Olen erikoistunut tukkeutuneiden jäte- ja sadevesiviemäreiden avaamiseen. Työnantajani arvostaa minua, koska hoidan työni ja sairastan harvoin, jos koskaan. Tunnen kuitenkin olevani väärällä alalla, sillä haluaisin olla kirjailija. Lisäksi minua kiusaavat puhelinmyyjät. Et ehkä usko, mutta kaupungin viemäriverkostossa on yllättävän hyvin kenttää. Olen oppinut pääsemään soittajista nopeasti eroon. Välillä kuitenkin vaivaannun omasta töykeydestäni: ”Liittymäasiani ovat kunnossa, kuten kuulette. Olen sitä paitsi kusessa. Kiitos soitosta!” ”Ei, en tarvitse Alibia. Siellä ei ole mitään, mitä minulla ei jo olisi.” Häpeän töykeyttäni, mutta tiedän, että myyntiponnistelujen katkaiseminen käy sitä vaikeammaksi, mitä enemmän antaa myyjälle siimaa. Välttääkseni häpeän jätän usein vastaamatta puhelimeen. Olen todella pahoillani, mutta niin kävi myös uudessa työpaikassani. Olin odottamatta vaihtanut alaa ja pyytämättä saanut uuden elämän.

Avasin oven huoneeseen, joka on ikkunaseinältään puoliympyrän muotoinen. Huone kerää päivän kaiken auringonvalon. Ensimmäisenä työpäivänäni valon määrä oli valtava. Olin niin innoissani, että tärisin. Työ viestintäyhtiö Ajatusyhteyden media-analyytikkona tuntui fantastiselta varsinkin, kun ottaa huomioon koulutukseni ja kokemukseni. En ole opiskellut viestintää enkä työskennellyt alalla aiemmin. Tulen muualta – sieltä, missä haisee ja työ on ruumiillista. Ennen LVI-alaa opiskelin agronomiksi. Tuosta tutkinnosta on kuitenkin jo vuosikymmeniä. En ole juuri työskennellyt maatiloilla tai karjanhoidon parissa, mutta osaan yhä lypsää. Kun hiljattain neuvoin lapsiani lypsypuuhissa Juustoportin tekolehmällä, ohikulkija pysähtyi katsomaan ja sanoi: ”Tämän nähtyäni uskon maaseudun tulevaisuuteen.”

Oli jo iltapäivä, olin yksin ja kirjoitin runoa uudessa työhuoneessani. Kaikki oli häikäisevää tällaiselle viemäreiden miehelle.

Pia oli piste, piu pau piste, piuauauau piste.
Hän ei ulottunut mihinkään
eikä antanut minkään tahrata itseään,
vaan suinpäin lauseen loppuun rynni
ja yhdellä silmällä tuijotti.

Runot ovat minulle henkireikä, ja kirjaston runoillassa törmäsin Perttiin, nykyiseen puolisooni ja lyhytaikaiseen työnantajaani. Pertti lumoutui kirjoittamani ja lausumani runon avaussäkeestä niin, että se oli menoa se, sekä henkilökohtaisesti että työelämässä:

Sosiaalinen media jos utare ois,
sen rasvaiset eritteet ravitsis ja sammuttais janon pois.
Mut' ei se sua helli, vaan koukkuun saa
yhtenä päivänä inhan narsismin
ja toisena sosiointoleranssin suohon upottaa.

Tämän kuultuaan Pertti sanoi: ”Minulla on sinulle töitä ja koko elämäni. Paikka on sinun, vaikka et ole sitä hakenutkaan!” Tästä tapahtumat lähtivät vyörymään, ja sitä vauhditti se, että teen nopeita päätöksiä, kun jokin tuntuu oikealta. Pertti on toinen samanlainen, ja se toi meidät yhteen. Avioliiton esteiden tutkinta kesti viikon, minkä jälkeen menimme maistraatissa naimisiin kahden todistajan ja lasteni läsnä ollessa. Laitoimme lehteen espanjankielisen ilmoituksen: ”Juhani y Pertti. Aunque la vida me cueste, no dejaré de quererte.” Säe on lasteni rakastamasta Coco-elokuvasta, jonka laulu ”La Llorona” eli ”Kyyneleet vain virtaa” menee näin: ”Vaikka se mulle voi henkeni maksaa, en susta voi irti päästää.”

Työpöydälle laittamani puhelin soi. En vastannut enkä edes vilkaissut numeroa. Puhelin soi ja soi, kunnes hakkasin sitä pöydän reunaan. Akku lensi ovelle ja näytön palaset pitkin pöytää. Kirosin, minkä jälkeen tuli hiljaista. Auringon valo jatkoi tulvimistaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Siirryin Pian – eksäni ja lasteni äidin – inspiroimasta runosta erään pohjalaisen sanomalehden antamaan tilaustyöhön. Minun piti tehdä selkoa siitä, miten suomalaiset sanomalehdet uutisoivat hajoavista huonekaluista. Hajoamisesta oli tullut oikea epidemia; upouusia tuoleja ja pöytiä hajosi tuosta vaan maailman kodeissa ja konttoreissa. Suomenruotsalaiset lehdet kirjoittivat huolestuneina, että Suomessa liioitellaan skandinaavisten valmistajien osuutta asiaan. Aluksi aihe ei voinut vähempää kiinnostaa minua, mutta kävi kuten viemärissä: kun pääsee vauhtiin, työ imee mukaansa. Ongelmana oli, etten osaa ruotsia kovin hyvin siitä huolimatta, että entinen puolisoni on ruotsinkielinen. Sanakirjan kanssa työ oli hidasta ja Google Translatorin käännökset milloin mitäkin.

