Otsikon kysymys on tavattoman laaja, enkä kuvittele voivani vastata siihen tyhjentävästi. Kiinnitän huomiota vain yhteen suomalaisenkin monipuoluejärjestelmän ansioon: siihen, että mahdollisimman moni hyvän yhteiskunnan kannalta tärkeä tavoite säilyy poliittisen päätöksenteon asialistalla – ja voi sieltä nousta toteutettavaksi.
Sote- ja maakuntauudistuksen vanavedessä on virinnyt kysymys hyvän yhteiskunnan tuntomerkeistä. Vastauksissa toistuvat kuin papukaijalla kansalaisten tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu, palvelujen saatavuus ja julkisen talouden tasapaino. Kai nyt niiden lisäksi on muitakin hyvän yhteiskunnan tuntomerkkejä! Lähdin kokoamaan listaa ja tällaista syntyi:
- Sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys
- Kaikilla on riittävä toimeentulo.
- Oikeusvaltio*
- Huolta pidetään myös heikoimmassa asemassa olevista.
- Hyvä kokonaisturvallisuus
- Mahdollisimman laaja vapaus ja tasa-arvo*
- Demokraattinen valtiojärjestelmä*
- Hyvin toimiva ja kaikkien saatavilla oleva terveyden- ja sairaanhoito
- Hyvin toimiva ja kaikkien saatavilla oleva koulutusjärjestelmä
- Vapaa tiedonvälitys*
- Tehokas ja korruptoitumaton hallinto*
- Monipuoliselle elinkeinoelämälle suotuisat olosuhteet
- Tieteiden ja taiteiden kukoistus
- Matala kynnys yrittämiselle (mm. erilaisiin lupiin, verotukseen ja työntekijöiden palkkaukseen liittyen)
- Verotus on optimaalisella tasolla.
- Varallisuus ei kasaudu pienelle vähemmistölle.
Yritin laittaa listan tärkeysjärjestykseen. Pian tajusin, että järjestys riippuu olennaisesti siitä, millaisia syysuhteita ja käsitteellisiä suhteita eri asioiden välillä nähdään olevan. Järjestys riippuu myös siitä, mitä kulloinkin pidetään yhteiskunnan polttavana ongelmana. En väitä, että lista on läheskään täydellinen, saati selviö. Voi jopa olla, että jotkin kohdat käytännössä sulkevat toiset pois. Kysymysmerkkejä on jo piirretty sen eteen, sopivatko demokratia ja ekologinen kestävyys yhteen. Monen mielestä se, että työtä on tarjolla, on hyvän yhteiskunnan perusedellytys: työ liittyy tiiviisti moneen muuhun hyvän yhteiskunnan tuntomerkkiin, kuten tasa-arvoon ja toimeentuloon. Tähdellä merkityt kohdat ovat liberaaleille ja demokraattisille yhteiskunnille keskeisimpiä.
Saatat huomauttaa, että mikään puolue ei ole kunnostautunut listan kaikkien kohtien ajamisessa. Syynä voi olla muun muassa laskelmointi ja häveliäisyys: poliitikot eivät välttämättä uskalla tai kehtaa puhua yhdeksästä hyvästä ja kymmenestä kauniista, koska se tuo mukanaan tuulentupien rakentajan tai – mikä vielä pahempaa – pettäjän maineen. On uskottavampaa keskittyä muutamaan teemaan kunnolla. Poliitikot varovat myös, etteivät heidän kannanottonsa muistuta liikaa toisen puolueen korostuksia. Toisaalta listassa mainitut asiat on sanoitettu eri tavoin – kuin rakkaus iskelmissä – varmaan kaikissa suomalaisissa puolueohjelmissa. Lisäksi yksittäiset poliitikot yli puoluerajojen voivat kannattaa listan kaikkia kohtia eri tavoin tulkittuina ja painotettuina.
Eri puolueet hehkuttavat eri ihanteita ja tavoitteita erilaisen arvopohjansa ja kannattajakuntansa vuoksi. Erityisesti vaaleissa puolueet pyrkivät erottautumaan toisistaan. Jotain olennaista demokraattisen monipuoluejärjestelmän merkityksestä tiivistyy siihen, että tällaisessa järjestelmässä, paremmin kuin diktatuurissa tai yksipuoluejärjestelmässä, erilaiset tärkeät hyvän yhteiskunnan tavoitteet pääsevät esiin ja säilyvät elinvoimaisina. Tilanne on kuin teltanpystytyksessä, jossa on tärkeää saada kangas pingotettua joka nurkasta.
Hyvän yhteiskunnan eri arvot ja tavoitteet eivät välttämättä sulje toisiaan pois. Käytettävissä olevien resurssien rajallisuuden vuoksi jotkin tavoitteet ovat kuitenkin helpommin toteutettavissa ja yhteen sovitettavissa kuin toiset. Teoriassa helpoimmin toteutettavissa ovat aineettomuutensa vuoksi juuri nuo tähdellä merkityt liberaaleille ja demokraattisille yhteiskunnille keskeiset tavoitteet. Nekin silti edellyttävät, että ihmisten toimeentulo ja elämän aineelliset edellytykset ovat edes jollain tolalla: ensin on saatava syötävää ja katto pään päälle; vasta sitten voidaan alkaa puhua kansanvallasta.
