongelma on niiden raskaus. Lauseessa tai kahdessa yritetään sanoa liikaa. Tuloksena on yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Häijyimmillään mission lukemisesta tulee välitön tarve pitää kahvitauko, käsitevyöry kun jyrää alleen.
Ongelmana voi olla myös missiolauseen yleispätevyys ja vaikeaselkoisuus. Missio saisi erottaa organisaatiota muista saman alan toimijoista. Lause saisi olla ymmärrettävä muillekin kuin sisäpiiriläisille. Lisäksi se saisi innostaa sekä johtoa että henkilöstöä, kenties muitakin.
Kaikki nämä ongelmat ja vaatimukset yhdessä saavat ehdottomaan, että missiolauseita ei julkaistaisi. Lauseeseen kohdistuvat odotukset jäävät helposti täyttymättä, ja itse prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Toisaalta taas prosessiin ei ehkä viitsittäisi ryhtyä lainkaan, jos tulosta ei julkaista. Tämä on missiolauseiden dilemma.
Kompromissi voisi olla, että missio julkaistaan vain, jos se on erityisen osuva ja vangitseva. Arviointiin kannattaa pyytää myös ulkopuolisia. Keskinkertaisen missiolauseen hyvä puoli saattaa kuitenkin olla kirveellä veistetty rehellisyys. Copywritereiden ja art managereiden hinkkaamia mainoksia on maailma pullollaan.
Vaasan yliopiston missiona on – lyyrisesti – tuoda energiaa liiketoimintaan ja yhteiskuntaan. Ajatusta täsmennetään näin: ”Intohimonamme on tutkimus ja koulutus, joka palvelee yhteiskunnan tarpeita tänään ja huomenna. Edistämme kilpailukykyä, innovointia ja kestävää kehitystä liiketoiminnassa, teknologiassa ja yhteiskunnassa”. Kilpailukyvyn edistämistä on näillä raukoilla rajoilla, poloisilla pohjan mailla totuttu pitämään yritysten ja kolmikannan, hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen huolena. Nyt siitä on näköjään tullut yliopistonkin risti.