Keskityin ja naputtelin tekstiä menemään. Tunnin parin kuluttua oveen koputettiin, ensin varovaisesti ja sitten vaativammin. Nousin ylös ja kävelin avaamaan. Siellä oli poliisi.

– Päivää! Olen komisario Siltala, X:n poliisiasemalta. Tässä korttini. Oletteko Juhani N., Pertti M.:n puoliso?

– Olen. Miksi kysytte? Onko jokin hätänä? Mitä on tapahtunut!

– Luuletteko jotain tapahtuneen?

– Miksi muuten olisitte siinä?

– Olisi vähän kysyttävää miehestänne. Kuinka kauan olette tunteneet hänet?

– Puoli vuotta tai melkein. Ainakin neljä kuukautta. Tai vähän yli kolme. Miksi kysytte? Missä Pertti on?

– Hän on poistunut Suomesta. Emme tiedä hänen tarkkaa olinpaikkaansa Berliinin lentoaseman jälkeen. Sinne hän saapui puoliltapäivin. Mutta on jo poistunut Saksasta ilmeisesti Puolan kautta. Kuten sanottu, emme ole varmoja hänen viimeisistä liikkeistään. Tiedättekö hänen matkasuunnitelmistaan?

– En. Ei ole mahdollista, että hän on matkustanut. Meidän piti tavata tunnin päästä kaupungilla ja mennä yhdessä sushille.

– Suunnitelmiin on selvästikin tullut muutos. Pertti M. yritti soittaa teille tunti sitten. Kuulitteko puhelimenne soivan?

– Kuulin, mutta en vastannut.

Osoitin poliisille säpäleinä olevaa kännykkääni.

– Miksi puhelimenne on säpäleinä?

– Menetin hermoni?

– Miehennekö takia?

– En hänen takiaan, vaan puhelinmyyjien. Luulin soittajaa puhelinmyyjäksi enkä edes vilkaissut numeroa. Hermostuin, sillä olin juuri keskittynyt kirjoittamiseen. Vaiensin puhelimen iskemällä sen pöytään.

Siltala, poliisiksi hintelä katsoi minuun merkitsevästi. ”Menetättekö hermonne useinkin”, hän kysyi. En vastannut. Siltala jatkoi:

– Tiesittekö, että puolisonne on murtautunut isojen kansainvälisten huonekaluvalmistajien tietokoneisiin.

– Ei, en usko! Pertti ei ole hakkeri.

– Ette selvästikään tunne miestänne. Missä tutustuitte?

– Kirjastossa. Runopiirissä.

– Miehenne on runojen lisäksi kiinnostunut huonekalujen kokoamisohjeista. Hän on murtautunut eri valmistajien ohjeisiin ympäri maailmaa. Eikä siinä kaikki. Miehenne – tai hänen avustajansa – on todistettavasti muokannut yli sadan huonekalun kokoamisohjeita niin, ettei eroa välttämättä huomaa kuin asiantuntija. Manipuloitujen ohjeiden mukaan koottaessa huonekaluista jää yli pikkuosia, mutta ne ovat ratkaisevia. Huonekalu näyttää valmiilta, mutta sortuu, kun sen päälle laitetaan kirjoja tai muuta painavaa. Tällaisia tapauksia on ilmennyt eri puolilla maailmaa. Yhä enemmän. Siksi pääsimme Interpolin avulla miehenne jäljille. Asiakaskato on hurjaa monilla huonekalufirmoilla. Olette varmaan lukeneet siitä. Miehenne on aiheuttanut jo miljoonavahingot. Sitä paitsi hänellä on teolleen motiivi. Tiesittekö, että Pertti M. on sarjayrittäjä? Ette vai? Miehenne edellinen firma oli huonekalutehdas ’Koottu ja kokopuuta’. Se meni konkurssiin. Firman tuotteet hävisivät lastulevystä tehdyille koottaville kilpailijoilleen.

Silmissäni sumeni. Huusin Siltalalle:

– Ulos! Pertistä ei puhuta noin. Olette huijari ja valepoliisi!

Näistä tapahtumista on nyt puoli vuotta ja Ajatusyhteys on suljettu. Perttiä ei ole etsinnöistä huolimatta tavoitettu. Viimeisin havainto on Maltalta. Poliisi arvioi, että hän on siirtynyt Pohjois-Afrikkaan ja on jo ties missä.

Olen hankkinut uuden kännykän ja itkenyt enemmän kuin koskaan. Vihki-ilmoituksemme laulu osuu ihan oikeaan: ”Kyyneleet vain virtaa, ne virtaa vailla määrää.” Kunpa voisin sanoa, että en kadu mitään, mutta kadun sitä, että hermostuin enkä vastannut Pertin puheluun. Ajattelen päivin öin, että hän vielä soittaa. Toimin taas putkimiehenä X:n kaupungissa, ja viemäreissä on yllättävän hyvin kenttää.